Rodeo on tour in Montpellier

 , Rodeo

Shokki lienee ollut eilisen päivän sana Ranskan MM-kisoissa. Niin Olympiakisojen voittaja Tanska kuin hallitseva Euroopan mestari Saksa putosivat jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Tyrmistytys on täytynyt näille maille olla aikamoinen. Saksan televisiossa aamun ensimmäinen urheilu-uutinen oli tappio Qatarille eilisessä ottelussa. Haastattelussa Saksan islantilainen päävalmentaja Dagur Sigurdsson ei oikein pystynyt ilmentämään mitään järkevää selitystä tapahtuneelle. Kehon ja kasvojen kieli kertoi selvästi valtavasta järkytyksestä. Samanlainen tilanne on täytynyt olla myös toisella islantilaisella päävalmentajalla Gudmundur Gudmundssonilla, sillä Tanskan poistuminen näistä kisoista, jo tässä vaiheessa, on kestomenestyjäjoukkueelle masentava isku.

Eikä se ollut helppoa muillakaan nimijoukkueilla. Rodeo on tällä kertaa seuraamassa MM-kisoja Montpellierissä, jossa lauantaina Espanja selvitti hädin tuskin itsensä jatkoon. Sunnuntaina Kroatia sai hikoilla koko rahan edestä, että selviäisi kahdeksan parhaan joukkueen kahinoihin.
Lauantaina Espanjan ja Brasilian välisessä ottelussa tuli sellainen vaikutelma, että ensin mainitulla oli hieman ”takki auki-meininki” ottelun alkuminuuteilla. Kun Brasiliaa ei sitten saatukaan karistettua kannoilta, niin tulikin kiusallinen tilanne. Koska otteluun ei ilmeisesti oltu varauduttu suunnitelma B:llä, niin selvää turhautumista oli havaittavissa. Protestoitiin erotuomareiden ratkaisuista, ja otteet vastustajan pelaajia kohtaan kovenivat. Kun Brasilia lähti samaan leikkiin mukaan, niin lähellä oli, että ottelu ei mennyt täysin hulinaksi. Täysi tunnustus brasilialaisille, he pitivät pelin tiukkana, ja saivat Montpellierin Areenan yleisön puolelleen. Rutiini kuitenkin pelasti Espanjan loppuvaiheessa, ja tie jatkoon saatiin pelastettua.

Sunnuntain ottelussa Kroatia aloitti vahvasti Egyptiä vastaan heti ensi hetkistä lähtien. Ensimmäinen puoliaika olikin selvää Kroatian hallintaa, eikä Egypti tahtonut millään löytää kunnon maalintekopaikkaa. Olisiko Kroatia tuudittautunut jo selvään voittoon, sillä toisen puoliajan alku oli tervan juontia. Egypti pääsi kymmenessä minuutissa kahden maalin päähän ja roikkui seuraavat kymmenen minuuttia samassa tilanteessa. Kroatia ryhdistäytyi tämän jälkeen, ja sai pidettyä egyptiläiset turvallisesti takanaan. Helpolla ei Kroatia kuitenkaan päässyt, eikä ainakaan tämän ottelun perusteella ole Rodeon mestariehdokas. Huomenna Kroatia kohtaa Espanjan, ja toivotaan että ottelun taso on luokkaa parempi kuin edelliset.
Mukana kisoissa ovat vielä Ruotsi ja Norja, eli toistaiseksi tilanne Pohjolan osalta ei ole vielä, Tanskan tappion jälkeen, menetetty. Norja kohtaa Unkarin, ja Ruotsi Ranskan. Norjan mahdollisuudet ovat hyvät, vaikka Unkari aiheutti Tanskalle maansurun. Ruotsilla taasen on kova työ, jos meinaa isäntämaan kaataa. Rodeon veikkaus on, että Ranska on omissa kisoissaan erittäin vahvoilla korkeimmalle palkintopallille. Ennakkosuosikeista puolet pakkaavat tänään matkalaukkunsa kotimatkaa varten, ja huomenna lähtee Espanja tai Kroatia kisoista. Jälleen on todettava, että käsipallossa kaikki on mahdollista, joten katsotaan mitä tapahtuu.

Cheers
Rodeo

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.