Rodeo in Qatar part 2

Pudotuspelien ensimmäinen päivä oli kolmen ottelun osalta tiukkaa. Neljännessä pelissä Espanja näytti kaapin paikan Tunisialle. Rodeo oli seuraamassa Slovenian voittoa Makedoniasta ja Kroatian räpelöintiä Brasiliaa vastaan.


Slovenia ja Makedonia eivät meinanneet saada eroa toisistaan millään. Kumpikin joukkue oli selvästi hermostunut ja pallo poltti välillä pahasti näppejä. Jopa niinkin kokenut pelimies kuin Kiril Lazarov hapuili maalinteossa pahan kerran. Kolme epäonnistunutta 7 metrin heittoa ei saisi tällaisissa peleissä tapahtua. Loppujen lopuksi Slovenian leveämpi pelaajamateriaali ratkaisi pelin, ja Makedonia sai tyytyä matkalaukkujen pakkaamiseen.

Qatar 2015 Brasilia Illan toisessa ottelussa saatiin loistava esimerkki siitä miten väärällä asenteella voidaan saada matkalippu ennenaikaisesti kotimatkaa varten. Kroatian ja Brasilian ottelu oli tiukkaakin tiukempi alusta loppuun. Kroatia tuli tähän otteluun takki niin leveästi auki kuin olla ja voi, ja se oli tosiaankin kostautua pahan kerran. Eivät varmasti uskoneet Kroatian pojat ennen ottelua että Brasilia on puoliajalla kahden maalin johtoasemassa. Kroatian onneksi heidän kova rutiini riitti kääntämään ottelu voitoksi viime hetkillä.

”Jos tällainen pelityyli yleistyy, niin pelikirjat menevät Euroopassa uusiksi”.

Jo edellisissä MM-kisoissa Etelä-Amerikkalaiset toivat käsipallokentille uudenlaisen puolustussysteemin. Heidän erittäin korkea puolustus tuottaa suurta tuskaa eurooppalaisille joukkueille, ja siihen meinasi kroatialaisten pelihuumorikin sortua. Niin kuin eräs kokenut valmentaja asiasta totesi: ”Jos tällainen pelityyli yleistyy, niin pelikirjat menevät Euroopassa uusiksi”.

Päivän muissa otteluissa Espanjalla oli helppo nakki Tunisiaa vastaan. Yhdeksän maalin johto puoliajalla riitti, ja Tunisialle toivotettiin hyvää kotimatkaa. Isäntämaa Qatar sen sijaan yllättää Rodeon jokaisena pelipäivänä yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt kaatui Itävalta tiukan väännön jälkeen ja paikka kahdeksan parhaan joukossa on selviö. Tätä ei voi jatkua loputtomiin. Mutta niin kuin Rodeo on moneen otteeseen todennut, käsipallossa kaikki on mahdollista.

Qatar 2015 Espanja Qatar 2015 Tunisia

Maanantain pudotuspeleissä kävikin Pohjolan joukkueiden osalta harvennus. Puola kaatoi Ruotsin ja Tanska puolusti Islannin kumoon. Rodeo kävi katsomassa Puolan ja Ruotsin välisen ottelun, ja niin kuin joku paikalla olija viisaasti totesi. Ruotsi ilman Kim Anderssonia on sama kuin Ranska ilman Nikola Karabaticia. Naapurin pojat kyllä pärjäsivät täysin tasaväkisesti Puolaa vastaan, mutta viimeisten minuuttien aikana hyytyi hyökkäyspää saamattomaksi. Vastustajan haastaminen oli tehotonta ja maalit kortilla. Hieman rupesi Rodeon sydäntä ahdistamaan kun Ruotsille piti jättää jäähyväiset, mutta peli on raakaa tässä vaiheessa kisoja. Toivotaan että ahdistus on ohimenevää.

Qatar 2015 Ranska Seuraavassa ottelussa tulikin sitten huomattava piristys olotilaan kun Ranska paukutti Argentiinan laulukuoroon. Täytyy myöntää että hiukkasen kävi argentiinalaisia sääliksi, sillä sen verran tylysti Ranska kuritti heitä. Kaiken lisäksi vielä puolella teholla. Ranska on kokenut ja viimeisen päälle velho taktisella puolella. Lisätään sen verran kaasua kun tarvitaan, ja säästetään loppuenergia tulevaisuutta varten. Argentiina oli kyllä vikkelä liikkeissään, mutta nyt oli kivikova muuri edessä. Tämän lisäksi Thierry Omeyer maalissa masensi argentiinalaiset torjunnoillaan heti ottelun alussa. Rodeon suosikki mestariksi sinetöityi tässä ottelussa.

Lusailin hallissa Saksa jatkoi hyvää sarjaansa kaatamalla Egyptin. Villillä kortilla kisoihin mukaan tulleena täytynee sanoa, että on paikkansa ansainnut. Seuraavaksi vastaan astuu Qatar, ja siinä mitataan sitten qatarilaisten todellinen osaaminen. Tanskalaisten kuviot ovat ilmeisesti hiljalleen hitsautumassa, sillä Islannilla ei ollut paljon mahdollisuuksia.

Qatar 2015 Sheikki Qatar 2015 Qatar

Keskiviikkona karuselli jatkuu. Viime MM-kisojen finalistit kohtaavat toisensa. Tanskalle jäi varmasti siitä masentavasta tappiosta Espanjaa vastaan hampaan koloon muutakin kuin pölsen pätkiä. Odotettavissa huikea taisto. Saksa kohtaa isäntämaa Qatarin, ja siinäkin ottelussa vääntö on kiistattoman kovaa. Kroatia kohtaa Puolan, ja neljännessä ottelussa Ranskan vastustajaksi astuu Slovenia. Mukana on siis seitsemän maata Euroopasta ja Qatar.

Cheers Rodeo

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt