Käsipalloliiton Hall of Fame

 , Suomi

23.5.1941 perustettu Suomen Käsipalloliitto (SKPL) on 1950-luvulta asti myöntänyt ansiomerkkejä lajin eteen ahertaneille ihmisille. Haastattelussa Käsipalloliiton ansiomerkkivaliokunnan puheenjohtaja Tapio Arponen.


Tapio Arponen

Tapio Arponen

”Ansiomerkit on liiton tapa palkita ihmisiä pitkäjänteisestä työstään käsipallon eteen. Ansiomerkkejä jaetaan ansioituneille seura- tai liittotoimijoille, tai kun seura on aktiivinen ja hakee niitä jäsenilleen. Myös liitto itse on juhlavuosinaan aktiivinen. Pitkä lajiura tavalla tai toisella harkitaan aina tapauskohtaisesti mutta pelilliset ansiot ei juurikaan vaikuta ansiomerkkien saamiseen”, sanoo Arponen, Käsipalloliiton kunniajäsen numero 17.

Harkinnan kautta jaetaan myös ”elämänura”-palkintoja. Liitto voi myöntää ansiomerkkejä myös ulkomaalaisille ja lajin ulkopuolellekin. Käsipalloliiton 70-vuotisjuhlissa vuonna 2011 SKPL:n kultaisen ansiomerkin otti vastaan EHF:n norjalainen puheenjohtaja Tor Lian, sekä IHF:n egyptiläinen puheenjohtaja Hassan Mustafa.

Kunniapuheenjohtaja

Käsipalloliiton kunniapuheenjohtajuus on arvokkain tapa palkita pitkästä urasta. Kunniapuheenjohtajaksi kutsutaan liiton toimesta, Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan ja johtajuus kestää loppuelämän.

Henrik Vaenerberg

Henrik Vaenerberg

”Ensimmäisenä, vuonna 1970, tehtävään kutsuttiin liiton pitkäaikainen ex-puheenjohtaja Risto Orko, joka eli yli satavuotiaaksi ja siirtyi ajasta iäisyyteen vuonna 2001”. Nykyinen kunniapuheenjohtaja on vuonna 2001 valittu Henrik Vaenerberg. Hän on myös Kansainvälisen Käsipalloliiton kunniajäsen.

Kunniajäsenyys

Liiton kunniajäseniä on tällä hetkellä 17. ”Seura esittää tai voidaan ehdottaa esitettäväksi, liittokokous kutsuu liittohallituksen ehdotuksesta. Ansiomerkkivaliokunta sitten valmistelee ja penkoo taustoja”, Arponen valottaa prosessia.

Ansiomerkkivaliokunnassa toimii Jens Backlund ja Clas Czarnecki sekä puheenjohtajana toimiva Tapio Arponen ja sihteerinä Päivi Mitrunen. Valiokunnan jäsenet kokoontuvat muutamaan tapaamiseen vuosittain. Ehdotuksista tehdyt taustatyöt luovutetaan puheenjohtajalle, joka tekee yhteenvedot joiden pohjalta päätökset tehdään liittohallituksessa, joka päättää kaikista SKPL:n ansiomerkeistä.

Kultainen ansiomerkki

Liiton Kultaisen ansiomerkin voi saada henkilö joka on toiminut liittohallituksessa tai liiton muissa elimissä vähintään 15 vuotta, tai on toiminut liiton jäsenseuran johtotehtävissä vähintään 20 vuotta. Kultaisen merkin voi saada myös henkilö joka on toiminut muuten erittäin ansiokkaasti liiton hyväksi taikka tehnyt merkityksellistä työtä kansainvälisen käsipallourheilun hyväksi.

Risto Orko

Risto Orko

”Ensimmäinen kultaisen ansiomerkin vastaanottaja oli Käsipalloliittoa 1951-1967 johtanut elokuvaohjaaja Risto Orko. Helmikuussa 2013 merkki myönnettiin Dickenin Thomas Lindahlille, joka on yksi nuorimmista merkin saajista. 50 vuotiaana hän on ollut jo 30 vuotta Dickenin hallituksessa!”, Arponen valottaa.

Viimeisin kultainen ansiomerkki jaettiin syyskuussa 2013 Riihimäen Cocksin 40-vuotisjuhlissa seuran pitkäaikaiselle toimijalle Pekka Lehtiselle, joka sai ansiomerkin numero 60.

Viimeisin kultainen ansiomerkki jaettiin helmikuussa 2014 HC Westin ja maajoukkueen päävalmentajalle Mikael Källmanille, joka sai ansiomerkin numero 61.

Hopeinen ansiomerkki

voidaan jakaa henkilölle joka on toiminut liittohallituksessa tai muissa liiton elimissä vähintään viisi vuotta tai liiton jäsenseuran johtotehtävissä vähintään kymmenen vuotta. ”Hopeisia ansiomerkkejä on jaettu kaksisataa, useimmat näistä seurojen ehdotuksesta, mutta muutamissa tapauksissa ansiomerkkivaliokunta on ”joutunut” ottamaan aloitteen itselleen”.

Pronssinen plaketti

jaetaan henkilölle joka on toiminut käsipallourheilun hyväksi vähintään viisi vuotta. Ensimmäisen pronssisen plaketin otti vastaan Spartan Karl Björn, jonka mukaan on nimetty yksi Suomen suurimmista junioriturnauksista, Nalle Cup.

Kultainen toimitsijamerkki

Edellisten lisäksi jaetaan myös kultaisia toimitsijamerkkejä. Sellainen myönnetään jokaiselle 300 SM-sarjaottelua tuominneelle.

Käsipalloliiton myöntämät ansiomerkit 15.2.2014 mennessä:

Kunniapuheenjohtajat (2)

NIMI YHTEISÖ KUNNIAPUHEENJOHTAJA #
ORKO Risto Pj, KPj 1
VAENERBERG Henrik GrIFK, lh, pj 2

Kunniajäsenet (17)

NIMI YHTEISÖ KUNNIAJÄSEN #
ORKO Risto Pj, KPj 1
MATTSSON Lars-Eric HIFK 2
AHLGREN Lars-Erik UK-51, lh 3
FAGER Bengt Arsenal 4
BERGLUND Anita HIFK 5
LINDEBERG Lars-Erik SIF 6
NORDSTRÖM Börje Dicken 7
NORSTEDT Matti Kiffen 8
VAENERBERG Henrik GrIFK, lh, pj 9
NYBERG Åke SIF, lh, pj 10
WESTERLUND Jan-Gösta BK-46 11
ERIKSSON Stig PIF 12
TUOMINEN Heikki KaPo, et 13
SÖDERBERG Folke BK-46 14
WALLEN Göran Kiffen 15
NYBERG Katja NOR 16
ARPONEN Tapio KaPo, lh, tj, pj 17

Kultaiset ansiomerkit (61)

NIMI YHTEISÖ KULTAINEN ANSIOMERKKI #
ORKO Risto Pj, KPj 1
MATTSSON Lars-Eric HIFK 2
MARTTINEN Martti SKPL PJ, Union 3
SEVON Ulla HIFK 4
ROOS Per-Olof KaPo, Mmaaj 5
ROSENBRÖIJER Nils-Johan Arsenal 5
RUUSUVAARA Aulis LH 6
RYYNÄNEN Olavi UK-51 6
AHLGREN Lars-Erik UK-51, lh 7
KASKELA Akseli SVUL 8
FAGER Bengt Arsenal 9
HOLVIKARI Ove SKPL, PJ 10
KIVELÄ Erkki SVUL 11
BERGLUND Anita HIFK 12
LINDEBERG Lars-Erik SIF 13
HÖGBERG Paul SWE 14
WADMARK Curt IHF, SWE 15
NORDSTRÖM Börje Dicken 16
POHJOLA Martti Union, RiPs, lh 17
GUSTAFSSON Olavi ÅIFK 18
NORSTEDT Matti Kiffen 19
WALLEN Göran Kiffen 20
VAENERBERG Henrik GrIFK, lh, pj 21
NYBERG Åke SIF, lh, pj 22
WESTERLUND Jan-Gösta BK-46 23
ÅSTEN Fjalar HPS, et 24
KRUTELEW Georg et 25
ARPONEN Tapio KaPo, lh, tj, pj 26
SÖDERBERG Folke BK-46 27
ÖSTERHOLM Leif BK-46 28
ZUKALE Eduard Esbo IF 29
BLOMQVIST Kaj R Lh 30
ERIKSSON Stig PIF 31
REPONEN Ilkka Kiffen,et,lh 32
JANSSON Kenneth ÅIFK, lh 33
WIREN Ulf Arsenal 34
LAITINEN Tom K SIF 35
SUTINEN Raimo BK-46 36
SVEHOLM Sture HIFK 36
CZARNECKI Clas SIF 37
ILLMAN Rainer Sparta 38
LINDROOS Bjarne EIF 39
MARTTINEN Veikko BK-46 40
BJÖRKLUND Jan BK-46 41
WESTERHOLM Heidi BK-46 42
BJÖRKLÖF Stig Dicken, tilintark. 43
KELKKA Kauko Kiffen, mj roudari 44
HUOTINEN Timo Kiffen 45
LÖNN Helena SIF 46
KARLSSON Frey SIF 47
SOHLBERG Bengt SIF 48
NORROS Tapani Lh, Atlas 49
MOUSTAFA Dr. Hassan IHF 52
FLOMAN Jarl-Olof HIFK 53
FÖRSTRÖM Mona et 54
WECKSTRÖM Jarmo KaPo 55
BOMBERG Gunnar Akilles 56
RUYS Jan et (ura) 57
ÅKERLUND Jaakko ViTa (ura) 58
LINDAHL Thomas Dicken 59
LEHTINEN Pekka Cocks 60
KÄLLMAN Mikael HC West 61

Hopeiset ansiomerkit (203)

