Mestarintekijä Kaj Kekin kanssa kahvilla

 , Henkilöt

Kahdeksan Suomen mestaruutta ja kuusi Suomen cupin voittoa viiden eri seuran kanssa. Siinä lista saavutuksia joiden takana on Riihimäen Cocksin nykyinen päävalmentaja Kaj Kekki.

Mestaruuksien tehtailu alkoi vuonna 1992 Kiffenin naisten joukkueen kanssa ja viimeinen tuli Cocksin kanssa tämän kauden päätteeksi miesten SM-liigassa.

Eikä tässä kaikki, Baltian liigan kakkossija tänä vuonna on kovaa luokkaa sekin. Hän on valmentaja, joka asennoituu 100 prosenttisesti tehtäviinsä ja vaatii sitä myös valmennettaviltaan. Hetkittäin hän ei jätä ketään kylmäksi, ei edes itseään. Mestaruusjuhlien jälkeen oli ilo istua hänen kanssaan kahvilla ja kysellä mistä tämä kaikki oikein sai alkunsa.

Kaj KekkiKK: ”En tiennyt lajista yhtään mitään. Sellainen Karhun Poikien käsipalloilija kuin Risto Sinkkilä, olin hänen pikkuveljensä kaveri, on henkilö jolle olen tästä kaikesta kiitoksen velkaa. Karhun Pojat aloitti junioritoiminnan ja Risto keräsi kaikki pihan pikkupojat ja vei meidät ensimmäisiin harjoituksiin. Niistä pojista minä jäin jäljelle ja sillä tiellä ollaan. Minulla ei ollut mitään hajua koko lajista eikä mitään käsitystä mihin olin joutumassa, mutta jotenkin se kolahti ja tässä sitä nyt mennään.

Pelaajaura päättyi valitettavasti loukkaantumisiin. Minulla oli pelaajana yhtä kovat ambitiot kuin nyt valmentajana, tosin en tiedä olisiko pelaajana resurssit riittäneet aivan huipulle. 23-vuotiaana leikattiin polvi toisen kerran, ja siihen aikaan ei siteitä pystytty kunnolla korjaamaan, niin pelit olivat sitten siinä.”

JR: Pelit loppuivat siihen ja valitsit valmentajauran, miksi?

KK: ”Se oli varmaan suuri intohimo lajiin. Kun pelit loppu niin en ollut siihen mennessä ikinä miettinyt valmentamista, vaan panostanut kaiken pelaamiseen. Jostain syystä HIFK halusi minut saman tien A-junioreiden valmentajaksi. Lähdin tekemään sitä.”

JR: Sinulla on useampia valmennukseen liittyviä opintoja ja kursseja. Osa niistä koulutusjaksoista on tapahtunut ulkomailla. Mikä syy oli lähteä sinne?

KK: ”Tämä on osa meikäläistä, jos ryhdyn tekemään jotain, niin teen sitä sataprosenttisesti. Monen sattuman kautta ajauduin Norjaan valmentajaksi, ja siellä havahduin, että herran jestas, tämähän on iso juttu. Ryhdyin panostamaan asiaan ja kävin viidessä eri maassa opiskelemassa lajia. Hangon käsipallokoulussa meillä oli itävaltalainen IHF/EHF-luennoitsija Wolfgang Pollany. Hänen kautta ajauduttiin Nalle Nylundin kanssa Itävaltaan valmennusseminaariin. Sieltä muuten saatiin sen maailman aikaan sellaiset lisenssit käteen, millä pystyi valmentamaan Saksan Bundesliigassakin.”

JR: 80-luvun loppupuolella lähdit Norjaan valmentajaksi. Miksi?

KK: ”Se oli monen sattuman summa. Olin aloittanut HIFK:n valmentajana ja siviiliasiat veivät minut Norjaan kesken kauden pariksi kuukaudeksi. Tutustuin yhteen kaveriin, joka toimi kolmannen divisioonan joukkueessa valmentajana. Kun hän kuuli että toimin valmentajana Suomessa, hän halusi minut vetämään muutaman harjoituksen omalle joukkueelleen vaihtelun vuoksi. Se vaihtelu sai aikaan sen, että he tarjosivat minulle sopimusta, ja tammikuussa kesken kauden lähdin valmentamaan kolmannen divisioonan joukkuetta.”

JR: Siirryit muutaman vuoden kuluttua takaisin Suomeen. Etkö viihtynyt Norjassa?

KK: ”Kyllä viihdyin, ja olisin oikeastaan halunnut jäädä. Kun olin ollut puolitoista kautta miesjoukkueen valmentajana, sen aikainen vaimoni halusi takaisin kotiin. Päätimme palata Suomeen. Vaimo lähti muutamaa kuukautta ennen minua. Kun itse olin tekemässä lähtöä, niin minulle soitettiin. Lähdin omalla autolla kohti Suomea, ja matkan varrella tapasin naisten kakkosdivisioonajoukkueen edustajia. Muistan vielä hyvin sen, että päivän päätteeksi soitin Drammenin tietullin bensa-asemalta kotiin, siihen aikaan ei kännyköitä ollut, ja kerroin vaimolle että olen juuri tehnyt sopimuksen Norjaan ja tulen kotiin vain kahdeksaksi viikoksi.

Olin vuoden yksin Norjassa ja sitten tein jatkosopimuksen, joka piti sisällään sen, että he hommaavat vaimolle töitä. Norjassa alkoi kuitenkin lama ja vaimolle ei järjestynyt töitä. Sopimus raukesi ja minä palasin Suomeen.”

JR: Palattuasi vuonna -89 ryhdyit valmentamaan sekä miesten että naisten joukkuetta samanaikaisesti. Eikö siinä tullut päällekkäisyyksiä?

KK: ”Ei siinä mitään ongelmia ollut. Kun keväällä tulin kotiin niin käyskentelin Siuntio Cupissa ja edesmennyt Matti Norstedt bongasi minut sieltä. Tein Kiffenin naisten joukkueen kanssa sopimuksen. Samana syksynä HIFK:n miesjoukkueeseen tuli tanskalainen valmentaja, joka samanaikaisesti valmensi myös ÅIFK:n 1. divisioonan joukkuetta. Hänelle tarvittiin apua, ja minä menin hänelle kakkosvalmentajaksi, koska hän ei aina päässyt Turusta Helsinkiin. Tähän yhtälöön sopi erittäin hyvin Matti Norstedt, sillä hän sääteli silloin helsinkiläisten harjoitusvuoroja ja suomalaisia peliaikoja. Jostain kumman syystä ne seuraavat vuodet meni niin, että miesten ja naisten SM-ottelut eivät ikinä menneet päällekkäin eikä myöskään harjoitusvuorot. Vedin samana iltana harjoituksia Urheilutalolla ja Pirkkolassa ja välillä pari sarjapeliä päivässä.”

JR: Millä tavalla miesten ja naisten valmentaminen eroaa toisistaan, vai eroaako?

Kaj KekkiKK: ”Eroaa ihan valtavasti. Olen vannonut käsi raamatulla että en ikinä enää valmenna naisia. Mutta olen vannonut muitakin asioita. Naisten valmentaminen on ihan eri maailma, mutta minun luonteella naisia voisi ehkä valmentaa enää Venäjällä. Olen vuosia luullut että Kiffenin naisten joukkue oli maailman vaikein juttu, mutta kyllä Cocksin miesten joukkue oli astetta vaikeampi.”

JR: Varsinainen mestaruusputki valmentajana alkoi 1992. Kiffenin naisten kanssa tuli kaksi mestaruutta ja yksi Suomen Cupin voitto. Oliko urasi kannalta näillä saavutuksilla merkitystä?

KK: ”Kaikilla mestaruuksilla on ollut joku merkitys. Yksi urani kannalta merkittävä esimerkki on juuri Kiffenin ajoilta. Opin kuuntelemaan pelaajia. Olin ollut aikamoinen diktaattori siihen saakka. Muistan tilanteen eräästä pelistä, jonka voitimme Pirkkolassa. Ottelu oli viimeinen ratkaiseva finaali ja meillä oli ongelma pilkkujen kanssa. Jompikumpi maalivahdeista tuli sanomaan että voisitko ajatella että Siivosen Anne menisi ottamaan pilkut. Minä kuuntelin ja tein ratkaisun. Ottelu voitettiin 17-15 ja Anne torjui neljä pilkkua. Pelin jälkeen minulle kerrottiin että hän oli neljännellä kuukaudella raskaana. Merkittävin opetus oli kuitenkin se, että kuuntelee pelaajia.”

JR: Vuonna 1993 siirryit täyspainoisesti valmentamaan miehiä. Seura oli Karjaan BK-46. Kuinkas nyt sinne?

KK: ” Syy että pääsin ja että yleensä kysyttiin valmentajaksi oli se, että olin miesten maajoukkueen kakkosvalmentajana Valeri Sidorenkolle. Hän oli niin sanotusti BK:n miehiä. Siinä yhteydessä BK:n pelaajat tykästy minun tyylistä tehdä asioita, ja kun Jan-Gösta Westerlund lopetti, tuli kysely. Jo se, että kysyttiin ja saatiin sopimus aikaan, oli siihen aikaan suurinta mitä suomalaisessa seurakäsipallossa pystyi tekemään. Sen lisäksi että pääsit ensimmäisenä kotimaisena ulkopaikkakuntalaisena Karjaalle valmentamaan, tarkoitti ettei parempaa tarjousta siihen aikaan voinut saada. Mielenkiintoiset kolme vuotta, ja olisin saanut jatkaa senkin jälkeen, mutta sitten loppui happi matkanteossa, oma poikakin syntyi siinä välissä, oli rauhoittelun aika.”

JR: Teit vuonna 1999 Grankulla IFK:n kanssa diilin. Oliko seurojen kesken eroa?

KK: ”Oli paljonkin eroa. Karjaalla on valtava käsipallokulttuuri ja pelaajamassat olivat siihen aikaan toisenlaiset. Tekeminen oli erilaista. Karjaalla harjoiteltiin paljon enemmän kuin muualla. Granissa tein selväksi heti alusta sen, että jos halutaan lyödä BK, niin meidän on harjoiteltava vielä enemmän kuin he. Kun Grani ei ollut vielä saanut mestaruutta, olivat he nälkäisiä, ja tavallaan lankesivat siihen ansaan pariksi vuodeksi, ja jaksoivat tehdä töitä asian eteen. Sen jälkeen se hieman hiipui. Henkisesti asian eteen oli tehtävä myöskin töitä. Karjaalla oli selvää että kun on harjoitukset, niin pelaajat tulevat paikalle. Granissa meni jonkin verran aikaa siihen että pelaajat oppivat, ettei harjoituksista olla poissa. Se oli vähän paimentamista. Granissa ei tehty töitä ehkä ihan niin tosissaan kuin Karjaalla.”

JR: Pidit taukoa miesten korkeimmalla tasolla 2000-luvun alussa. Keskityit maajoukkueisiin. Oliko kyseessä akkujen lataaminen?

Kaj KekkiKK: ”Siviilityö vei mehut ja aikaa niin paljon ettei pystynyt sitoutumaan niin paljoa. Poikakin oli täyttänyt 10 vuotta ja yritin tutustua häneen. Keskityin vain maajoukkueisiin ja otin happea. Lajia en ollut kuitenkaan jättänyt, sillä luultavasti minä lopetan tämän homman vasta haudassa. Oikeastaan minulla on enää yksi tavoite valmentajana, joka on vielä tekemättä, mutta se voi olla että sitä joudutaan odottamaan vielä joitakin vuosia. Siihen on haettava oikea ajoitus siviilielämässä, kun ei iän puolesta ole kiire. Sen takia minä tätä jaksan tehdä. Jos ei olisi tätä tavoitetta, niin voi olla, etten jaksaisi tätäkään tehdä.”

JR: Siuntion miesten päävalmentajaksi siirryit vuonna 2004. Sieltä tuli mestaruus ja Suomen Cupin voitto. Sieltä matka jatkui vuonna 2012 Riihimäen Cocksin peräsimeen. Jo toinen hiukan odottamaton siirto urallasi, vai oliko?

KK: ”Cocks oli jo useamman vuoden yrittänyt minua saada. Siirrosta ei oikeastaan tähän mennessä oltu kunnolla keskusteltu, mutta nyt jostain syystä itselle tuli sellainen tunne, että pitäisikö toi katsoa. Syy siihen oli Baltian liiga. Siitä sai ihan uudenlaista näkökulmaa ja tekemistä valmennukseen. Baltian liiga oli varsinkin tänä vuonna kova juttu. Pelimäärä, niiden sovittaminen ja ohjelman tekeminen oli todella iso haaste. Kotimainen sarja ja Baltian liiga ovat kovasti erilaisia ja arvostan Baltian liigan kakkostilaa enemmän kuin yhtäkään Suomen mestaruutta. Henkilökohtaisesti jäi kuitenkin hampaankoloon se, vaikka vastassa oli kova ammattilaisjoukkue finaalissa, niin pystyttiin kuitenkin hyvin haastamaan, ja sitten tavallaan annettiin peli kolmessa minuutissa pois. Olisiko peli ollut toisen näköinen jos oltaisiin saatu vietyä tiukkana loppuun asti, en tiedä. Mutta hampaankoloon jäi.”

Kultajoukkue kiitti valmentaja Kaj Kekkiä reiluin heitoin. Kuva: Ari Lahti / Yle.

Kuva: Ari Lahti / Yle.

JR: 8 Suomen mestaruutta ja 6 Suomen Cupin voittoa. Toinen sija Baltian liigassa. Ainutlaatuinen saavutus seuratasolla Suomessa. Mikä lämmittää sydäntä eniten?

KK: ”Se Baltian liiga lämmittäisi jos me ei oltaisi hävitty sitä kolmea minuuttia. Kyllä varmaan ensimmäinen Suomen mestaruus on aina se isoin. Kaikkien mestaruuksien eteen on kuitenkin joutunut tekemään hirveästi töitä. Vaikea niitä on laittaa arvojärjestykseen.”

JR: Onko jotain jonka olisit halunnut tehdä toisin?

KK: ”Ihan valtavasti. Ei riitä aika eikä paperi siihen. On paljon asioita, ja on helppo olla jälkiviisas monessa asiassa. Yhdestä asiasta olen kuitenkin katkera itselleni. Suomen Cupin finaali Tikkurilassa, olin Siuntion valmentajana, ja oltiin 7 maalia BK:lle häviöllä. Täysin asiattomalla, epäsopivalla kielenkäytöllä sotkin oman vanhan joukkueeni pelin niin pahasti, että me voitettiin se peli. Se on asia, jonka tekisin tänään toisin, en käyttäytyisi verbaalisesti niin kuin silloin käyttäydyin. Se on oikeastaan ainoa asia mikä harmittaa edelleenkin.”

/Jan Ruys

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt