SM-finaaleissa odotettu duetto

 , Klibba

Miesten SM-liigan odotetut loppuottelut käynnistyvät torstaina 8.5. Riihimäellä. Runkosarjan kaksi parasta pelaavat tänäkin vuonna mestaruudesta, eikä juuri kellekään liene iso yllätys että vastakkain asettuvat viime kevään mukaisesti Cocks ja Dicken.

logo-cocksCocks lähtee tänäkin vuonna finaaleihin ennakkosuosikkina. Runkosarjan voitto ratkesi jo hyvissä ajoin, eikä kolmen viimeisen kierroksen tappiot sen menoa paljoa rasita. Kaudesta 2004-05 lähtien mitalisijoilla viihtynyt Cocks hakee kuudetta Suomen mestaruutta.

Dickenillä puolestaan on menossa 13 ottelun voittoputki, jonka kestävyyttä koetellaan nyt toden teolla. Joukkue saavutti viime keväänä ensimmäisen helsinkiläismitalin sitten vuoden 2001 pronssin. Punapaitojen riveissä on toki muutama mestaruusmaljoja maistanut peluri, mutta vain valmentaja Björn Monnberg oli mukana Dickenin ainoalla mestaruuskaudella (1992-93).

Rutiini vai voitonnälkä?

Cocksilla rutiinia riittää yllin kyllin. Joukkuetta on rakennettu jopa ennen näkemättömän avokätisesti suomalaisen mittapuun mukaan sillä Challenge cupin ja Baltian liigan myötä ottelumäärät olivat todella kovat ja pelaajia on joukkueen listoilla peräti 22. Kristo Järve pelaa viimeistä kauttaan, ainakin SM-liigassa, ja on pelannut jokikinen vuosi loppuotteluissa.

DickenDicken haluaa haastaa Cocksin ja uskoa omaan tekemiseen tuo varmasti Suomen cupin välierässä otettu arvokas voitto. Muutamien runkopelaajien pelaaminen kuitenkin tekee voitonmahdollisuuksista heikomman. Jos Joacim Broman, Joona Hertola ja/tai Valdar Noodla joutuva katsomaant koko finaalisarjan sivusta, ei Dicken mestaruutta tule ottamaan. Mielenkiintoista tulee olemaan nähdä ketä joukkueen kolmesta maalivahdista tulee lopulta saamaan eniten vastuuta. Veikkaus on että vanha herra Tomi Kurppa voi olla vahvoilla..

Cocksilla on sekä rutiinia että voitonnälkää enemmän, siksi vaakakuppi taitaa kaatua siihen suuntaan että mestaruuspokaalia ei tarvitse sijoitella uuteen osoitteeseen.

TT vs BB

Mestaruustaiston kannalta on, ties kuinka monennen kerran, taas pakko nostaa kaksi kirjainparia esiin. Sekä Teemu Tamminen ja Benny Broman että ovat jo vuosia olleet joukkueensa kantavat voimat ja kaksikon peli-ilo tärkeissä otteluissa on sanalla sanoen kaunista katseltavaa. Tamminen on osunut 26 ottelussa 203 maalia (155 + 48) ja kivunnut maalipörssin kärkeen, eikä taida enää siltä paikalta joutua väistymään. Bromanin saldo 150 (114 + 36) riittää ”vasta” 8. sijaan mutta kevään kunnosta merkkinä mainittakoon neljässä viimeisessä ottelussa saavutetut täydet 12 LähiTapiola-tähteä.

Mihin mestaruus ratkeaa? Voittaako Cocks vai Dicken?

Asianosaiset vastaa:

Kaj Kekki, Cocksin valmentaja:

Björn Monnberg, Dickenin valmentaja:
Cocks on finaalisarjan ennakkosuosikki, missä kaikessa teidän pitää onnistua jotta Dicken veisi mestaruuden?
Saamaan kasaan tarpeeksi hyvä kokonaisuus, jonka perustana on puolustus.

Mitkä Cocksin aseet teidän pitää pystyä eliminoimaan?
Cocksilla on vain muutama epäonnistuminen tällä kaudella, joten haasteita on monia

Finaalisarjan profiilipelaajat?
Tamminen, Jansson, Järve, Safronii, Voika, Rönnberg sekä Alekseejev/Umovist.

Taktiikan merkitys finaalisarjassa?
Olennainen osa kokonaisuutta.

Benny Broman, Dicken:

Kristo Järve, Cocks:

Asiantuntijat vastaa:

Toni Kallio
YLE Sportenin Toni Kallio uskoo kaudella 2011-12 valmentamaansa Cocksiin, jonka puolesta puhuu vahvimmin ratkaisupelaajien määrä, kokemus ja kotietu. Dickenin voittaessa voitonnälkä, maalivahtipeli ja yhteishenki ovat vetäneet pitemmän korren.

”Kristo Järve lopettaa uransa tähän ja veikkaan että vanha vetää viimeiset pelit aika kovaa. Dickenin asemahyökkäyspeli on niin yllätyksentöntä, etten voi uskoa sen kestävyyteen. Siksi puolustuksen ja maalivahtien pitäisi olla maagisia. Uskon kuitenkin Cocksin voittavan 3-1.”

Anton Luuppala
Pronssipeleihin valmistautuvan SIF:n pelinrakentaja Anton Luuppala vastasi liigakauden kovimmasta paukusta siirrettyään HC Westin katsomon puolelle jo ennen mitalipelivaihetta, mutta välierävastustaja Cocksia vastaan joukkueen rahkeet eivät enää riittäneet.

”Cocks voittaa koska heillä on sarjan fiksuin pelaaja ja paras puolustaja, Kristo Järve, ja pakkikalustossa muutenkin Dickeniä leveämpi materiaali. Riihimäen hallissa on jostain syystä aina vaikea voittaa joten heillä on myös kotietu. Jos Dicken vie mestaruuden niin sen Cocksia paremmat maalivahdit ovat pitäneet tasonsa ja Cocksilta on puuttunut sen tärkeä pelintekijä Nico Rönnberg.

Dicken voittaa yhden matsin Pirkkolassa, loput vie Cocks ja voittaa mestaruuden 3-1”, Luuppala arvioi.

Anders Genberg
Myös HC Westin takapelaaja Anders Genberg uskoo Cocksin uusivan mestaruutensa.

”Cocks voittaa koska heillä on leveämpi materiaali, kokemusta voittamisesta löytyy sekä valmennus- että pelaajapuolelta ja Cocks ei ole vielä tällä kaudella voittanut yhtään pokaalia.

Dicken voi voittaa seuraavin asein: nuoret pelaajat ovatkin vuotta kokeneempia ja nälkä kasvaa syödessä. Heiltäkin löytyy voittajatyyppejä, ja puolustuksen ja sitä kautta vastahyökkäyksien toimiessa Dicken voisi olla vahvoilla”, Genberg analysoi ja veikkaa että Cocks vie finaalit 3-1.

Ville Viljanen:
Cocksin ja miesten maajoukkueen entinen, ja Riihimäen Dynamon nykyinen pelimies Ville Viljanen luotsasi juuri Cocksin B-juniorit Suomen mestariski. Viljasen mielestä finaalisarja ratkaisee Cocksin hyväksi Teemu Tamminen, joka pystyy ratkaisemaan otteluita henkilökohtaisella panoksellaan. ”Löytyykö Dickeniltä keinot, jolla pitää Tamminen pois heittotilanteista?” Viljanen aprikoi.

”Cocksin puolesta puhuvat myös leveämpi materiaali, heiltä löytyy lähes jokaiselle pelipaikalle kaksi pätevää pelimiestä, ja se on todellinen etu ottelusarjassa. Kun Cocks on lisäksi tällä kaudella nähnyt maailmaa Challenge Cupissa ja Baltian liigassa, on joukkueen rutiinikin kovaa luokkaa.”

Dickenistäkin löytyy oma syömähammas: ”Benny Broman on joka keväiseen tapaansa taas parhaimmillaan, ja parhaimmillaan ollessaan hän saattaa olla täysin pitelemätön, kuten oli välieräsarjassa BK-46:tta vastaan. Dickenin joukkue koostuu pitkälti oman seuran kasvateista ja joukkuehenki tulee olemaan isossa merkityksessä tasaisissa otteluissa. Sitten lisäisin tähän vielä keskinäiset ottelut. Dicken vei jo Suomen Cupissa finaalipaikan Cocksilta ja otti runkosarjassakin heltan talteen, eli toisin kuin viime kaudella, Dicken tietää miten Cocksin pystyy voittamaan.”

”Toivon, että tulee pitkä ottelusarja. Näin riihimäkeläisenä veikkaan, että kotietu siivittää Cocksin mestariksi voitoin 3-2.”

Sinä vastaat:

[poll id=”20″]

Ennakkospekuloinnit on suoritettu, nyt on joukkueiden aika näyttää osaamisensa.

SM-liigan finaalien aikataulu sekä lähetysajat

Kaikki loppuottelut näytetään suorina lähetyksinä joko netissä tai TV:ssä. Sportsground vastaa ensimmäisen, neljännen ja viidennen ottelun kuvasta netissä, YLE hoitaa toisen ja kolmannen TV2:lla.

Otteluaika Lähetysaika Media
1. finaali Cocks-Dicken to 8.5.2014 klo 19:00 klo 18:45 Sportsground
2. finaali Dicken-Cocks la 10.5.2014 klo 16:00 klo 15:50 YLE TV2
3. finaali Cocks-Dicken su 11.5.2014 klo 15:00 klo 14:55 YLE TV2
Tarvittaessa:
4. finaali Dicken-Cocks ke 14.5.2014 klo 19:00 klo 18:45 Sportsground
5. finaali Cocks-Dicken to 15.5.2014 klo 19:00 klo 18:45 Sportsground

Käsipallon SM-liigan nettiTV-lähetykset
Cocks
Dicken

/JK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.