NIMI (nykyinen nimi) YHTEISÖ HOPEINEN ANSIOMERKKI #
ARO Ilmari Lh,tilintark. 1
EKLUND Ole KaPo 2
KARNI Wolf et 3
ALHO Johan et 4
OLSEN William FIF 5
NUUTINEN Eino HJK 6
GRANHOLM Nils LH 7
JERNSTRÖM Gunnar erotvk, HIFK 8
AHLGREN Lars-Erik UK-51, lh 9
ERIKSSON Erik TuTo 10
PÄTTINIEMI Orjo et 11
STORMBOM Bror ÅboIS, ÅIFK 12
BÄRQVIST Alma HJK 13
BERG Maria HJK 14
VEIKKANEN Hemmo Haukat 15
ARNESSON Gösta SWE 16
TUOMINEN Jaakko Haukat, et 17
FAGER Bengt Arsenal 18
VIRKKUNEN Pentti UK-51 19
VON KÛGELGEN Päivi Kiffen 19
LUNDELL Per-Erik BK-46 20
ALAJA Martti HJK 21
BERGLUND Anita HIFK 22
BJÖRN Karl Sparta 23
LINDEBERG Lars-Erik SIF 24
NENONEN Hilkka KaPo 25
POHJOLA Martti Union, RiPs, lh 26
REPO Unto KaPo 27
GUSTAFSSON Olavi ÅIFK 28
ZUKALE Eduard Esbo IF 29
LAAKSO Esko et, TuTo 30
NORDSTRÖM Börje Dicken 31
WALLEN Göran Kiffen 32
NORSTEDT Matti Kiffen 33
SANDBERG Carl et 34
TUOMINEN Heikki KaPo, et 35
KRUTELEW Georg et 36
ÅSTEN Fjalar HPS, et 37
AALTO Jukka et, TPS 38
SALMI Erkki Haukat 39
SIPI Marjatta Haukat 40
LEHMUSKALLIO Pertti Haukat 41
ADOLFSSON Allan SWE 42
GUSTAVSON Stig SWE 43
VAENERBERG Henrik GrIFK, lh, pj 44
JÄRVINEN Jukka US 45
SULONEN Aaro Cocks 46
ANDERSSON Kurt KaPo 47
ERIKSSON Stig PIF 48
WIREN Ulf Arsenal 49
GRÖNHOLM Rabbe SKPL 50
LUNDEN Aulis TPS,TPK,ÅIFK,et 51
WESTERDAHL Krister HIFK 52
NENONEN Esko Urheiluhallit Oy 53
MARTTINEN Veikko BK-46 54
WESTERLUND Jan-Gösta BK-46 55
NYBERG Åke SIF, lh, pj 56
ARPONEN Tapio KaPo, lh, tj, pj 57
LAXEN Per-Erik Höpli 58
LARSEN Erik DEN 59
WANG Carl NOR 60
SJÖMAN Tor NOR 61
REPONEN Ilkka Kiffen,et,lh 62
CZARNECKI Clas SIF 63
HOLMQVIST Staffan SWE 64
THIELE Bernhard FRG 65
TIIHONEN Carola BK-46 65
ÅSTRÖM Claes HIFK, m maaj 66
BLOMQVIST Kaj R Lh 67
LEMSTRÖM Paul Arsenal 68
SÖDERBERG Folke BK-46 69
WECKSTRÖM Jarmo KaPo 70
ÖSTERHOLM Leif BK-46 71
NORDSTRÖM Dick Dicken 72
DAHLQVIST Roger SIF 73
GRÖNVALL Bengt SIF 74
LAITINEN Tom K SIF 75
MAUNULA Reijo Atlas 76
HEINONEN Gunnar J GrIFK 77
WESTERHOLM Mikael GrIFK 78
WESTERDAHL Kaj Arsenal 79
BJÖRKLUND Jan BK-46 80
SUTINEN Raimo BK-46 81
SVEHOLM Sture HIFK 81
JUSLIN Ann Esbo IF 82
BJÖRKLUND Rainer Esbo IF 83
BOMBERG Gunnar Akilles 84
JANSSON Kenneth ÅIFK, lh 85
ELFSTRÖM Peter HIFK 86
BJÖRKLÖF Stig Dicken, tilintark. 87
ILLMAN Rainer Sparta 88
VON KÛGELGEN Herbert Kiffen 89
PEROVUO Paul Kiffen 90
KELKKA Kauko Kiffen, mj roudari 91
KARLSSON Frey SIF 92
LÖNN Helena SIF 93
SOHLBERG Bengt SIF 94
GRÖNDAHL Pablo SIF 95
OSTROW Karl-Erik SIF 96
NORROS Tapani Lh, Atlas 97
GUSTAVSSON Karl-Erik HIK 98
OLLIKAINEN Raimo SIF/KYIF 100
LINDROOS Bjarne EIF 101
FORSTEN Bo-Erik EIF 102
HEIMONEN Britt-Marie SIF 103
LOSTEDT Yngve SIF 104
OSTROW Kerstin SIF 105
LUUPPALA Jan SIF 106
KYTÖ Kai Haukat 107
RISKALA Ville Kiffen; Sparta 108
FLOMAN Jarl-Olof HIFK 109
PÄRNÄNEN Kaarlo BK-46 110
FRIBERG Hans BK-46 111
HELANDER Rolf BK-46 112
WECKSTRÖM Krister BK-46 113
WESTERHOLM Bo BK-46 114
WESTERHOLM Heidi BK-46 115
SVENNBLAD Jan-Peter BK-46 116
LÖNNBERG Roger BK-46 117
RÖNNBERG Jan BK-46 118
ANDERSSON Bo Dicken/SKPL 119
FÖRSTRÖM Mona et 120
MITRUNEN Päivi Kiffen 121
SJÖLUND Roger BK-46, et, lh 122
LINDAHL Thomas Dicken 123
SJÖVALL Olav ÅIFK 124
BERGHOLM Hannu Tahko 125
MATTSSON Hans EIF 128
RAFKIN Dennis HC Dennis 129
LEHTINEN Pekka Cocks 130
RUYS Jan et (ura) 131
SUNDELL Tage BK-46 132
LINDEN Iris BK-46 133
KIHLSTEDT PETER BK-46 134
KÄLLMAN, Mikael BK-46 135
HEERMAN Nils-Erik BK-46 136
FORSMAN (Helander) Leona BK-46 137
BACKLUND Jens ÅIFK, PIF 138
LINDBLOM Mikael ÅIFK, PIF 139
BROMAN Gustav Dicken 140
BÅSK Gustav Dicken 141
HOLLFAST John Dicken 142
HÄGGLUND Kjell Dicken 143
REMY Johan Dicken 144
SILEN Mats Dicken 145
HEINO Matti Kiffen 146
VASKOLA Jani Kiffen 147
SALMINEN Tomi Kiffen 148
KOLJONEN Kari SIF 149
KOLJONEN Pauli SIF 150
KOLJONEN TANJA SIF 151
LEVEN KENNETH SIF 152
NYBERG Johan SIF 153
NYMAN Mari-Ann SIF 154
RÖNNBLAD-SVARTSTRÖM Anne SIF 155
TALLGREN Maarit SIF 156
KARLSSON Kim SIF 157
JOHANSSON Håkan SIF 158
HENTTONEN Jari GrIFK, LH 163
KEKKI Kaj Mj valm 164
GROTELL Birger Esbo IF 165
TUOMINEN Timo Haukat 166
ELOVSSON Arne SWE 167
FURUSETH Per-Otto NOR 168
LIAN Tor EHF, NOR 169
WIEDERER Michael EHF 170
HÖRITSCH Helmuth EHF 171
TUIK Jan EHF 172
BÄCKLUND Roland Sparta 173
FLINCK GÖSTA BK-46 174
HEINO Petri Giants 175
HELANDER JAN BK-46 176
KORPIMÄKI JUKKA-PEKKA BK-46 177
KROOK Magnus HC Fenix 178
KÄLLMAN Jan BK-46 179
LAPPALAINEN Pekka Cocks 180
LINDROOS HENRIK BK-46 181
MARTIN Hans HIFK 182
NYBERG Ari et 183
PUPUTTI Risto BK-46 184
SUNDSTRÖM Jan HC Fenix 185
SUNDELL Leif et 186
PUPUTTI Teppo HIK 187
MATTILA Kari PIF 188
PURONTAKANEN Jouko NOC 189
ÖLLER Johan Dicken 190
ASPELIN Mikael HC West 191
ASPELIN Kristoffer HC West 192
BERGLUND Dan HC West 193
KARLSSON Bjarne HC West 194
HEINONEN Fredrik HC West 195
KANTEE Juhani HC West 196
TIERALA Jani HC West 197
TIRKKONEN Timo HC West 198
WALLIN Kurt Tj. Tal.p. 199
HEINO Jukka Cocks 200
SAARINEN Juhani Cocks 201
SIPILÄ Yrjö Cocks 202
PAJUNEN Heikki Cocks 203

Pronssiset plaketit (499)

NIMI (nykyinen nimi) YHTEISÖ PRONSSINEN PLAKETTI #
BJÖRN Karl Sparta 1
BACKMAN Maj-Lis HIK 2
SUOMINEN Raino Lh 3
LEPPÄNEN Olavi KaPo 4
SELENIUS, Ragnar 5
POHJOLA Martti Union, RiPs, lh 6
BÄRQVIST Alma HJK 7
BERG Maria HJK 8
KOPONEN Bertel Haukat 9
KOSKINEN Reino et, TuKT 10
STORMBOM Bror ÅboIS, ÅIFK 11
LAUNOLA Erkki TPS 12
REPO Unto KaPo 13
COLLIANDER Bror Lh 14
VIRKKUNEN Pentti UK-51 15
AALTO Jukka et, TPS 16
JALO Lasse TPS 17
NENONEN Hilkka KaPo 18
FAGER Bengt Arsenal 19
LINDEBERG Lars-Erik SIF 20
BERGLUND Anita HIFK 21
LUNDELL Per-Erik BK-46 22
KARLSSON Armas PIF 23
TUOMINEN Jaakko Haukat, et 24
LAAKSO Esko et, TuTo 25
LAITINEN Paavo KaPo 26
SCHÖNBERG Christian Arsenal, M maaj 27
GUSTAFSSON Olavi ÅIFK 28
SALMI Erkki Haukat 29
LEHMUSKALLIO Pertti Haukat 30
SIPI Marjatta Haukat 31
HÄTÄLÄ Eero Haukat 32
TAKA-SIHVOLA Kauko LMV 33
LEHTONEN Esko LMV 34
NIKANDER Torsten UK-51, Mmaaj 35
RYYNÄNEN Olavi UK-51 36
KLINGA Aarre UK-51 37
LAINE Nils UK-51 38
JÄRVINEN Jukka US 39
KRUTELEW Georg et 40
LAAKSO Olavi et, ÅIFK 41
LINDWALL Lars KaPo 42
NORDSTRÖM Börje Dicken 43
NORSTEDT Matti Kiffen 44
PALMROOS Bengt Arsenal 45
ROSENBRÖIJER Nils-Johan Arsenal 46
SANDBERG Carl et 47
TUOMINEN Heikki KaPo, et 48
WALLEN Göran Kiffen 49
WESTERHOLM Anders HIFK 50
ÅSTEN Fjalar HPS, et 51
KVICKSTRÖM Hillevi HIFK 52
LINDHOLM Björn Arsenal 53
STUBB Holger GrIFK 54
MILD Reino KaPo 55
ANDERSSON Kurt KaPo 56
AITIO Laura RPL 57
ERIKSSON Stig PIF 58
HELLSTRÖM Ina PIF 59
GRÖNROOS Reidar PIF 60
KARLSSON Olle PIF 61
CASAGRANDE Antonio ÅIFK 62
GRANNAS Erik ÅIFK 63
STEN Alvar et 65
EIVOLA Pentti et, TPK 66
VAENERBERG Henrik GrIFK, lh, pj 67
SULONEN Aaro Cocks 68
KAUKIAINEN Mirja SKPL 69
ANDERSSON Bo Dicken/SKPL 70
LAXEN Per-Erik Höpli 71
ROSENBERG Thor HIFK 72
LUNDEN Aulis TPS,TPK,ÅIFK,et 73
PUHAKKA Seija RiPS 74
LINDROOS Bo Arsenal 75
WIREN Ulf Arsenal 76
MALMBERG Bengt Arsenal 77
GRÖNHOLM Rabbe SKPL 78
LEMSTRÖM Paul Arsenal 79
VÄÄNÄNEN Pentti Arsenal 80
AARNIO Raimo Arsenal 81
NYBERG Åke SIF, lh, pj 82
ROLIN Ingmar HIFK 84
GUSTAFSSON Harry HIFK 85
WESTERDAHL Krister HIFK 86
BROFELT Yrjö HIFK 87
KARHUNEN Kaj Kilo IF 88
ENHOLM Lars Dicken 89
NYHOLM Guy Dicken 90
KOIVISTO Olavi Kiffen 91
SÖDERLUND Henrik Kiffen 92
ELO Raimo Kiffen 93
LEHTOLAINEN Kari Kiffen 94
BLOMQVIST Kaj R Lh 95
ÅSTRÖM Claes HIFK, m maaj 96
REPONEN Ilkka Kiffen,et,lh 97
LUNDEN Helvi TPS 98
JOHANSSON Tancred SIF 99
CZARNECKI Clas SIF 100
SCHOULTZ Monica Haukat 101
RUUSUVAARA Antero Haukat 102
ANTIPIN Carl-Gustav Haukat 103
TUOMINEN Timo Haukat 104
MARTTINEN Veikko BK-46 105
WESTERLUND Jan-Gösta BK-46 106
KOCK Boris Sparta 107
ARPONEN Tapio KaPo, lh, tj, pj 108
SIPILÄ Yrjö Cocks 109
ROMS Markus FIF,ÅIFK 111
LJUNGLIN Ulf Dicken 112
NORDSTRÖM Dick Dicken 113
HEISKANEN Pekka Dicken 114
KAIVOLA Juhani Kiffen 115
HEIKKURINEN (Savolainen) Hannele Kiffen 116
HALME Martti Kiffen 117
BLOMQVIST Leif Kauttua 118
MAUNULA Reijo Atlas 120
TURPEINEN Matti M maaj 121
SAARELAINEN Harri Napaketut 122
PAHLSTEN Rolf Arsenal 123
LINDBLAD Christer Arsenal 124
LUNDIN Peter Arsenal 125
WESTERDAHL Kaj Arsenal 126
