Havaintoja alkumetreiltä ja vastauksia kysyjälle

 , Kukkoilija

Ensimmäinen kierros alkaa olla kotoisessa liigassa taputeltu, joten aika on kypsä myös Kukkoilijan ensimmäiselle väliraportille. Riksun punakeltaisten alkukausi on EHF pettymyksen jälkeen sujunut jokseenkin odotetusti. Aina ei peli ehkä ole häikäissyt mutta tulokset ovet silti olleet melkoisen vakuuttavia. Ainakin sitä tiukaksi lipsahtanutta cupin neljännesvälierää ja tietenkin HIFK kömmähdystä lukuun ottamatta… Tuosta IFK pelistä täytyy tosin sen verran todeta, että vaikka Cocksin virhemäärä matsissa jäätävä olikin niin ei sitäkään pidä sivuuttaa, että Kallion kingit pelasivat hyvin ja käyttivät mahdollisuutensa, kun sellaista kerran tarjottiin.

Kärkiottelussa Dickeniä vastaan ei sen sijaan vieraille liiemmin saumoja tarjoiltu. Tässä pelissä itse asiassa saatiin ensimmäinen kunnon näyttö siitä, mitä Cocksin materiaalin laajuus todella tällä hetkellä merkitsee. Kotijoukkueen avauksessa ei nähty ainuttakaan viidestä maajoukkuepelaajasta ja koko pelin aikana heistä kentällä kävi ainoastaan Teme, joka tuurasi mainion matsin pelannutta Jani Tuomista n. 10 minuuttia kummankin jakson lopussa. Sen sijaan kentälle heitettiin nippu mj-tauon aikana yhdessä treenanneita ja hyvin motivoituneita pelureita jotka eivät antaneet vieraille pienintäkään siimaa missään vaiheessa peliä.

Tämä palveli mainiosti myös sitä, että vaikka liigan kärkipelikin ihan kunnollisen keskittymisen ansaitsee, niin Cocksille viikon tärkeimmät pelit olivat kuitenkin viikonloppuna Viron puolella… Kentän ylipäällikkönä Dickenin kaadossa hääri tällä kertaa Viktor Kovalenko mutta koko joukkueena kukkolauma puristi vastustajasta mehut molemmissa päädyissä kuten loppulukemat 39-23 hyvin kertovat. Nyt kun sairastuvaltakin löytyy punakeltaisista ainoastaan Rönnberg brothersin vanhempi puolisko alkaa pahasti näyttää siltä, että tätä siitä syntyy, kun aletaan tosissaan pelata…

Niinhän se nimittäin viikonloppukin toi vielä Kukkoilija suosikeille loisto tuloksen. Aiemmin syksyllä Pölvasta raavitut kaksi äärimäisen arvokasta voittoa saivat ”kotipeleissä” jatkokseen voitot Latvian Tenax Dobelesta ja Liettuan Granitas Kaunasista, joilla molemmilla oli myös alla kaksi voittoa ennen tätä viikonloppua. Näin ollen Cocks johtaa lohkoaan puhtaalla pelillä eikä tilanne siis voisi parempi olla. Neljä voittoa neljästä pelistä ilman todellisia kotipelejä ei todellakaan ole huono suoritus tuossa liigassa!

Muista jengeistä Dicken on toki alkukaudesta ollut vahva kaikkia muita paitsi Cocksia vastaan ja pitää tiukasti kakkossijaa näpeissään. Katsotaan pysyykö ero muihin yhtä selvänä kauden edetessä, kun isompia muutoksia kesän aikana kokeneiden joukkueiden pelin taso ainakin oletettavasti nousee. Seuraavista haastajista syksyn on vahvimmin aloittanut HC West, joka on pitänyt kolmossijan hallussaan ehkä jopa yllättävänkin selvästi ja jättänyt ainakin tässä vaiheessa Atlaksen ja Hifkin tiukkaan vääntöön nelospaikasta. Tämä kaksikko ei paremmuudestaan selkoa saanut keskinäisessäkään pelissä, joten tuo vääntö jatkuu erittäin mielenkiintoisena edelleen.

Sarjan alempaan kastiin siirryttäessä näyttää tässä kohtaa siltä, että BK on nostanut tasoaan juuri odotetusti ja pitänee häntäkolmikon takanaan mutta tuskin pystyy suuremmin viiden kärkeä kuitenkaan hätyyttelemään. Raitapaitojen hommia ei suinkaan helpottanut se, että juuri heidän kustannuksellaan Riksun violetti joukkue otti vihdoin ja viimein sen ensimmäisen liigavoittonsa. Dynamolle kuitenkin onnittelut historiallisesta voitosta! Sen jälkeen on toki taas ollut jo hiljaisempaa mutta silti joukkue näyttää piirun viimevuotista paremmalta, joten katsotaan nyt vieläkö se lisäpisteisiin ja ehkä jopa jumbopaikan välttämiseen riittäisi. Tällä hetkellä Dynkky on kylläkin taas ottanut tutun paikkansa taulukon hännillä mutta melkoista taapertamista on ollut Turun ja Siuntionkin alkukausi. Eli ehkä tuossa vielä pientä painia tuon häntäpään keskenkin syntyy…

Paljon on taas jo tähänkin mennessä eri haastatteluissa ja kommenteissa ehditty sanoa mutta Kukkoilija ottaa tähän nyt yhden noston. Pelillisesti hyvää syksyä tehneen Westin tuore valmentaja avautui Riksussa pelatun Cocks matsin jälkeen taas näistä valitettavan tutuista aiheista. Heidän pelaajansa kun oli kuulemma joutunut tekemään peräti 40 tunnin työviikon ja sen päälle olisi vielä pitänyt jaksaa pelatakin. No eihän sellaista rääkkiä kai sitten kenenkään paikat voi kestää ja huonostihan siinä sitten kävikin. Kovaa on. Kukkoilija ilmeisesti liikkuu hieman eri piireissä kuin länkkärit sillä täältä katsottuna 40 tunnin työviikko ei kyllä kuulosta mitenkään poikkeuksellisen kovalta suoritukselta… Tässä vaiheessa Kukkoilijan on pakko nostaa hattua Micke Källmanin suuntaan joka ei Riksun visiitin yhteydessä turhia selitellyt vaan totesi, että Cocks oli yksinkertaisesti taitavampi ja kovempi eivätkä varsinkaan heidän serbinsä ole vielä kunnossa. Tuolta pohjalta luulisi olevan helpompi lähteä hommaa kehittämään kuin silloin, jos vika on aina jossain muualla kuin omassa harjoittelussa ja tekemisessä.

Mutta palataanpa vielä lopuksi otsikon toiseen osioon. Kukkoilijan edellisen artikkelin jälkeen ”Jone Riksusta” oli kommentissaan tuonut julki huoliaan ja pelkojaan sekä esittänyt Kukkoilijalle muutamia kysymyksiä. Ensiksi olit tiedustellut Cocksin visiota. En tiedä miksi sitä Kukkoilijalta kyselet, kun se kuitenkin on präntätty ihan seuran nettisivuillekin. Jos sinne tiivistetty perusajatus ei kaikkea tiedonjanoasi tyydytä, niin Kukkoilija kehottaa kääntymään Cocksin seurajohdon puoleen. Kukkoilija kun ei millään muotoa virallisesti edusta Käsipalloseura Riihimäen Cocksia, vaikka väriä vahvasti tunnustaakin. Hän aikoo jatkossakin tuoda julki vain omia, ei seuran virallisia näkemyksiä ja tekee sen varmasti edelleen yhtä poliittisesti epäkorrektiin tapaan kuin ennenkin.

Näin ollen hän ei myöskään kommentoi seuran taloutta, josta myös olit kiinnostunut. On tietenkin päivän selvää, että Viita-yhtiöiden tuki on ratkaisevan tärkeässä roolissa siinä, että lajia voidaan tällä tasolla Riihimäellä tai ylipäätään Suomessa pelata. Kukkoilijalla ei kuitenkaan ole lukuja tiedossa, joten myös tässä asiassa on käännyttävä seurajohdon, ei Kukkoilijan puoleen. Täysin julkisia näistä asioista toki tulee vasta silloin, jos Cocks jonakin päivänä muuttuu yhdistyksestä yhtiöksi.

Sen sijaan omia visioitaan Kukkoilija voi mainiosti  kertoa ja jotain olit niistäkin kysynyt. Eli hänen näkemyksensä mukaan Cocks on 5 vuoden päästä edelleen kansainvälinen joukkue, josta löytyy myös vahvaa kotimaista ja jopa Riihimäkeläistä osaamista. Kukkoilija haluaa nimittäin uskoa, että omistakin junioreista löytyy tulevaisuudessa lahjakkaita nuoria, jotka ovat valmiit ottamaan haasteen vastaan ja harjoittelemaan niin kovaa, että paikka myös edustusjoukkueeseen aukeaa. Tämä on kuitenkin asia johon seurajohtokin voi vain osittain vaikuttaa. Tahtotilan määrittelee aina lopulta pelaaja itse.

Eli pelko pois Jone! Edustusjoukkueen lisäksi myös Cocksin juniorityö edustaa Suomen huippua ja sitä kehitetään kausi kaudelta yhä paremmaksi. Kukkoilija uskoo, että tämä yhdessä niin kotimaisen kuin kansainvälisenkin menestyksen kanssa takaa sen, ettei Riksussa tarvitse tyhjille katsomoille jatkossakaan pelata. Eihän nytkään ole tarvinnut. Cocksin katsojakeskiarvojen soisi tietenkin nykyisestä vielä reippaasti nousevan mutta toki ne muiden SM-liigajoukkueiden kanssa vertailun kestävät nykyiselläänkin. Baltian liiga taas saattaisi hyvinkin palata myös Suomen kamaralle, jos vain joku muukin seura Suomesta joskus uskaltautuisi mukaan. Sen jälkeen neuvotteluasemamme olisi selvästi vahvempi. Sitä odotellessa kannattaa Jonenkin vaikkapa hypätä mukaan Cocksin fanimatkoille Kehraan (jossa Cocks siis BHL-pelinsä pelaa, ei Tallinnassa). Hyvä tunnelma ja tasokkaat pelit ovat taattuja. Euro-cupien kotikenttä ongelma taas poistuu Cocksin oman hallin valmistuttua eli toivottavasti jo vuonna 2017. Sen jälkeen Cocksin tilanne myös tuolla saralla muuttuu huomattavasti otollisemmaksi.  Kehitystyö siis jatkuu, joten ei näiden takia kannata liikaa unettomia öitä Jonen eikä muidenkaan vietellä.

Kukkoilija päättää tällä erää näihin tunnelmiin mutta palaa kiusaksenne vielä…

Tuoreimmat jutut
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.