SM-liiga huipentuu unelmafinaaleihin

 , Klibba

Miesten Suomen mestaruus ratkaistaan jo runkosarjassa muut päihittäneiden Riihimäen Cocksin ja helsinkiläisen Dickenin välillä. Liigan kaksi suurinta ennakkosuosikkia piti pintansa ja kohtaavat odotetussa finaalisarjassa joka alkaa lauantaina 4.5. Riihimäellä. Suomen mestaruus ratkeaa viimeistään äitienpäivänä.

Loppuottelujoukkueet menettivät koko kauden aikana vain 10 pistettä muille. Cocksia vastaan pärjäsi parhaiten välierävastustaja BK-46, joka onnistui kahdesti voittamaan riihimäkeläiset. Lisäksi HIFK otti kotonaan yhden runkosarjapisteen. Dicken menetti sarjataulukossa itseään heikommin sijoittuneille 5 pistettä kahden tappion (BK-46, HC West) ja yhden tasapelin (HC West) myötä.

CocksCocks on 2000-luvun menestyksekkäin suomalaisjoukkue (4 kultaa, 2 hopeaa, 3 pronssia). Kaudesta 2004-2005 lähtien joka kevät mitaleilla ollut nelinkertainen Suomen mestari lähtee hakemaan kultaa talismaaninsa Kristo Järven johdolla. Järve on päättänyt kautensa loppuotteluihin kaikkina Suomessa pelaamina vuosinaan.

DickenDicken, maratontaulukon seitsemäs, on historiansa aikana saavuttanut yhden Suomen mestaruuden, 3 hopeaa ja 3 pronssia. Saavutettu loppuottelupaikka varmisti ensimmäisen SM-mitalin Helsinkiin sitten kevään 2001, jolloin Dicken viimeksi oli pronssilla. Dicken selvitti Play offien puolivälierä- ja välierävaiheet puhtaasti tappioitta.

Cocks ja Dicken kohtasivat runkosarjassa kolmasti ja Cocks voitti kaikki ottelut. Pirkkolassa maalit olivat 29-31 Cocksin eduksi, Riihimäellä voittolukemat olivat 27-23 ja 27-26. Pahin Dickenin kurittaja oli Teemu Tamminen 32 osumalla, Kristo Järve teki 15 maalia. Dickenin tehokkaimmat olivat Benny Broman (26 maalia), Timmy Thor 15 ja Valdar Noodla (14). Cocks voitti myös joukkueiden neljännen keskinäisen, vuoden vaihteessa Pirkkolassa pelatun Suomen cupin finaalin maalein 35-30.

Pudotuspeleissä 8 ottelua pelannut Cocks on tykittänyt laajalta rintamalta. Teemu Tamminen (63) ja Kristo Järve (54) johtavat Play offien maalipörssiä, myös Gheorge Safronii (37) ja Antti Rogenbaum (34) miehittävät Play offien kärkikymmenikköä. Dicken selvitti tiensä finaaleihin kaksi ottelua vähemmän pelanneena, Bromanien (Joacim 39 maalia, Benny 37 maalia) johdolla. Joona Hertola ja Valdar Noodla teki 17 maalia mieheen.

Vastakkain asettuu finaaleissa myös SM-liigan huhtikuun tähtipelaajatittelin jakaneet Teemu Tamminen ja Benny Broman. Kummankin pelaajan panos joukkueensa menestykseen on sitä luokkaa, että epäonnistuminen voi hyvinkin tarkoittaa myös mestaruuden lipsumista vastustajalle.

HC West juhli viime keväänä SM-kultaa voitettuaan Atlaksen suoraan kolmessa ottelussa.

HC West juhli viime keväänä SM-kultaa voitettuaan Atlaksen suoraan kolmessa ottelussa.

Kolme syytä miksi Cocks / Dicken voittaa Suomen mestaruuden?

Asianosaiset vastaa:

Kaj Kekki, Cocksin valmentaja:
1) Cocksilla takana suuri määrä kovia ja merkittäviä otteluita, Dicken vastaavasti joutunut kauden aikana koville vain muutaman kerran. Uskoisin että 16:n Baltialiigan pelin kovuus ja tärkeys tuo tähän sarjaan meille huomattavan henkisen edun. Olemme tottuneet pelaamaan jatkuvasti paineen alla. Lisäksi vastustajan valmentaja esiintyy finaalissa vasta ensimmäisen kerran, joten siinä suhteessa tilanne 12-1.
2) Viitaten edelliseen: suuri ottelumäärä on hitsannut myös joukkueen yhteispelin hyvälle tasolle, niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä.
3) Vaikka Cocks on raskaampi joukkue, on se tottunut Baltianliigassa pelaamaan peräkkäisinä päivinä, joten katson että finaalien otteluohjelma on meille erittäin hyvä.