HENRIKSSON Raul Arsenal 127
FELIN Rolf Atlas 128
HELLSTRÖM Bengt Atlas 129
RASKU Risto Atlas 130
SCHMIDT Christer Atlas 131
SÖDERBERG Folke BK-46 132
ÖSTERHOLM Leif BK-46 133
MALMBERG Lennart BK-46 134
SAVEN Yvonne KyIF 134
FROM Carl-Gustaf SKPL/mj 135
SARNOLA Seppo et 136
WECKSTRÖM Jarmo KaPo 137
NYMAN Hans VN, HBL 138
ILLMAN Carl-Gustav Akilles 139
NYLUND Guy Akilles 140
SJÖBLOM KAJ SIF, ÅIFK 141
VASKOLA Boris Kiffen 142
VON KÛGELGEN Herbert Kiffen 143
PEROVUO Paul Kiffen 144
LAIHO Sami Kiffen 145
MÄKINEN Ahti Kiffen 146
ÖSTERBERG Roger Arsenal,Kiffen 147
LAIHO Tiina Kiffen 148
KELKKA Kauko Kiffen, mj roudari 149
VANE-TEMPEST (Törnblom) Stina ÅIFK 150
JANSSON Kenneth ÅIFK, lh 151
TEKARI Ann-Christine ÅIFK 152
TEKARI Arto ÅIFK 153
ANCKAR Maja ÅIFK 154
SJÖVALL Olav ÅIFK 155
STORM Cal-Johan ÅIFK 156
NORDQVIST Barbro ÅIFK 157
VANE-TEMPEST Erkki ÅIFK 158
STORM Margo ÅIFK 159
AALTO Paul ÅIFK 160
GRÖNVALL Bengt SIF 161
DAHLQVIST Roger SIF 162
WESTERHOLM Mikael GrIFK 163
OLLIKAINEN Raimo SIF/KYIF 164
KARLSSON Kim SIF 165
LAITINEN Tom K SIF 166
GOTTBERG Carl-Johan SIF 167
NIEMI Matti et 168
LUOTO Eino et 169
MALMBERG Raimo Hki/Liv 170
BLOMQVIST Bror PIF 171
LAAKSONEN Henrik PIF 172
STENMARK Ralf PIF 173
HAGMAN Kurt GrIFK 174
SJÖLUND Roger BK-46, et, lh 175
HEINONEN Gunnar J GrIFK 176
KARLSSON Tomy YLE/radio VN 177
SJÖMAN Frank YLE/FST 178
TURULA Marius HIFK/Hbl 179
FÖRSTRÖM Mona et 180
BJÖRKLUND Jan BK-46 181
KARLSSON Frey SIF 182
SVEHOLM Sture HIFK 183
KANERVA Pertti Sparta 184
LARSTE Heidi Sparta 185
BJÖRKMAN Kalevi Sparta 186
ILLMAN Rainer Sparta 187
PÄRNÄNEN Kaarlo BK-46 188
SUTINEN Raimo BK-46 189
WENZEL Ragnar BK-46 190
ELFSTRÖM Peter HIFK 191
KARLSSON Raimo HIFK 192
ANDERSSON Torbjörn Atlas 194
SOLIN Henrik ÅIFK 195
ÅBERG Ole SIF 196
FJÄDER Jörgen PIF 197
CASÉN Guy PIF 198
JOHANSSON Rainer Akilles 199
BOMBERG Gunnar Akilles 200
SARLIN-WIKSTRÖM Margaretha Dicken 201
LINDAHL Thomas Dicken 202
BJÖRKLÖF Stig Dicken, tilintark. 203
SJÖLUND Caj Dicken 204
EKEBOM Charlotte Dicken 205
FRIMAN Per Dicken 206
RUPONEN Tommy Dicken 207
KERVINEN Lars KaPo 208
GRÖNDAHL Pablo SIF 210
HEIMONEN Britt-Marie SIF 211
KESKINEN Raimo SIF 212
KORPISALO Yrjö SIF 213
KRONSTRÖM Carita SIF 214
LINDHOLM Stig SIF 215
LOSTEDT Yngve SIF 216
LUUPPALA Jan SIF 217
LÖNN Helena SIF 218
NYBERG Johan SIF 219
OSTROW Karl-Erik SIF 220
OSTROW Kerstin SIF 221
SOHLBERG Bengt SIF 222
HEINONEN Birgitta GrIFK 223
HENTTONEN Jari GrIFK, LH 224
JUSSILA Leena GrIFK 225
LINDFORS Tom GrIFK 227
LÖNNFORS Paul GrIFK 228
MÄKELÄ Esko GrIFK 229
RIMA Timo GrIFK 230
ROOS Patrick GrIFK 231
SANDELIN Tor-Erik GrIFK 232
STENIUS Michael GrIFK 233
VAENERBERG Jan-Erik GrIFK 234
WESTERHOLM Peter GrIFK 235
BLOMSTER Dan Arsenal 236
SIVÈN Markku Arsenal 237
STENBERG Carl-Olof Arsenal 238
AHONEN Jukka Arsenal 240
WIKMAN Ulf BK-46 246
FRIBERG Hans BK-46 247
DAHLQVIST Göran BK-46 248
RANTA Henrik BK-46 249
HOLMBERG Stefan BK-46 250
HELANDER Rolf BK-46 251
WECKSTRÖM Krister BK-46 252
WESTERHOLM Bo BK-46 253
WESTERHOLM Heidi BK-46 254
MÄNTYLÄ Markus et 255
WINBERG Charles BK-46 256
SVENNBLAD Jan-Peter BK-46 257
HEERMAN Nils-Erik BK-46 258
FORSMAN (Helander) Leona BK-46 259
LÖNNBERG Roger BK-46 260
KEKKI Kaj Mj valm 261
TIIHONEN Carola BK-46 262
GRÖNMARK Seppo BK-46 263
WESTERLUND Ben BK-46 264
KARLSSON Johan BK-46 265
RÖNNBERG Jan BK-46 266
LÖVGREN Siv Esbo IF 267
GRANLUND Ghita Esbo IF 268
GROTELL Birger Esbo IF 269
MATTILA Kari PIF 270
WIKSTRÖM Helge PIF 271
LINDROOS Seppo PIF 272
KARLSSON Johan PIF 273
HALTIA Olli SKPL 274
HEINO Matti Kiffen 275
VON KÛGELGEN Päivi Kiffen 276
VASKOLA Jani Kiffen 277
SALMINEN Tomi Kiffen 278
PALJAKKA Kalervo Kiffen 279
LAINE Tero Kiffen 280
VEIJONEN Tuomo Kiffen 281
LINDQVIST Bo Kiffen 282
MITRUNEN Päivi Kiffen 283
KOLJONEN Kari SIF 284
RÖNNBLAD-SVARTSTRÖM Anne SIF 285
NYMAN Mari-Ann SIF 286
SMEDS Henrik SIF 287
JOHANSSON Håkan SIF 288
GRÖNHOLM Ulf SIF 289
KARLSSON Niklas SIF 290
OSTROW (Karlsson) Tanja SIF 291
OSTROW Maria SIF 292
WASSHOLM Peter SIF 293
EKSTRÖM Susanne SIF 294
BYMAN Håkan SIF 295
MALM Marianne SIF 296
RÖNNBERG Sylvi SIF 297
HOLMBERG Meeri BK-46 298
HOLMBERG Holger BK-46 299
SÄLLSTRÖM Ulf SIF 300
LIMNELL Viveca ÅIFK 301
LAPPALAINEN Pekka Cocks 302
AMNELL Jan Wincester 303
NYLUND Björn Akilles 304
KVARNSTRÖM Christian Akilles 305
DAHL Markku Wincester 306
LEPP, Jüri EST 307
TALLBERG, Peter SLU 308
TALLQVIST Rolf SLU 308
LINDBLOM Mikael ÅIFK, PIF 309
BACK Barbro ÅIFK 310
NUMMELA Uolevi ÅIFK 311
MARTIN Jan ÅIFK 312
BACKLUND Jens ÅIFK, PIF 313
STADIUS Ragnar KyIF 315
WESTERLUND Stig EIF 316
NYSTRÖM Christer EIF 317
NYSTRÖM Jan EIF 318
SVEHOLM Rolf EIF 319
MATTSSON Hans EIF 320
EKHOLM JAN-MIKAEL EIF 321
FORSTEN LEENA EIF 322
BACKMAN Bertel Akilles 323
LÅNG Peter Akilles 324
RANNIKKO Kari SIF 325
RANNIKKO Harriet SIF 326
MALM JAN SIF 327
LEVEN KENNETH SIF 328
KOLJONEN TANJA SIF 329
KOLJONEN Pauli SIF 330
MALMSTRÖM LASSE SIF 331
MALMSTRÖM EEVA SIF 332
NORDMAN HARRY SIF 333
TAMMILEHTO Risto SIF 334
KANGASKARI, Pauli SIF 335
NOKSO-KOIVISTO KAISA SIF 336
MANNONEN VELI SIF 337
TALLGREN Maarit SIF 338
KOSKI SIRKKU SIF 339
KOSKI JUSSI SIF 340
KVARNSTRÖM CHRISTER SIF 341
BLOMQVIST Ulla-Rita SIF 342
PORTMAN Fredrik BK-46 343
PRÅHL Jarl BK-46 343
SUNDELL Tage BK-46 344
LINDEN Iris BK-46 345
KÄLLMAN, Jan BK-46 346
KORPIMÄKI JUKKA-PEKKA BK-46 347
LINDROOS HENRIK BK-46 348
SJÖSTRÖM Berndt BK-46 349
WECKSTRÖM Anders BK-46 350
KIHLSTEDT PETER BK-46 351
HELANDER JAN BK-46 352
KÄLLMAN, Mikael BK-46 353
BAARMAN ALARIK BK-46 354
HOLMBERG RALF BK-46 355
KORPIMÄKI MARKKU BK-46 356
PUPUTTI Risto BK-46 357
SKOGBERG DICK BK-46 358
NIEMINEN MICKO BK-46 359
ISAKSSON Guy-Erik ÅIFK 360
HÖGNÄS Göran ÅIFK 361
BYMAN Dan ÅIFK 362
KARVONEN Lauri ÅIFK 363
METHER Joakim ÅIFK 364
ANCKAR Bill ÅIFK 365
KYRO Antti et 366
NYBERG Ari et 367
RUUSUNEN Kari et 368
RUUSUVAARA Aulis LH 368
RUYS Jan et (ura) 369
SJÖGREN Carl-Erik HIFK, et 370
HÄGGLUND Kjell Dicken 371
LUKKA Janina Dicken 372
STAMBEJ, Ulla Dicken 373
BROMAN Gustav Dicken 374
BÅSK Gustav Dicken 375
HOLLFAST John Dicken 377
LINDSTRÖM Johan Dicken 378
REMY Johan Dicken 379
SILEN Mats Dicken 380
HOLMSTRÖM KJELL BK-46 390
LÖNNROTH JOAKIM BK-46 391
SUTINEN Marie BK-46 392
WESTERHOLM Christa BK-46 393
LINDEN Mathias BK-46 394
RÖNNBERG Susanne BK-46 395
REHNSTRÖM Gunilla BK-46 396
REHNSTRÖM Krister BK-46 397
HELLBERG TIMO BK-46 398
OKSANEN Timo BK-46 399
KUIRO JARI BK-46 400
PURONTAKANEN Jouko NOC 401
FLINCK GÖSTA BK-46 402
ROMBERG TONI BK-46 403
LINDROOS EVA BK-46 404
ERIKSSON Jan PIF 405
AARNIO Michaela Dicken 406
AHLROTH Jouni Dicken 407
BACKMAN Björn Dicken 408
LINDAHL Maria Dicken 411
LINDSTRÖM Thomas Dicken 412
LJUNGLIN Patrick Dicken 413
PIPPING-WUORI Isabel Dicken 414
SILEN Maria Dicken 415
SILEN Karin Dicken 416
SUHONEN Klaus Dicken 417
VAHTERA Pasi Dicken 418
ÖLLER Johan Dicken 419
ENSTRÖM Markku Dicken 420
JOHANSSON Lars Dicken 421
SAALASTI Markku Kiffen 422
MÄLKÖNEN Ville Kiffen 423
LEHTONEN Heikki Kiffen 424
RAITANEN Britt-Marie Kiffen 425
KILPELÄINEN Ilpo Kiffen 426
PIIPARINEN Tomi Kiffen 427
LAHTI Lassi Kiffen 428
LIIMATAINEN Janne SIF 429
Tchahovskii Boris SIF 430
VOUTILAINEN Juha SIF 431
WADMARK Curt IHF, SWE 431
SMEDS Clas SIF 432
TANNER Carmela SIF 433
RUUSKANEN Esa SIF 434
REHNBERG Henrik SIF 435
AHLROTH Åke SIF 436
NYMAN Stefan SIF 437
BJÖRKLUND Tom SIF 438
HEIMONEN Ulrika SIF 439
SJÖBERG Outi SIF 440
MARTIN Helena SIF 441
NYMAN Petra SIF 442
JOHANSSON (Olin) Linda SIF 443
NYMAN Tommy et 449
BRANDT Esko et 450
ILLMAN Bjarne et 451
ILLMAN Krister et 452
KURI Tapani et 453
LINDROOS Mikael et 454
LEANDERSSON Jan-Erik et 455
SJÖHOLM Birgitta PIF 456
SÖDERLUND Peter PIF 457
ADAMSSON Fredrik BK-46 458
ALLAMO Kris BK-46 459
BOUKTOUF Terese BK-46 460
HELANDER Jarkko BK-46 461
HOLMBERG Thomas BK-46 462
KARLSSON Robin BK-46 463
KULLBERG Stefan BK-46 464
LINDBERG Annette BK-46 465
LÖFBERG Mikael BK-46 466
PARKKONEN Jari BK-46 467
RUOHONEN Johan BK-46 468
SILEN Jan BK-46 469
SUNDSTRÖM Thomas BK-46 470
WESTERHOLM Yvonne BK-46 471
WINBERG Christian BK-46 472
JAURIMAA Ilkka Cocks 473
LAITAHARJU Jouko Cocks 474
LEPOLA Jarmo Cocks 475
NIEMINEN Ahti Cocks 476
PARTANEN Auvo Cocks 477
POHJOLA Vesa Cocks 478
POUSSU Petri Cocks 479
PÖYRY Aki Cocks 480
SALO Jarkko Cocks 481
TUOMISTO Valto Cocks 482
VIITA Jari Cocks 483
TULANDER Marko Miesten mj jj 484
AIRAVA Anna Dicken 485
SJÖLUND Joel Dicken 486
STRANDELL Christoffer Dicken 487
HÖRHAMMER Wilhelm Dicken 488
MONNBERG Björn Dicken 489
JÄNTTI Marcus HC West 490
MARTAS Patrik HC West 491
SALMELIN Karl HC West 492
SEGERSVEN Christian HC West 493
LÄHTEENMÄKI Kimmo Cocks 494
TUOMI Markku Cocks 495
UOTILA Ari Cocks 496
UOTILA Kirsi Cocks 497
VALO Raimo Cocks 498
VILJANEN Ville Cocks 499

Kultaiset toimitsijamerkit (13)

NIMI YHTEISÖ KULTAINEN TOIMITSIJAMERKKI #
TUOMINEN Heikki KaPo, et 1
REPONEN Ilkka Kiffen,et,lh 2
RUYS Jan et (ura) 3
BJÖRKLUND Rainer Esbo IF 4
CZARNECKI Clas SIF 5
SJÖLUND Roger BK-46, et, lh 6
RUUSUNEN Kari et 7
FÖRSTRÖM Mona et 8
KARLSSON Kim SIF 9
ILLMAN Krister et 10
KURI Tapani et 11
MITRUNEN Päivi Kiffen 12
WESTERLUND, Christian et 13
Suomen Käsipalloliitto juhli vuonna 2011 70-vuotista taivaltaan Kaivohuoneella Helsingissä.

Suomen Käsipalloliitto juhli vuonna 2011 70-vuotista taivaltaan Kaivohuoneella Helsingissä.

Alunperin julkaistu 26.9.2013, listaa päivitetty 15.2.2014
/JK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.