Rodeo in Qatar part 3

 , Rodeo

Kaksi viime aikojen kestomenestyjistä on mitalipeleistä pois. Kroatia ja Tanska saavat luvan taistella pistesijoista. Mestaruudesta taistelevat Puola, Ranska Espanja ja Qatar. Kuka olisi ennen kisoja uskonut että isäntämaa on semifinaalissa. Ei Rodeo ainakaan.

Tänään oli vaikeuksia valita mihin halliin sitä menisi otteluita katselemaan. Muuten hyvin järjestetyissä kisoissa peliohjelma ei ole ollut kaikkien parasta. Aluksi pelattiin kolmessa hallissa kaksi ottelua samanaikaisesti, ja siinä piti aina arpoa se oikea halli. Nyt näissä pudotuspeleissä pelataan kahdessa hallissa, ja tietysti samaan aikaan.

Rodeo valitsi tällä kertaa Kroatia – Puola ja Ranska – Slovenia ottelut. Päivän ensimmäinen peli Kroatian ja Puolan kesken oli jokseenkin laimea. Tasaisesti ja puolivauhdilla edettiin. Välillä johti toinen ja sitten taas toinen. Oliko se sitten hermoilua tai kisaväsymystä, mene ja tiedä, mutta parempaa pelaamista oli lupa odottaa. Kroatia luotti täysin pitkiin miehiin puolustuksessa ja hyökkäyspäässä unohtuivat laitahyökkääjät täysin. Voitaneen todeta että onnekkaampi joukkue voitti ottelun, ja tällä kertaa rva Fortuna hymyili Puolalle.

Ranska – Slovenia ottelu oli sitten ranskalaisten täydellistä näytöstä. Ranskalaiset laittoivat heti ottelun alusta ison vaihteen päälle ja mättivät maaleja tasaiseen tahtiin. Slovenialla oli suuria vaikeuksia saada pallo vastustajan muurista läpi. Slovenia ei ole missään nimessä mikään huono joukkue, mutta tällä kertaa selkäranka murtui jo ensimmäisen vartin aikana. Toisella puoliajalla Ranskalla oli varaa leikitellä, ja meinasi lähteä mopo kädestä. Slovenia pääsi jo neljän maalin päähän, ja yleensä siinä vaiheessa johtava joukkue on paniikissa. Jälleen saatiin loistava esimerkki miten ranskalaiset pystyvät kokoamaan itsensä. Pelleily lopetettiin ja hetkessä oltiin jälleen kahdeksan maalin johtoasemassa. Slovenia yritti kaikesta huolimatta nopeilla hyökkäyksillä loppuun asti mutta turhaan. Jos nyt halutaan Ranskan pelistä jotain heikkouksia etsiä, niin se on joukkueen hidas paluu puolustukseen. Siinä lienee jonkinlainen ase tulevissa peleissä.

Dohan toisessa hallissa ratkottiin sitten kaksi muuta paikkaa semeihin. Hieman harmittaa että niitä otteluita ei päässyt katsomaan, sillä Espanjan ja Tanskan välinen ottelu on varmasti ollut katsomisen arvoinen. Lusail hallin toisessa ottelussa Saksa meni sitten häviämään Qatarille. Kaikki kunnia ja arvo isäntämaan joukkueelle, he ovat varmasti paikan semifinaaliin ansainneet, mutta Rodeo ei ihan sulata tapaa miten joukkue on kasattu.

Champions-liiga Euroopassa on hyvä ja korkeatasoinen sarja. Siellä menestyvät joukkueet jotka on kovalla rahalla rakennettu. Tällaista varmasti tarvitaan, ja näiden joukkueiden pelejä on mukava katsella. Rodeo ei kuitenkaan hyväksy että maajoukkueita ryhdytään kasaamaan samalla tavalla. Isäntämaan joukkueessa puolet on kuka mistäkin maasta, ja heidän kanssaan on tehty puolentoista vuoden sopimus näitä MM-kisoja varten. Setelinippuja on jaettu ja näin on saatu iskukykyinen joukkue. Sopimukset loppuvat näihin kisoihin. Ei oikein kuulosta reilulta peliltä.

Mutta niin kuin tuli todettua, Qatar on paikkansa ansainnut ja se on tosiasia. Perjantaina vastustajaksi astuu Puola ja Espanja kohtaa Ranskan. Rodeon mielestä jälkimmäinen ottelu on niin sanottu moraalinen loppuottelu. Katsotaan ja odotellaan mitä tuleman pitää.
Cheers Rodeo

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.