Thomas Lindström, Dickenin valmentaja:
Dickenin valmentaja Thomas Lindström valmistautuu ensimmäisiin liigafinaaleihinsa luottavaisin mielin. Lindstömin mielessä Dickenin vahvimmat avut ovat puolustuksen pitävyys, juoksuvoima ja luja tahto. Cocksin valteiksi hän laskee Baltian liigasta saadun kovuuden, kovan rutiinin ja kotikenttäedun.

Joona Hertola, Dicken:
Dickenin kokeneempaan kalustoon kuuluva, Westin kanssa kahta edellistä Suomen mestaruutta juhlinut sentteri toteaa että Dickenillä on kasassa on nuori ja erittäin nälkäinen joukkue, jonka puolustuspeli on parantunut pudotuspelien aikana ja finaaleissa hyvä puolustus korostuu entisestään. ”Mitä paremmin puolustamme niin sitä enemmän saamme myös iskettyä nopeilla vastaiskuilla.” Mikäli joukkue lisäksi kykenee pelaamaan joukkueena molemmissa päissä, juhlitaan Helsingissä Suomen mestaruutta ensimmäisen kerran 20 vuoteen. Cocksin vahvuutena Hertolan mielestä on ”Yksilöt, kokemus ja fysiikka”.

Timo Puhakka, Cocksin maalivahti:
Cocksin pitkäaikainen maalivahti Timo Puhakka luottaa kenttäpelaajiensa leveyteen ja kotikentän koskemattomuuteen. ”Tappioita nolla tällä kaudella kotihallissa (liigassa) ja sama jatkuu kotiyleisön turvin loppuun asti.” Puolustuksen liike ja kovuus tylsytti BK:n maalinteon välierissä tosi tehokkaasti ja sama jatkuu finaaleissa, Puhakka uskoo. Juonikkuutta ja maalintekotehoja löytyy koko kentän leveydeltä, Tamminen, Järve, Jansson, Rogenbaum ja kumppanit takoo tarvittavat osumat.

Voittaakseen Cocksin Dickenin kontrauspelin täytyy olla tehokasta ja armotonta. Jos maalivahtipeli saa Cocksin oman hyökkäyspelin tökkimään ja maalintekotehokkuden torjunnoillaan, voi Dicken olla vahvoilla. Puhakka nostaa vastustajista esiin Bromanit. Yksittäisistä pelaajista Benny ja Joacim voivat voittaa pelejä Dickenille mikäli heitä ei saa kuriin..”

Asiantuntijat vastaa:

Robin Karlsson:
Karjaan BK-46:n laituri Robin Karlsson oli mukana kun Cocks selvitti tiensä loppuotteluihin BK:n kustannuksella. Karlsson asettaa vastakkain Cocksin yksilöt ja Dickenin joukkuepelin. Kotikenttäetu saattaa kääntää vaakakupin Cocksin suuntaan mutta mestariksi hän veikkaa Dickeniä otteluvoitoin 3-1.

Dicken:
1) Hyvä puolustus.
2) Nopeampi joukkue joka jaksaa juosta enemmän.
3) Vanhat West pelaajat pelaavat hyvin ja organisoidusti yhteen.
Cocks:
1) Järve!
2) Jos Tammisen show onnistuu.
3) Kotikenttäetu

Igor Sahonko:
Mm. EIF:ssä, Cocksissa ja HC Denniksessä menestynyt entinen huippupelaaja Igor Sahonko luottaa Cocksin kotikenttäetuun ja leveämpään pelaajamateriaaliin. Dicken on Sahonkon mielestä vahvoilla jos se onnistuu murtamaan Cocksin kotikenttätaian, ja pystyy taktisilla muutoksilla pistämään Cocksin pelin sekaisin. Myös maalivahtien onnistuminen ja joukkueen kova itseluottamus voi tuoda kullan Helsinkiin. Sahonko uskoo Cocksin voittavan neljässä pelissä.

Cocks:
1.cocksilla koti etuja
2.dicken yrittää murtaa sen
3.cocksin leveä materiaali ratkaisee kultaa

Dicken:
1.dicken yrittää murtaa cocksin kotietu
2.oikean taktikonti pistää cocksin rivit sekään
3.dickenin itseluottamus ja maalivahdin peli tuo kultaa Helsingin

Maarit Tallgren:
SM-liigassa seitsemänneksi sijoittuneen SIF:n joukkueenjohtaja Maarit Tallgren uskoo pitkään ja tasaiseen finaalisarjaan, johon kummankin äänekäs kotiyleisö tuo oman säväyksensä. Dickenin etuna ovat leveämpi pelaajamateriaali ja voitontahto. Cocks taas on tottunut voittamaan ja valmentaja Kaj Kekki on virkaveljiään kokeneempi.
Veikkaus: Dicken vie 3-2

Birgitta Lindholm:
Naisten SM-sarjassa hopeaa voittaneen GrIFK:n ja naisten maajoukkueen valmentaja Bigo Lindholm uskoo Cocksin vievän lopuksi voiton. ”Kokemus on Cocksin valtti, mutta löytyykö pelaajilta tarpeeksi halua ja nälkää voittaa liiga? Mikäli joukkuepeli kentän molemmissä päissä saadaan toimimaan, ei Cocksia pysäytetä. Dicken on vauhdikas joukkue, jonka nuoruuden into ja syke näkyy sen otteissa. Joukkueella on kova halu näyttää että pystyvät hoitamaan homman kotiin.”

Dicken:
-nuoruuden into ja syke joukkueessa
-nopeiden terävyys ja nopeus
-kova halu näyttää että pystyvät hoitamaan homman kotiin
Cocks:
-kokemus pitäisi olla Cocksin valtti
-kun joukkuepeli saadaan toimimaan, niin puolustuksessa kun hyökkäyksessä
-löytyykö pelaajilta tarpeeksi halua ja nälkää voittaa liiga?
Uskon että Cocks vie voiton lopuksi.

Ari-Pekka Tuomi:
Entinen Cocksin pelinrakentaja AP Tuomi ei tahdo nähdä yhtäkään hyvää syytä miksi Dicken voittaisi mestaruuden, saati yhtään finaalipeliä. Tuomen mukaan Cocksilla on kauden edellisistä otteluista selkeä yliote Dickenistä vaikka ottelut tiukkoja ovatkin olleetkin.
Toinen vahva valtti keltapaidoilla on kotikenttäetu. ”Cocks pääsee aloittamaan Riihimäellä ja en jaksa uskoa että Dicken voittaisi yhtään ottelua Riihimäellä.” Kolmanneksi argumentiksi AP lyö päälle vielä täysin ylivoimaisen materiaalin. Cocksilla on kaksi kentällistä hyvän tason pelimiehiä ja jos palaset napsahtavat kohdilleen voi jälki olla finaaleissa rumaakin. Cocks on pelannut selkeästi alle tasonsa SM-sarjassa kaiken aikaa, ja odotankin millaiseen peliin he vielä pystyvät, kun Kekki saa pakan jonain päivänä kuntoon.

Jos Dicken voittaa, täytyy maalivahti- ja puolustuspelin mennä täysin Dickenille. Erittäin tarkka puolustuspeli estäisi Cocksia nopeaan kontrapeliin. Pahimmassa tapauksessa Cocks ei vieläkään herää pelaamaan vaikka finaalit ovat jo kyseessä. Baltianliigan menestyksen myötä muut pelit eivät motivoi riittävästi paljon voittaneita pelaajia ja Dickenillä olisi näin huomattavasti suurempi voiton nälkä.

Kristian Karlsson:
YLE Sportenin käsipalloekspertti Kristian Karlsson uskoo Cocksin kotikenttäedun olevan se ratkaiseva tekijä Suomen mestaruudesta pelattaessa. ”Nimet Tamminen ja Järve pystyvät yksin ratkaisemaan otteluita” Karlsson sanoo ja lisää että Cocksilla on kyky nostaa tasoaan kun vastus kovenee. Dicken voi voittaa mikäli joukkueen maalivahdit onnistuvat virkaveljiään paremmin, joukkue pelaa yhtenäisemmin ja Westistä Dickeniin siirtyneillä pelaajilla on halu näyttää että he pystyvät voittaamaan mestaruuden myös Dickenissä.

Dicken voittaa koska:
– Paremmat maalivahdit
– Yhtenäisempi joukkue
– Monella pelaajalla halu näyttää että he pystyvät voittaamaan mestaruuden myön Dickenissä, siis ex-Westpelaajat

Cocks voittaa koska:
– Nimet Tamminen ja Järve pystyvät yksin ratkaisemaan otteluita
– Uskon että Cocksin kotikenttäetu ratkaisee
– Cocksin kyky nostaa tasoaan kun vastus kovenee

Sinä vastaat:

[poll id=”13″]

Ennakkospekuloinnit on suoritettu, kohta on joukkueiden aika näyttää osaamisensa.

SM-liigan finaalien aikataulu sekä URHOtv:n lähetysajat

URHOtv näyttää kaikki SM-liigan loppuottelut suorina lähetyksinä, ratkaisuun saakka. Selostajina toimivat Tomi Salminen ja Jaakko Horelli, studiossa tapahtumia kommentoimassa mm. Jani Vaskola, Jouni von Wendt sekä Christian Segersven.

Ottelu TV-lähetys
1. finaali Cocks-Dicken la 4.5.2013 klo 14:45 klo 14:30–16:15
2. finaali Dicken-Cocks su 5.5.2013 klo 16:15 klo 16:00–18:15
3. finaali Cocks-Dicken ke 8.5.2013 klo 18:15 klo 18:00–20:15
Tarvittaessa:
4. finaali Dicken-Cocks la 11.5.2013 klo 19:00 klo 18:45-­21:00
5. finaali Cocks-Dicken su 12.5.2013 klo 18:15 klo 18:00–20.15
 
Monia tapoja hankkia SM-liigan finaalit URHOtv:ltä

/JK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt