Ranska suursuosikki, Puola EM-kisojen musta hevonen

 , Klibba

Miesten Euroopan mestari vuosimallia 2016 selvitetään Puolassa pelattavissa EM-kisoissa tammikuun jälkimmäisellä puolikkaalla. Kisoissa on yksi selkeä ennakkosuosikki ja monta haastajaa valtaamaan Ranskan valtikka, joka maalla on ollut vuoden 2012 Olympialaisista lähtien tukevasti hallussaan.

Vain viisi maata on onnistunut voittamaan käsipallossa Euroopan mestaruuden ja viimeiset viisi EM-kultaa ovat jakaneet vuorokerroilla Tanska ja Ranska. Tanska valtasi Euroopan 2008 Norjassa ja 2012 Serbiassa. Ranskan mestaruudet ovat vuosilta 2006, 2010 ja viimeisin 2014, jolloin voimakaksikon keskinäinen loppuottelu kulki maali-iloittelun merkeissä ja päättyi lukemiin 41-32. Jos Ranska vie voiton, se nousee mestaruuksien lukumäärässä Ruotsin rinnalle neljään, ja kokonaismitaleissa länsinaapurimme ohitse viiteen, 2008 saavutetun pronssin myötä. Yhteen EM-kultaan ovat yltäneet myös Venäjä (1996) ja Saksa (2004), mitalisijoja löytyy lisäksi Kroatialta, Serbialta, Slovenialta ja Islannilta. Kaikkiaan 27 maata on esiintynyt EM-lopputurnauksissa, niistä Espanja, Kroatia, Ranska ja Venäjä ovat ainoina selvinneet kaikkiin 12 EM-lopputurnaukseen.

Kotikenttäetu voi siivittää Puolan päätyyn asti?
Kovimmaksi haastajaksi Ranskalle on tyrkyllä useampikin joukkue. Tanska, Espanja ja Kroatia ovat aina kärkikahinoissa mukana mutta ehkä nyt olisi isäntämaa Puolan vuoro? Maa on ollut seuratasolla jo pitkään huipun tuntumassa ja nousujohteinen satsaus maajoukkueeseen on tuonut viimeisen vuosikymmenen aikana jo yhden MM-hopean (2007) ja kaksi MM-pronssia (2009, 2015). EM-kisoissa menestys on vielä ollut vaatimattomampaa mutta nyt kasassa on joukkue jolla on taitoa, kokoa ja kokemusta. Slawomir Szmal on yksi maailman parhaista maalivahdeista ja maalitykkiosasto Krzystof Lijewskin ja Michal Jureckin johdolla on vienyt seuransa Kielcen jo kahdesti Mestareiden liigan lopputurnaukseen.

Yksi Puolan puolesta puhuva seikka on kotiyleisö. Fanaattisuuteen asti omiaan kannustava erittäin äänekäs täysi katsomo toimii ylimääräisen pelaajan tavoin luoden surutta painetta sekä vastustajaan että tuomareihin. Mikään mahdottomuus ei siis olisi jos kisoissa nähtäisiin kahdesti Ranskan ja Puolan välinen ottelu, joukkueet nimittäin kohtaavat toisensa jo alkulohkovaiheessa. Mikäli punavalkoiset menevät päätyyyn asti, tulee räiskyvästä 54-vuotiaasta valmentajasta Michael Bieglerista taatusti maan suosituin saksalainen.

Kisojen päänäyttämönä toimii Krakovan upea, 15000 katsojan Tauron Arena, joka on Puolan ykkösjoukkueen VIVE Tauron Kielcen kotihalli. Hallissa järjestettiin myös lentopallon EM-kisat vuonna 2014.

Saksan taso kärsii loukkaantumisista
Saksa sai maajoukkueeseensa uutta puhtia viime kaudella islantilaisen Dagur Sigurdssonin komennossa. Matkalla vuoden 2014 EM-kisoihin tie nousi pystyyn jo karsintalohkossa ja samoin oli käydä MM-tasollakin vuosi sitten, mutta maalle veivattiin ”villillä kortilla” paikka Qatariin, josta tuliaisina oli lopulta seitsemäs sija. Suomen EM-karsintalohkosta kisapaikan Espanjan vanavedessä Puolaan varmistanut ryhmä olisi terveenä voinut kolkutella jopa mitalisijoja mutta puolen tusinaa avainpelaajia on kärsinyt pahasti loukkaantumisista. Poissa ovat Bundesliigan kiintotähdistä mm. Uwe Gensheimer (Rhein-Neckar Löwen) ja Patrick Wiencek (THW Kiel).

Lähes miljoonan rekisteröityneen pelaajan maassa on onneksi materiaalia ja leveyttä yllin kyllin joten hyviä paikkaajiakin löytyi. 20-vuotias Kielin laituri Rune Dahmke noussee yhdeksi tärkeäksi tekijäksi Saksalle, kuten tehnee 23-vuotias viivapelaaja Erik Schmidt (Hannover-Bungsdorf). Joukkueen kokenein pelaaja on yli 200 maaottelun maaottelun Carsten Lichtlein (VfL Gummersbach).

