Kurinpitovaliokunta luo itselleen haasteita

Sikakatsomo on seurannut mielenkiinnolla kurinpitovaliokunnan toimia Myyrmäessä tapahtuneen keskisormen heiluttelun johdosta.

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa sen, että en missään nimessä ala arvostelemaan sen enempää HIFK:ta seurana kuin Glincaa sormen heiluttelustakaan. Glincan teko oli törkeä ja se ei kuulu urheiluun, mutta samalla inhimillinen, josta kuuluu saada rangaistus. Ja siihen tässä pureudun…

Tietolähteideni perusteella kotijoukkue oli tehnyt raportin ja pyytänyt kurinpitovaliokuntaa harkitsemaan rangaistusta sormen heiluttelusta. Pienellä googlauksella huomasin, että useissa lajeissa oli jaettu moisesta rangaistuksia. Lähes aina ne oli 1-2 ottelun pelikieltoja. Se on myös Sikakatsomon mielestä täysin riittävä muistutus siitä, että näin ei pidä toimia ja varsinkaan silloin, kun joku on jopa maksanut siitä ilosta, että pääsee katsomaan itse gladiaattoreiden toimia kentällä. Kyllä siinä Sikakatsomokin joutui hieraisemaan silmiään, kun huomasi keskimmäisen sormen sojottavan suoraan katsomon osaan, missä itsekin istuin.

No, mitä tekee uusi ja mahtava kurinpitovaliokunta? Ensinnäkin päätökseen, joka oli kirjattu 27.9. oli kulunut lähes viikko tapahtuneesta. Onko tosiaan näin, että kurinpitovaliokunta osoittaa tuollaista välinpitämättömyyttä tapauksia kohtaan, että ei viitsi käsitellä asioita edes ajoissa? Jos olisi tullut pelikieltoa, niin se olisi ilmoitettu HIFK:lle päivää ennen seuraavaa ottelua, kun sen olisi voinut tehdä paljon aikaisemmin? Toiseksi Sikakatsomon nähtyä tuo pöytäkirjaotteen, niin eipähän siinähän ei ollut minkäänlaista päätöstä. Ei varoituksesta eikä sen enempää pelikiellostakaan. Oli vain juotu kurinpitovaliokunnan kesken vähän kahvia, vaihdettu kesän kuulumiset ja todettu, että hyihyi.

Kuitenkin 3.10.2013 ilmestyy handisliiga.fi sivustolle kurinpitopäätös asiasta, mitä siis ei oltu edes käsitelty pöytäkirjan mukaan? Pistää mietityttämään, että mitä helvettiä? Mutta tapauksen suurin vitsi leviääkin päätöksen mukana.

Pelaaja jätetään tässä tapauksessa rankaisematta, koska se on uusien sääntöjen aikana ensimmäinen ja katsotaan tässä vaiheessa kautta, että kirjallinen huomautus on riittävä.

Jätetään rankaisematta, koska on ensimmäinen tapaus? Mikä helvetin syy on todeta toinen syylliseksi, mutta ei viitsitä puuttua siihen, koska tapaus sattuu olemaan ensimmäinen laatuaan? Tästä eteenpäinkin, jos joku osoittaa keskimmäisellä sormella katsomoon, niin sitä pelaajaa voidaan torua, mutta jälkikäteen rankaiseminen on mahdotonta, koska tässä on ennakkotapaus!

Kurinpitovaliokunta katsoo myös, että kirjallinen huomatus on riittävä tässä vaiheessa kautta? Eli tapauksilla on siis väliä myös, koska se tapahtuu? Onko pelaaja ajettu puolapuihin kauden alussa vai lopussa. Siitä riippuu saako pelaaja torumista vai ihan pelikieltoa. Sikakatsomo ei näe mitään järkeä näissä valiokunnan perusteissa, ottaen kuitenkin huomioon, että ko. valiokunnassa istuu ihan lajia harrastaneita ihmisiä, joilla pitäisi olla vähän järkeä päässä, mutta eipä näytä siltä. Hupaisaa.

Valiokunta osoitti siis heti ensi kokouksessa olevansa kykenemätön tekemään minkäänlaisia päätöksiä, jotka antaisi suuntaviivoja tulevaisuutta ajatellen. Ilmeisesti liitossa mennään edelleen vähän hyvä veli-periaatteella, jossa ajatellaan, että eihän sitä kaverin joukkuetta viitsi rankaista, suuttuu vielä.. Sikakatsomon mielestä tapauksessa olisi pitänyt langettaa yhden ottelun pelikielto, joka olisi luonut selkeän linjan siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Nyt sitä ei ole.

Liiton henkilökunta totesi tuossa muinoin, että kurinpitovaliokunta on se heidän valiokunnistaan pätevin. Jos näin on, ei Sikakatsomo todellakaan halua tietää, minkälaisia päätöksiä muut valiokunnat tekevät!

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset