Rodeo in Belgrade Parte 2

Naisten MM2013 Serbiassa Myöhäinen maanantai-iltapäivä ja taistelu naisten MM-kisojen neljästä jäljellä olevasta puolivälieräpaikasta pyörähtivät käyntiin niin Belgradissa kuin Novi Sadissa.

Viimeksi mainitussa kaupungissa Unkari järjesti kisojen toistaiseksi suurimman yllätyksen, passittamalla selvin luvuin Espanjan kotimatkalle. Norja peittosi Tsekin kymmenellä maalilla, ja piti huolen siitä että Pohjolan käsipallotaito on vielä kovaa valuuttaa.

Naisten MM2013 Belgrad arena

Belgradissa Brasilia ei antanut Hollannin yllättää

BRA – NED 29 – 23 (16-14)
Belgradin ensimmäinen ottelu Kombank Areenalla oli Brasilia vastaan Hollanti. Ennakko-odotusten mukaan ottelun piti olla Brasilian kauraa. Mikäli Alankomaiden naiset haluaisivat voittaa tämän mittelön, niin kaiken tulisi onnistua 110 prosenttisesti ja etelä – amerikkalaisilla pitäisi moni asia mennä pieleen.
Kuten kaikissa muissakin peleissä alku oli hermostunutta ja teknisiä virheitä viljeltiin puolin sekä toisin. Maalien suhteen edettiin ensimmäinen vartti tasaisissa merkeissä. Hollanti sai repäistyä tämän jälkeen kahden maalin etumatkan, ja Brasilia ihmetteli tilannetta. Brasilialaisten peli ei oikein sujunut konseptien mukaan. Pelitempo oli kävelyvauhtia ja luovuus kateissa. Kahden maalin tappioasema ilmeisesti herätti joukkueen, sillä jostain löytyi uusi ilme ja pallo sai aivan uutta kyytiä. Muutamassa minuutissa peli saatiin täysin haltuun ja hollantilaiset eivät enää pysyneet perässä. Erätauolle mentiin brasilialaisten kahden maalin johdolla.

Naisten MM2013 Bra-Ned

Toisen erän alussa hollantilaiset yrittivät vielä taistella kaikin mahdollisin keinoin, mutta tehtävä oli kuitenkin liian kova. Kymmenen pelatun minuutin jälkeen Brassien johto oli jo neljä maalia. Kunnioitettavan sisukkaasti hollantilaiset kuitenkin yrittivät pysyä perässä, mutta ihan lähituntumaan he eivät koskaan päässeet. Parhaimmillaan kolmen maalin tuntumassa, mutta siinä se sitten oli. Täysi tunnustus Alankomaiden naisille hyvästä yrittämisestä. Tällä kertaa paukut eivät kuitenkaan riittäneet. Etelä – amerikkalaiset jatkavat kisoissa ja hollantilaisille hellät jäähyväiset.

Brasilia on tässä turnauksessa pelannut hyviä pelejä. Voitosta voittoon on menty ilman sen suurempia vaikeuksia. Mikäli jatkavat samaan tyyliin, eivätkä sorru varovaisuuteen ja hitaaseen pelitempoon, niin Rodeo veikkaa heille jopa finaalipaikkaa.

Serbia maalin erolla jatkoon

KOR – SRB 27 – 28 (12-13)
Vihdoinkin oli saatu yleisö liikkeelle ja hallissa riitti tunnelmaa kun emäntämaan naiset kohtasivat Etelä – Korean. Serbialaishurmos alkoi heti ensihetkestä, mutta kesti vain 45 minuuttia. Pelin varmistelu oli kostautua pahasti ottelun loppuhetkillä. Peräänantamaton Korea taisteli viimeisille sekunneille asti. Ottelussa oli mukana myös suomalaista väriä. Teknisenä delegaattina toimi Päivi Mitrunen. Samassa tehtävässä hän oli myös sunnuntaina Ranska-Japani pelissä.

Naisten MM2013 Serbiassa  Kor-Srb

Serbia aloitti ottelun vauhdilla ja kovalla itseluottamuksella. Kun lisäksi Katarina Tomasevic maalissa kerta toisensa jälkeen teki paraatitorjuntoja, oli hurmostila saavutettu. Serbia onnistui rakentamaan kuviot takaheittäjille näyttävään tyyliin, ja se sai vastustajan suuriin vaikeuksiin. Korea joutuikin heti alussa ottamaan aikalisän rauhoittaakseen pelaajat kovaksi tulleesta paineesta ja yleisön valtavasta vihellyskonsertista. Aikalisä varmaankin oli paikallaan sillä Korean naiset jatkoivat otteitaan hieman vapautuneemmin.

Serbian kova vauhti ja nopea pallonsiirtely kuitenkin jatkui mallikkaasti. Korealaiset olivat helisemässä. Periksi he eivät kuitenkaan antaneet. Vaikeata oli kuitenkin löytää pallon kokoinen aukko muurista. Parhaimmillaan Serbia johti ottelua neljällä maalilla. Erän loppuvaiheessa koneisto kuitenkin hyytyi jonkin verran ja korealaiset saivat kurottua maalieron yhteen.

Toisen puoliajan Serbia aloitti jälleen ryminällä. Kaikki toimi suunnitelman mukaan. Maalivahdin ote peliin oli edelleen tallella. Torjunnat onnistuvat ja syötöt nopeisiin kontrauksiin menivät nappiin. Yleisö teki parhaansa sekoittaakseen vastustajan kuviot. Maaliero kasvoi neljään.

Kun oli pelattu vajaat 50 minuuttia, ottelun luonne muuttui. Tuntui siltä että Serbia lähti varmistelemaan voittoaan. Tämän huomasivat myös Etelä – Korean naiset. Alkoi vimmattu takaa-ajo ja 57 minuutin kohdalla oltiin tasatilanteessa. Kumpikin joukkue teki vielä yhden maalin ja ottelun viimeisellä sekunnilla onnetar suosi serbialaisia. 9 metristä tullut heitto yllätti Korean maalivahdin. Tiukemmalle ei olisi voinut mennä. Kansa hurrasi ja Serbian pelaajien riemu oli katossa. Tie keskiviikon peleihin oli saavutettu.

Tiistaina vedetään näissä kisoissa henkeä ja keskitytään keskiviikon peleihin. Puolivälieräpeleissä Brasilia kohtaa Unkarin ja Serbia Norjan Belgradissa. Novi Sadissa Puola ottaa mittaa Ranskasta ja Tanska Saksasta.

Että ei sitten muuta kuin Cheers
Rodeo

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset