Klassikon aineksia

Jos kotimaisessa käsipallossa voidaan puhua klassikoista, niin eiköhän Cocksin ja Dickenin kohtaaminen sellainen ole. Ainakin nimensä puolesta… Toivotaan, että se tulee olemaan sitä myös pelillisesti, kun tämä kaksikko huipentaa kauden miesten Sm-finaaleissa.

Välieriin ennakkosuosikkeina lähteneet joukkueet pitivät siis pintansa ja runkosarjan kärkikaksikko pelaa ensi lauantaina alkavissa finaaleissa mestaruudesta. Dicken marssi, jos ei nyt helposti, niin ehkä kuitenkin hieman odotettua selvemmin Westin yli jatkoon ja jätti hallitsevan mestarin kamppailemaan nyt himmeämmistä mitaleista oivaan kevätvireeseen päässeen BK:n kanssa. Tuon parin pelit olivat kohtalaisen tasaisia mutta selkeä 3-0 tulos ei silti jätä juuri jossittelun varaa. Matseista odoteltiin vähämaalisia ja sitähän ne sitten olivatkin. Pelejä näkemättä homma vaikuttaa kulminoituneen siihen, että Dicken pystyi tappamaan Westin hyökkäyspelin parhaimmillaan aivan täysin. Huippuna 3 maalin jakso Westille kotimatsissa. Siinä siis luvassa haastetta myös Cocksin joukoille.

Toki kukkolauma pystyy halutessaan hyökkäyksiään Westiä laajemmalla rintamalla vyöryttämäänkin. Cocks kuitenkin epäonnistui juuri tässä omassa välieräsarjassaan Karjaan ensimmäisessä kotipelissä ja vaikeuksiahan siitä seurasi. Kukkoilija arveli pelejä edeltäneistä kommenteista, että Janne Källman saattaa kohdistaa huomionsa hieman liiankin tiukasti vain Tammisen ja Järven edesottamuksiin ja unohtaa muut ratkaisuihin pystyvät pelaajat. Juuri tuossa toisessa pelissä vieraiden joukkuepeli kuitenkin hyytyi ja jäätiin liiaksi näiden herrojen soolojen varaan. Sen pelin käsikirjoitus varmasti monelta osin miellytti raitapaitoja ja pelin jälkeen mm. O-P Korpimäki innostui jo hehkuttamaan jotain sarjan kääntymisestä. No, eihän se suunta mihinkään kääntynyt vaan seuraavissa peleissä punakeltaiset pitivät ajatuksensa kasassa ja marssivat kahteen selvään voittoon.

Yksi huono peli siis Cocksille kumpaankin play-off sarjaan tuli mutta joskus pieni maanpinnalle palautus tässä vaiheessa saattaa olla hyväksikin. Dicken taas selvitti tiensä puhtaasti koko matkan mutta on silti lauantaina kovan paikan edessä. Cocks on ollut parempi kauden kaikissa kohtaamisissa ja nyt pitäisi viedä kolme peliä viidestä. Tilastojen painoarvo näissä peleissä kyllä tiedetään mutta pieni henkinen yliote Cocksilla silti tässä kohtaa on pakko olla. Vaan toki yksi matsi kaiken muuttaa voi… Ei pidä unohtaa, että vastaan asettuu hieman karrikoiden monilta vuosilta tuttu (silloin West-paidoissa), tiukka kiistakumppani, joka vielä saa lisäpontta mm. Valdar Noodlan jämäkästä takamiespelistä.

Nyt viimeistään on siis myös kannattajien aika viritellä äänijänteet kohdalleen ja olla valmiina tukemaan suosikkejaan. Ilmaiseksi tässä sarjassa ei varmasti saa mitään mutta eipä pidäkään saada. Nyt pelataan Suomen mestaruudesta! Cocksilla on ollut loistava kausi Kekin alaisuudessa mutta se kruunu kaudelle on otettava nyt.

Ja jos näistä kahinoista hengissä selvitään niin Kukkoilijakin palaa vielä…

[poll id=”13″]
Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt