HC Westin sinisistä puna-keltaiseen Tyresöhön

 , Kuulumiset Ruotsista

Aloitin käsipallopelaamisen 6-vuotiaana GrIFK:n väreissä. Harrastus muuttui ajan myöten isoksi osaksi elämää ja mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän alkoi kiinnostaa satsaaminen ja mielenkiinto lajia kohtaan kasvoi entisestään. GrIFK:n vihreä paita muuttui A-junnuikäisenä HC Westin sinisiin. Kolme hienoa kautta tuli pelattua Westissä, kruununa Suomen mestaruus kaudella 2010-2011.

Kesällä 2011 sain kirjeen joka mullisti elämäni aika lailla. Minut oli hyväksytty Tukholman Södertörnin Korkeakouluun opiskelemaan Sport Managementia. Pian tämän jälkeen olin yhteydessä pariin seuraan ja elokuun alussa minut kutsuttiin Division 1 Norra joukkue Tyresö IF:n viikonmittaiselle harjoitusleirille. Leirin lopussa allekirjoitin vuoden mittaisen sopimuksen Tyresön kanssa ja täten muutto Ruotsiin tutusta Kauniaisista oli sinetöity.

Vaikka Tyresö IF pelasi ”ainoastaan” kakkosdivarissa niin satsaus joukkuetta kohtaan oli aivan sama, ellei isompi, kuin monien SM-liigajoukkueiden. Se näkyi heti harjoitusmäärissä, resursseissa sekä miten pelaajia kohdeltiin. Joukkueen harjoituksissa oli pelaajien lisäksi 2 valmentajaa, 3 huoltajaa ja 1 hieroja.

Rasmus Hallbäck Kausi 2011/2012 meni pitkälti miten ”asiantuntijat” olivat kauden alkua päätelleet. HK Eskil sekä Ricoh nousivat Allsvenskaniin ja me päädyimme neljänteen sijaan. Kauden loputtua saimme tietää että Tyresö IF lakkautettaisiin ja että Tyresöhön perustettaisiin uusi seura nimeltään Tyresö Handboll (THB), johon suurin osa Tyresö IF:n pelaajista siirtyisi heti. Syy uuden seuran perustamiseen oli se että pienessä Tyresössä oli aikaisemmin kolme eri seuraa (Tyresö IF, Tyrold, Tyresö HF) jotka söivät toistensa resursseja ja näin vähensivät mahdollisuuksia kehittyä seuroina aikuis- sekä junioripuolella.

Kesällä 2012 allekirjoitin 3 vuoden jatkosopimuksen Tyresö Handbollin kanssa. Eli jonkun verran aikaa tulee nyt Tyresössä oleskeltua muutaman vuoden aikana. Olen viihtynyt loistavasti Ruotsissa ja suosittelen kaikkia käsipallopelaajia tarttumaan mahdollisuuteen siirtyä ulkomaille pelaa jos siihen on mahdollisuus.

Tässä blogissa tulen kirjoittamaan Ruotsin palloilukulttuurista sekä jonkun verran omista peleistä.

R.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.