Ilalla tositoimiin

Silloin alkaa lohko B:n pelit ja meillä tuomittavana ensimmäinen peli Guangdon – Tianjin, kuulemma ovat molemmat noin sijoilla 3-5 Kiinan rankingissa, eli tasaista vääntöä odottavat ainakin paikalliset. Kreikkalaiskolleegoilla taas A-lohkon ”päivän tasaisin” ottelu Beijing – Anhui, eli ennakolta tasaisimmat matsit on ”ulkoistettu”.

Ja kun on saanut kuulla miten suuri merkitys näillä kisoilla oikein on täällä Kiinassa niin sen ehkä ymmärtää että he haluavat puolueettomat tuomarit mukaan.

China National Games ovat siis eräänlaiset Kiinan sisäiset olympialaiset ja ne pidetään joka neljäs vuosi. Lajeja on mukana laidasta laitaan, ilm suurin piirtein samat kuin oikeissakin olympialaisissa. Näissä kisoissa kohtaavat siis eri maakuntien/provinssien kokoamat ”maajoukkueet” ja niillä on erityisesti koti-provinsissa iso merkitys. Jos menestystä tulee niin erilaisia etuuksia on odotettavissa ja ilm myös mahdollisuus edetä pelaaja- tai johtaja-uralla. Niinpä joka ainoassa tuomarikokouksessa on korostettu miten tärkeää on olla 100% neutraali ja meitä ulkomaisia on kehoitettu sanomaan ”ei kiitos” jos joku toinen tuomari (otka ovat eri provinsseista kotoisin), tai sen puolen jonkun joukkueen edustaja ehdottaa kahville tms lähtöä, ovat huolissaan että yrittäsivät vaikuttaa meidän tuomitsemiseen.

Joukkueita on muuten mukana 13, A-lohkossa 7 ja B-lohkossa 6, 8 parasta varmistavat paikan varsinaisiin kisoihin elo-syyskuussa.

Meidän kanssa tuomitsemassa on siis 5 paikallista paria, yksi IHF-pari + 2 AHF-paria (aasian käsipalloliitto) + 2 Kiinan valio-paria. IHF-pari oli eilen oikeinkin hyvä, muista on ehkä hieman vaikea sanoa kun heidän matsinsa olivat niin epätasais. Eniten huomiota herätti ehkä, että passiivisen varoitusmerkkiä ei kyllä kovinkaan helposti nostettu ja sitten se, että joukkueet tekivät tuhottoman määrän teknisiä virheitä.

Tuomaritoiminnasta vielä sen verran, että joka aamu klo 9 kokoonnutaan käymään läpi eilisen ottelut, tosin meeting tänään oli aika lyhyt kerta ottelut alkavat jo klo 13 (kuusi ottelua 1h40min välein) ja ensimmäiseenkin otteluun haluttiin antaa tuomareille keskittymisaikaa. Niin aikaa ja aikaa, tuomarimääräykset otteluihin julkistetaan vain 2h ennen kyseisen pelin alkua, tämäkin sen takia etteivät paikalliset tuomarit vain ehtisi saamaan vaikutteita joukkueilta. No, onneksi me sentään saimme sovittua, että meille kerrotaan päivän pelit jo autossa paluumatkalla hotellille.

Huomenna, tiistaina ja torstaina pelataan täydet 6 ottelua, samoin viimeisenä viikonloppuna kun ratkaistaan sijoitukset, muina päivinä (paitsi ensi perjantaina, jolloin on ainoa välipäivä) 3 ottelua.

Hyvää viikonlopun odotusta!

Tuoreimmat jutut