Maailman kovin käsipallosarja on vuosikausia houkutellut mukaansa myös maailman kovimmat heittäjät ympäri maailman. Tästä syystä Saksan heikkoudeksi onkin muodostunut omien, mitat täyttävien heittokoneiden puute.

Länsinaapuri kaipaa takaisin huipulle
Ruotsi on, kuten jo mainittiinkin, kaikkien aikojen menestynein maa EM-tasolla. Euroopan mestaruudesta on pelattu vuodesta 1994 lähtien joka toinen vuosi ja ruotsalaiset voittivat Portugalissa lajihistorian ensimmäisessä loppuottelussa Venäjän maalein 34-21. Vuonna 1996 venäläiset valtasivat mestaruuden ja Ruotsi jätettiin neljänneksi. 1998, 2000 ja 2002 oli jälleen Bengt Johanssonin alaisuudessa hallinneen Ruotsin kultaisen sukupolven vuoro voittaa. Sinikeltaisten menestys kulki vuosikymmenen ajan alhossa kunnes maa palasi mitaleille Lontoon Olympialaisissa 2012. Jokseenkin odottamatta saavutetussa loppuottelussa Ranska sai tehdä täyden päivätyön kukistaakseen lajilegendojen Ola Lindgren ja Staffan Olssonin valmentaman Ruotsin lopulta yhdellä maalilla 22-21,. Sama kaksikko on ollut maajoukkueen peräsimessä vuodesta 2008 lähtien ja Olsson liittyi tällä kaudella PSG Handballin valmennusrinkiin.

Puolassa Ruotsilla on jalkeilla mielenkiintoinen joukkue. 10 pelaajaa tienaa palkkansa Bundesliigassa, ja vain neljä pelaa Ruotsin liigassa. Mielenkiintoinen tuttavuus Ruotsin riveissä on Alingsåsin pelinrakentaja Jesper Konradsson, jonka isä on suomalainen. Kokenut, Flensburgin vuonna 2014 Mestareiden liigan voittajaksi torjunut Mattias Andersson kilvoittelee kisojen parhaan maalivahdin tittelistä.

Maa arvottiin kisojen kovimpaan ja tasaisimpaan alkulohkoon, jossa seurana ovat Suomen karsintalohkosta tutut Espanja ja Saksa, sekä vuoden 2013 MM-nelonen, Ruotsin kanssa samasta karsintalohkosta kisoihin edennyt Slovenia.

Ykkössuosikki sittenkin liian kova muille?
Fiksu pistää kuitenkin rahansa likoon Ranskan puolesta. Periaatteessa ainoa syy mikä suistaisi tämän hetken ykkösmaan raiteiltaan on sen oma voitonnälän ehtyminen. Maailman parhaan pelaajan Nikola Karabaticin (Barcelona) johdolla ranskalaiset ovat ennakkosuosikkeja jokaisessa ottelussaan ja maailman menestynein maalivahti Thierry Omeyer (PSG) jaksaa 39 ikävuodesta huolimatta edelleen ratkaista pelejä päivästä toiseen.

Ranskalla on asettaa jokaiselle pelipaikalle maailmanluokan huippupelaajia. Nykyisin Flensburgia edustavan Kentin Mahen saattaa joku muistaa 2011 Helsingissä pelatusta alle 20-vuotiaiden EM-karsintaturnauksesta. Mahe arvioitiin edellisvuonna maailman lupaavimmaksi nuoreksi pelaajaksi. Nimet Narcisse, Abalo, Sorhaindo, Porte ja Anic takaavat että taso pysyy raskaassa ja kovavauhtisessa turnauksessa. Valmentaja Claude Onesta, 58, on saanut työskennellä maan lippulaivan parissa vuodesta 2001, plakkarissa on jo 11 arvokisamitalia ja kaksi vuoden valmentaja maailmassa -titteliä.

EHF Euro2016Kisaennuste:
Sijat 1-4: Espanja, Puola, Ranska, Tanska
Sijat 5-8: Kroatia, Ruotsi, Saksa, Unkari
Sijat 9-12: Islanti, Norja, Serbia, Venäjä
Sijat 13-16: Makedonia, Montenegro, Slovenia, Valko-Venäjä

Loppuottelu: Ranska-Puola

ehfTV ehftv.com
kaikki ottelut livenä >

TV-näkyvyys kisoista on Suomessa jälleen heikomman puolella mutta siitä huolimatta jokikistä ottelua voi seurata livenä ja hyvällä kuvalaadulla. Ehftv.com lähettää kaikki ottelut suorina lähetyksinä, katso lähetysajat täältä >

Men’s EHF Euro 2016
EM-kisojen www-sivusto >
EM-kisojen Youtube-kanava >
EM-kisat Facebookissa >
EM-kisat Twitterissä >

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
  • puhis

    Taitaa olla ehftv.com geoblokattu…. Kenellähän on tv oikeudet Suomessa??

Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.