Ennustaminen on vaikeaa…

…varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Näin näppärästi joku viisas on joskus mennyt lausumaan ja niinpä asiasta vain saatiin taas oiva esimerkki Sm-liigan puolivälierissä. Kukkoilijan tapana ei yleensä ole olla väärässä mutta kyllä hänenkin veikkailunsa parin West – SIF suhteen menivät tällä kertaa iloisesti ryskyen metsään.

Väärässä oleminen ei kuitenkaan tällä kertaa kauhean ikävästi kirpaissut. Ei sillä, että Kukkoilijalla olisi mitään erityistä syytä toivoa vastatuulta HC Westille mutta kyllähän tällaiset yllätykset silti sitä urheilun suolaa ovat. Kuten jo on tullut todettua, Kukkoilijankin ennakkokaavailuissa Siuntion kuudes sijakin oli jo yläkanttiin mutta nyt jysähti sitten se todellinen pommi. Kuinkahan moni Siuntion ulkopuolella (tai edes Siuntiossa) oli valmis lyömään ropojaan likoon vihreäpaitojen puolesta, kun tätä puolivälieräsarjaa aloiteltiin?

Westin peli oli toki ailahdellut pitkin kevättä mutta ihan näin syvään kyykkäykseen tuskin moni silti uskoi. Joukkue teki vielä Shevchenkon myötä kovan pelaajakaappauksenkin ja odotukset olivat varmasti kovat. Mutta oliko juuri tuo siirto sittenkin lopulta kohtalokas? Mene ja tiedä mutta tuntuu, että sen jälkeen joukkueen peli sekosi eikä siitä saatu palautettua kuosiinsa vielä nytkään. Sergiyn avuja ennen kaikkea maalintekijänä ei käy kiistäminen mutta ei uuden vahvan pelaajan istuttaminen ryhmään kesken kauden vain sittenkään ole niin helppoa. Kyllähän tuo Cocksillekin syksyllä kovasti duunia teetti, kun Voikaa ja Rönnbergiä soviteltiin pakkaan kauden ollessa jo täydessä vauhdissa. Onneksi aikaa oli hieman enemmän ja tuossa tehtävässä onnistuttiin vähintäänkin kohtuullisesti. Kyllähän molemmat pelaajat tyyppeinä ovat loistavia vahvistuksia Cocksin rosteriin. Aika näyttää mikä sitten Shevchenkon ja Westin yhteinen tulevaisuus on, vai onko sitä…?

Sitä on paha mennä sanomaan lisääkö vai vähentääkö tämä välieräpakan sekoittaminen mielenkiintoa tulevista peleistä mutta ehkä se hieman uutta buustia antaa ainakin lähtötilanteeseen. Samoin voidaan miettiä sitä, missä perjantain tulokselle hurrattiin ja missä ei. Ainakin runkosarjassa BK tuntui olevan Dickenille helpompi pala kuin West, joten Lauttasaaren suunnalla suurta surua tuskin koettiin. Kumpi sitten kukkolaumalle kovemman vastuksen pystyisi tarjoamaan levännyt BK vaiko varmasti hieman väsynyt mutta henkisesti liekeissä oleva Siuntio? Tiedäpä tuostakaan mutta varmaa on se, että Cocks ei voi suhtauta vastustaja spekulaatioon mitenkään muuten kuin toteamalla ”Ihan sama, mestaruudestahan tässä nyt pelataan”…

Ja sitten ne kuuluisat veikkaukset: Sorry mutta ymmärrettävistä syistä Kukkoilija ei povaa enää lisää suuria yllätyksiä tälle keväälle. Dickenin rutiini riittänee hoitelemaan BK:n pronssipeliin ja Cocksilta ei tässä kohtaa armoa Siuntiolle liikene. Siuntion hurmos ja hyvä pelituntuma saattavat hyvinkin näkyä kahden ensimmäisen pelin ensimmäisillä puolikkailla mutta sitten punakeltaiset menevät menojaan. Cocksin raaka rutiini, materiaalin laajuus ja Temen kevätkuntoon hierottu kikkavalikoima ovat yksinkertaisesti liikaa.

Lopuksi Kukkoilija toistaa vielä toiveensa: Nyt kukkolauma kaivakoon sellaisen tahtotilan ja näyttöhalut pöytään, että voidaan unohtaa nuo veikkailut tiukoista 1. jaksoistakin. Kausi on ollut hurja mutta nyt ei tarvitse enää säästellä yhtään mihinkään. On aika näyttää, mihin tämän hetken punekeltaryhmä pystyy kotimaassakin, kun sinne kehään mennään ihan tosissaan!

Ja huomennahan nuo seuraavat väännöt jo alkavat, joten kauaa ei enää tarvitse odotella. Kukkoilijakin siis saattaa palata tonteille pikemmin kuin toivoittekaan…

Tuoreimmat jutut