Rodeo in Qatar part 5

 , Rodeo

Perjantaina tehtiin Qatarin Lusail hallissa historiaa. Ensimmäisen kerran koko MM-kisahistorian aikana Euroopan ulkopuolelta tuleva maa on mitaleilla.

Qatar voitti masentavassa välieräottelussa Puolan, ja näin oli ainakin hopeamitali varmistettu. Lähimmäksi mitaleita on vuonna 2001 päässyt Egypti, sijoittuen neljänneksi, ja vuonna 2005 Tunisia oli neljäs omissa kotikisoissaan. Toisessa välierässä selvisi myös se, että hallitseva maailmanmestari Espanja ei tule titteliään uusimaan.

Ensimmäinen välieräottelu Qatar – Puola oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa. Yksi täysin rampa ja yksi puolirampa joukkue kohtasivat kävelyvauhtisessa ottelussa. Kahdeksas ottelu kahteen viikkoon tuntui jo koko kropassa sen verran, että kunnon pelaamisesta ei tuntunut tulevan mitään. Puolan jaloissa painoi varmasti edellinen ottelu Kroatiaa vastaan. Pelaajilla oli täyttä tuskaan päästä pystyyn lattialta. Kun kaiken lisäksi Qatarilla oli vielä onni mukanaan, niin puolalaisten tahto ja halu oli kovalla koetuksella.

Vaikka Rodeo on sitä mieltä että tällä tasolla, ja tässä vaiheessa kisoja, erotuomarit ovat sitä luokkaa, ettei auta muu kuin mukautua heidän linjaansa, niin nyt täytyy vetää hieman käsijarrusta. Herrat Serbiasta pitivät kyllä huolen siitä, ettei Puola tässä ottelussa helpolla pääse. Puolalaisille tuli alkuminuuteille kolme ulosajoa, jotka kertoivat että keltaiset kortit heidän osaltaan olivat merkityksettömiä. Oliko syynä se että toinen joukkue oli Qatarista, ja että täpötäysi halli asetti paineita, jää arvoitukseksi. Ottelun loppuminuuteilla, kun puolalaisilla oli mahdollisuus vielä taistella jatkoajasta tai jopa voitosta, herrat serbialaiset, pisteenä i:n päälle, täräyttivät 7 metrin heiton isäntämaalle. Näin oli varmistettu, ettei Puola ainakaan loppuottelussa tulisi olemaan. Näin huonoa päivää ei niinkin kokeneilla erotuomareilla saa näissä kekkereissä olla. Kaiken kaikkiaan huonoa peliä joukkueilta ja luvattoman kehno esitys oikeuden jakajilta.

Toinen semifinaali olikin sitten jo toista luokkaa. Ranskan ja Espanjan ottelu oli kissa ja hiiri leikkiä. Pelillisesti suunnilleen saman tasoiset joukkueet ottivat tosissaan mittaa toisistaan. Kyseessä oli hyvin pitkälti siitä kenen pokka pitää loppuun asti. Ensimmäinen puoliaika meni Ranskan piikkiin. Ranskalaiset lukivat peliä asteen paremmin niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Yhteispeli oli monipuolisempaa, kun taas Espanja puski päätään ranskalaisten puolustusmuuriin.

Toiselle puoliajalle Espanja muutti puolustustaan aggressiivisemmaksi. Tämä puri selvästi, ja ranskalaisilta meni hetkeksi sormi suuhun. Maalinsaanti tökki, ja espanjalaiset olivat jälleen pelissä mukana. Kentällä nähtiin uhrautuvaa taistelua ja tunteikkaita tilanteita. Hienoa taistelua jossa loppujen lopuksi ranskalaisten maltti toi voiton. Henkien taistelu kallistui Gallian kukkojen puolelle.

Perjantaina pelattiin myös sijoitusotteluita toisessa hallissa. Siellä Kroatia voitti Saksan ja Tanska Slovenian. Tämä tietää sitä, että lauantain otteluissa Kroatia ja Tanska pelaavat sijoista viisi ja kuusi. Saksa ja Slovenia ratkovat seuraavista sijoista. Sunnuntaina on mitalipelien vuoro ja toivotaan että kaikki sujuu moitteettomasti. Ympäristö ja puitteet eivät sitä estä. Hallissa on varmasti 15.300 katsojaa megafonien ja rumpujen kera. Hallin marmorikivet hohkaavat uutuuttaan, joten kelpaa meidän katsella otteluita.

Tämä oli sitten Rodeon viimeinen tarina näistä kisoista, sillä finaalin jälkeen on kiire lentokentälle.

Cheers Rodeo.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
  • Montas byyriä paikalliset teki Qatarille? Ps vittu mitä paskaa

  • Nii jos Qatarin pelaajat ois oikeesti qatarilaisia

Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt