Kristallipallot esiin…

Eikä Kukkoilija nyt suinkaan tarkoita niitä Kalle Palanderinkin kirjahyllystä löytyviä koriste-esineitä vaan sitä, että nyt kun kotoinenkin liiga taas pyörähtää käyntiin niin onhan se hieman ennustajaa leikittävä…Jokunen cupin matsihan on jo Suomessakin ehditty pelata ja mestari Cocksin kausi alkoi viimevuotiseen tapaan heti kovimmalla mahdollisella tavalla Mestareiden liigan karsinnoilla Slovakiassa. Viikonlopun saldona oli 3 ja 4 maalin tappiot joten matka EHF lohkoihin on nyt yhden karsintakierroksen pidempi kuin viime syksynä. Tappioista huolimatta karsintapelit näyttivät jälleen sen, että varsin pienillä marginaaleilla kuitenkin mennään eikä Euroopan suurseurojen haastaminen ihan pelkkää päiväunta enää ole. Varsinkin lauantain matsi lopulta Champparin lohkovaiheeseen edennyttä Sporting Lissabonia vastaan oli erittäin kova esitys. Cocks kuitenkin taisteli vielä 10 minuuttia ennen loppua voitosta tosissaan ja kävi toisella jaksolla johdossakin. Lopussa kuitenkin myös treenipeleissä esiin noussut helppojen teknisten virheiden määrä kostautui ja vastustaja käytti mahdollisuutensa armotta.

Europelitkin joka tapauksessa jatkuvat ja seuraavaksi lokakuussa edessä vastustaja Belgiasta EHF-cupin toisella karsintakierroksella. Kova mutta ei mahdoton haaste edessä, jos Kukkoilijalta kysytään… Kotimaasta taas ei sellaista ennustajaa taida tällä hetkellä löytyä, jonka papereissa mestariveikkauksen kohdalla lukisi joku muu nimi kuin Cocks. Punakeltaisten rosteri vaikuttaa jälleen kerran piirun verran kovemmalta kuin edellinen. Ehkä mielenkiintoisinta uudessa joukkueessa on se, että Cocksin johto teki selkeän muutoksen pelaajapolitiikassaan ja nyt riveihin liittyi myös 2 erittäin mielenkiintoista Suomalaista huippulupausta korkoa kasvamaan. Tämä varmasti kirpaisee läntisellä Uudellamaalla jonkin verrankin mutta toisaalta maajoukkueen suunnalla luulisi K. Kekin myhäilevän tällä hetkellä melkoisen tyytyväisenä. Theo Westerlund ja Andre Udd ovat nyt aivan eritasoisen haasteen edessä jokaisessa treenissä ja tulevat saamaan myös todella paljon kokemusta kansainvälisistä peleistä. Nuorten miesten alkuinnostus on ollut lupaavaa ja vaikka Andre nyt heti kärkeen olkapää operaatioon joutuikin, pitäisi näiden herrojen odotettavissa oleva tason nosto olla viimeistään ensi kaudella ulosmitattavissa myös maajoukkueen tärkeissä koitoksissa.

Kesä oli siirtomarkkinoilla muutenkin hieman edellistä vilkkaampi ja muutamia erittäin mielenkiintoisiakin liikkeitä nähtiin. Mitään sellaista ei ehkä kuitenkaan tapahtunut, että esimerkiksi viime kauden kärkinelikkoon valtavia muutoksia Kukkoilijan papereissa olisi piirrelty. Kukkoilija toivottaa kuitenkin yllätykset tervetulleiksi… Kevään finalisti Karjaa joutui luopumaan parista merkittävästä pelaajasta mutta esiintyi omassa Lärkulla cupissaan vielä ihan pirteästi. Sen jälkeen raitapaidat kärsivät kuitenkin Suomen Cupissa suorastaan nolon rökäletappion Dickenille ja pelaajahankintoja onkin tehty vielä aivan kauden kynnyksellä Suomen ulkopuolelta. Jonkinlainen muutos politiikassa siis myös Raaseporin suunnalla… Ukrainalaispakki näkyy jo liitonkin siirtolistalla ja hieman epävirallisemmalla listalla näkyy myös Hifkistä tutun Bogdan Klepan nimi. Kotimaasta mielenkiintoisin nimi plussapuolella lienee laituri Topias Laine. Lähtijöistä Cocksiin siirtynyt Andre Udd sai viime vuonna suorastaan hämmentävän vähän peliaikaa ainakin kevään ratkaisupeleissä mutta ison loven siirto toki silti BK:n jatkosuunnitelmiin taisi iskeä. Akuutisti Kukkoilijaa mietityttää kuitenkin se kuinka BK aikoo paikata viivalta Ben Weberin kokoisen aukon. Avoimia kysymyksiä on paljon niin kentällä kuin valmennuksen ”natsaamisessakin” mutta ainakin mitalipeleihin pääsyn pitäisi silti olla nytkin täysin mahdollista.

Viime kauden pronssimitalisti Grani aikoo varmasti pitää asemansa ja joukkueen runko pysyikin ihan hyvin kasassa. Sten Toomla on kuitenkin kuulemma tällä hetkellä ”tauolla”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Sen aika näyttää. Topias Laine ja Jasper Hellberg kulkivat ristiin Karjaan ja Kauniasen välillä ja mielenkiintoisin tulokas on tietysti länsinaapurista ihan mukavalla CV:llä tullut Patrik Johansson. Luolamiesten tason voisi ajatella olevan aika lähellä edellistä kautta ja sijoitus alkaa hahmottua sen mukaan ovatko muut pystyneet kiristämään tahtia enemmän. Jonkinlainen yllätys Kukkoilijalle olisi jos ei Grania neljän sakissa nähtäisi.

Siuntiossa taas kävikin sitten melkoinen trafiikki kesän aikana. Tai no… siirtojen määrä ei ehkä ollut hurja mutta kosketti sitäkin keskeisempiä pelaajia. Ardo Punan viereltä kun lipsahtivat muualle molemmat ykköstykit Theo Westerlund ja Ruotsiin siirtynyt Ian Martin. SIF ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi vaan käänsi katseen entistä tiukemmin Viron suuntaan. Sieltä haaviin tarttuivat ensin Ott Varik ja pian myös kovanluokan pakiksi tiedetty joskaan Viron hevosmiesten tietotoimiston mukaan ei ehkä luonteeltaan se kaikkein helpoin kaveri Sten Maasalu. Kova takaisku tuli kuitenkin eteen kun selvisi, että vamma pitää ilmeisesti Ardo Punan tälläkin kaudella koko syksyn sivussa. Ilman tuota takapakkia Siuntiolle olisi ehkä voinut povata jopa nousua nelossijalta ylöspäin. Kausi on toki pitkä ja Punan mukaan tultua voisi tänäkin keväänä olla odotettavissa tiukka loppukiri. Se on kuitenkin Kukkoilijalle tällä hetkellä epäselvää löytyykö rosterista mitat täyttävää vasenta pakkia…?

Viime vuodet paikallaan polkenut ja sijoituksissa hiljalleen alaspäin valunut Dicken voisi ehkä tänä vuonna olla tekemässä suunnan muutosta. Siellä onnahdellut sentteripeli laitettiin nyt luultavasti kerralla kuntoon kun Lauttasaaren ryhmään saapui Liettualainen Tadas Stankevicius, joka kuuleman mukaan on ihan tasokas pelimies ja samalla myös Ben Weber palasi Dickenin organisaatioon. Kun Max Granlund piristi jo viime vuonna Dickenin takalinjoja, niin materiaali saattaisi riittää nyt hieman parempaankin. Finaalipaikka saattaa olla hieman kovan takana mutta ainakin avaus cupissa oli vakuuttava. BK pelasi toki silloin vielä aika pahasti vajaamiehisenä mutta kuitenkin…

Atlaksen viime kausi oli melkoisen kaksijakoinen. Runkosarjassa Vantaan ylpeys oli selkeästi positiivisin yllättäjä ainakin Kukkoilijalle mutta ylemmässä loppusarjassa ja pudotuspeleissä takki oli jo tyhjentynyt eikä asiaa mitalipeleihin lopulta ollut. Nyt väkeä on taas Atlakseen lappanut Viroa ja Tanskaa myöden. Tätä kynäillessä Kukkoilijalle on vielä epäselvää mikä testissä olleen Unkarilaisen sentterin kohtalo oli mutta ehkä kaksi mielenkiintoisinta tulijaa matkaavat sittenkin Atlakseen Riihimäen suunnalta. Niki Tuomisen tie vie Cocksista Dynamon kautta nyt Vantaalle ja samoja polkuja tallaa nyt myös Cocksissa jo ”kaiken nähnyt” Georghe Safronii. Erittäin mielenkiintoista nähdä miten kehityskelpoinen Niki ja Atlaksessa luultavasti viime aikojen Cocks rooliaan isompaan vastuuseen asteleva ”Xora” paikkansa Vantaan kundien joukossa löytävät.

Myös ikuisen alisuorittajan roolissa edelleen viihtyneen Hifkin rosterissa on ensi kaudella melkoisesti Riksulaisille tuttuja kaikuja. Krisse Jansson saa tulevalle kaudelle laidoilleen peräti kaksi Riksulaislähtöistä pelaajaa kun sekä Vili Mattila Dynamon että Olli Tamminen Turun kautta siirtyvät tähtirintoihin. Hifk viettää seurana 120-vuotis juhlavuotta ja ylivoimaisesti tärkein ja Kukkoilijankin mielestä todella oikeansuuntainen päätös oli satsata ammattimaisempaan valmennukseen. Ja kuinkas muuten Riksulaisille hyvin tuttu mieshän löytyy nyt myös Hifkin käsipallon päävalmentajan paikalta kun yksi Cocksin ensimmäisen Suomen mestaruuden takuumiehistä Rostislav Grinishin ottaa tahtipuikon haltuunsa. Rostille on viime vuosien aikana kertynyt maailmalla mukavasti valmentajakokemusta ja nyt sitten katsotaan josko tähtirinnoille se sateentekijä löytyisikin kentän laidalta… Toki Rostin vanavedessä Pietarista Helsinkiin saapui myös huhujen mukaan ihan tasokas maalivahti Ivan Saltykov mutta niiiin monta vuotta tässä on seurailtu tilannetta jossa on tuntunut aivan samantekevältä mitä paidan selässä lukee. Kun paita on vaihtunut Hifkin väreihin, niin homma on lakannut toimimasta jokseenkin saman tien. Olisiko tämä uusi kulma nyt tuomassa muutoksen tähänkin kiroukseen?? Kukkoilija itse asiassa toivoo sitä sillä vahva seura pääkaupungista olisi erittäin toivottava plussa liigan imagolle. Aivan mitalitaistoihin Kukkoilija ei vielä uskalla ryhmää veikata mutta lähdetään siitä, että tämä kausi olisi ensimmäinen steppi ylöspäin.

Kolmikko Åifk, Pif ja sarjatulokas HIK Hangosta ovat ainakin Kukkoilijan listoilla edelleen osasto ”ynnä muut”. Hanko on realistisesti myöntänytkin, että tämä kausi totutellaan liigan tasoon ja Kukkoilija nostaa kohottelee kyllä helttaansa hyväksyvästi sille, että rohkeutta lähteä mukaan löytyi. Tervetuloa vain takaisin pitkästä aikaa! Turun tilanteesta kukkoilijalla ei liikoja tietoja ole. Siirtopuolella on ollut melko hiljaista mutta cupissa nyt sentään HK Pötsi kaatui ihan reippain numeroin. Ei kasia korkeammalle sijoitukselle Kukkoilijan ennusteessa kuitenkaan tänäkään vuonna. Itse asiassa näistä kolmestahan Parainen on se joka on pelaajahankintojen muodossa satsannut. Hyvää junnutyötä tekevälle seuralle voisi toivoa yhä uskottavampaa edustusjoukkuetta mutta aika näyttää millaisia pelimiehiä 2 Makedonian tulokasta ovat. Olisiko länsirannikon herruus heille sopiva maali tälle kaudelle??

Näillä siis mennään. Cocksin edelleen jatkuva vahvistuminen sopii toki mainiosti Kukkoilijan pirtaan mutta se on myönnettävä, että vuosi vuodelta kasvava ero muihin hieman huolettaa kokonaiskuvan kannalta. Aivan mahdoton ajatus ei enää ole sekään, että jonakin päivänä Cocksin akatemia pelaa Sm-liigaa ja ykkösjoukkue jotain kovempaa Eurooppalaista liigaa. Nyt kuitenkin keskitytään ihan tosissaan alkavaan kotimaan liigaan sekä tietysti myös jo pian starttaavaan Baltian liigaan lokakuuta odotellessa… Cocks kruunataan keväällä jo 10. kerran Suomen mestariksi siitä voidaan olla saletissa jo nyt mutta ”muiden mestaruudesta” eli finaalipaikasta ja toki myös paikoista mitalipeleihin näyttäisi olevan seuraavien kuuden joukkueen välillä odotettavissa erittäinkin mielenkiintoinen vääntö. Katsotaan, miten se kupletin todellinen juoni sitten taas tällä kertaa kirjoitetaan…

Tuoreimmat jutut