Rodeo on tour, in Zagreb 2

 , Rodeo

Lauantai-ilta Zagrebissa oli maalivahtien juhlaa. Oli hienoa seurata loistavia torjuntoja yksi toisensa jälkeen. Illan ensimmäisessä ottelussa niin Ranskan Vincent Gerard kuin Ruotsin Mikael Appelgren olivat niin mahtavassa vireessä, että harvemmin Rodeo on yhdessä ottelussa nähnyt kummassakin päässä niin monta haamutorjuntaa kuin mitä nämä kaksi mestaria esittivät.

Ruotsia Appelgrenin torjunnat eivät kuitenkaan pelastaneet tappiolta, ja se oli tietenkin harmillista. Ottelun ensimmäinen puolisko pelattiin hyvinkin tasaisissa merkeissä. Ruotsi roikkui sitkeästi mukana, mutta ranskalaisilla oli kuitenkin koko ajan muutaman maalin etumatka. Toisella jaksolla Ranska kiristi puolustusruuvia kymmenen pelatun minuutin jälkeen ja karkasi kuuden maalin johtoon seuraavan kymmen minuuttisen aikana. Ruotsalaisilta ei yksinkertaisesti löytynyt enää paukkuja vastata ranskalaisten vyörytykseen. Appelgrenin loistotorjunnat eivät ikävä kyllä antaneet lisäboostia kenttäpelaajille.

Rodeo on jo pitkään ihaillut ranskalaisten taitoa pelata aina vastustajan pelitavan mukaan. Vauhtia pidetään vain sen verran kuin ottelussa tarvitaan. Energiaa säästetään pitkää turnausta varten. Yleensä toisella puoliajalla tehdään sitten jossain vaiheessa tempovaihdos, ja yritetään karistaa vastustaja kannoilta pois. Kun tässä on onnistuttu, niin loppupelissä pidetään vain huoli siitä, ettei vihollinen pääse liian lähelle, ja taas säästetään energiaa tulevia otteluita varten. Loistavaa pelisilmää, joka on viime vuosina ollut myrkkyä vastustajille.

Illan toisessa ottelussa Kroatia oli saanut koottua rivinsä jo huomattavasti parempaa kuosiin kuin mitä tähän asti turnauksessa on nähty. Kun tämän lisäksi peli lähti heiltä kaikin puolin onnekkaasti käyntiin, ja Ivan Stevanovic maalissa esitti loistotorjuntoja, niin illan vastustaja Norja oli helisemässä. Voidaan aivan vilpittömästi todeta, että Norja kaatui vastustajan ja omien maalivahtien peliin. Norjalaisten maalivahdeilla ei lauantaina ollut se ”pöljä päivä”. Tämän lisäksi kotiyleisö oli täysin tietoinen siitä, että ainoastaan voitto pelastaa omat pojat katastrofilta, joten meteli, huuto ja laulu siivittivät jo ennen ottelua ja sen aikana pelaajia hurmostilaan. Tästä huolimatta vuonojen pojilla oli täydet mahdollisuudet pysyä mukana pelissä, sen verran maalinsaantitilanteita heillä oli. Mutta kun pallo ei mennyt maalivahdin ohi pömpeliin, niin eväät oli syöty.

Pohjolan kannalta Zagrebissa oli lauantaina hieman synkkä päivä. Onneksi sentään Toisessa ryhmässä Tanska otti eilen tärkeät pisteet, ja säilytti paremmat mahdollisuudet loppuviikkoa ajatellen. Norja kohtaa Ruotsin Main Roundin viimeisellä kierroksella, tarkoittaen että toinen joukkueista on mitalitaistosta ulkona. Tilanne Zagrebin ryhmässä on kuitenkin vielä neljän parhaan joukkueen osalta täysin auki. Jos sopivasti pelataan ristiin, niin semifinaaleissa voi olla mikä tahansa joukkue.

Tämän päivän ottelut Zagrebissa olivat pakkopullaa, niin Ranskalle kuin Ruotsille. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa pisteet kotiin. Molemmat ottelut olivat tylsiä, eikä mitään hurmoshenkistä taistelua saatu aikaan. Niin Serbia kuin Valko-Venäjä olivat jo ensimmäisten minuuttien jälkeen alistuneet tulevaan tappioon, eivätkä edes yrittäneet panna hanttiin. Toisaalta voitto näissä otteluissa ei olisi taulukkotilannetta paljon muuttanut miksikään. Varazdinin ryhmässä tilanne on kinkkisempi, sillä siellä häntäpään joukkueet voivat tiistaina sekoittaa pakan aika tavalla.

Semifinaalipaikat ratkeavat vasta keskiviikon viimeisellä kierroksella. Odotettavissa on kovaa vääntöä ja taistelua. Hyvä näin, sillä nämä kisat eivät ole tuoneet, ainakaan vielä, yhtään ylivoimaista suosikkia esille. Tosin Ranska ei ole hävinnyt yhtään ottelua näissä karkeloissa, mutta keskiviikkona on vastassa Kroatia, mahdollisesti Duvnjakin kera, joten mahdollinen tilastotappio saattaa olla edessä. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on tässä vaiheessa turha spekuloida.

Keskiviikon tapahtumia odotellessa.
Cheers
Rodeo

Tuoreimmat jutut
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt