Mikael Källman: ”Se oli rakkautta lajiin ensi silmäyksellä”

 , Henkilöt

Tämä on juttu elävästä käsipallolegendasta nimeltään Paul Mikael Källman. 12. helmikuuta hän täyttää 50 vuotta. Hänellä on tilillään lukuisia Suomen mestaruuksia pelaajana. 11 vuotta hän tahkosi ammattilaisena Saksan Bundesliigassa. Lähes 120 maaottelua Suomi-paidassa, ja niissä yli 750 maalia. Valmentajana 5 Suomen mestaruutta ja viisi vuotta miesten maajoukkueen peräsimessä.


Mikael Källman. Kuva: YLE Sporten

Mikael ”Micke” Källman 50 vuotta

Jo pelkästään pelaajana Micke on saavuttanut lähes kaiken mahdollisen, mutta nälkää riittää vielä. Haastattelu tehtiin hänelle hyvin tutussa ympäristössä, eli hieman ”urheilulle” tuoksuvassa pukukopissa. Niitä hän on taipaleensa varrella nähnyt satoja, joten arvata saattoi että tarinaa tulee. Lähdetään liikkeelle ja annetaan sankarin itse kertoa.

Kun muistelet lapsuuttasi, niin oliko sinulla urheilijan ura jo silloin mielessä?
No ei, urheiluhullu kylläkin olin. Kaikkea mahdollista kokeiltiin. Päivittäin ei oikeastaan ollut muuta mielessä. Koulu oli valitettavasti käytävä, se häiritsi harrastuksia, mutta sitten iltaisin ja viikonloppuisin tehtiin aina jotain. Kesälomatkin menivät urheilun merkeissä. Ensisijaisesti harrastin yleisurheilua ja jalkapalloa. Silloinhan ei käsipalloa Karjaalla pelattu, kun ei ollut hallia.

12 vuotiaana liityit BK-46:n riveihin pelaamaan käsipalloa. Oliko mikään muu laji mahdollinen?
Sanotaan näin, että yleisurheilu oli laji jossa pärjäsin ihan kohtuullisesti, mutta en saanut siihen koskaan kunnon kimmoketta. Kiinnostuksen kohteena oli aina se pallo. Fudis oli ykköslaji ja yleisurheilu tuli toisena. Riippuen vähän, mikä viikonpäivä oli, ja mitä kentällä harrastettiin. Yleisurheilukilpailuissa kävin kesäisin, mutta en treenannut lajia yhtään.

Karjaalle oli siinä vaiheessa rakennettu kuplahalli, ja olin koulussa kuullut että miehet pelaavat siellä käsipalloa. 12 vuotiaana menin sinne katsomaan että mistä on kysymys. Jan-Gösta Westerlund oli touhuavana miehenä ryhtynyt keräämään junioreita ja sai minut mukaan. Siitä tarttui sellainen kipinä, että se oli rakkautta lajiin ensi silmäyksellä. Se on pysynyt tähän päivään asti.

kallman-is Olit BK-46:n edustusjoukkueessa jo 16 vuotiaana. Se ei siihen aikaan ollut aivan luonnollista niin nuorelle pelaajalle, vai oliko?
Istuin 15 vuotiaana aina maanantaisin ja keskiviikkoisin kuplassa seuraamassa miesten treenejä. Jossain vaiheessa Jan-Gösta lähestyi minua ja totesi. Kun sinä kerran täällä aina istut niin voithan sinä yhtä hyvin olla mukana treeneissä. Tämä oli iso juttu, ja kun lisäksi sain Karhun punaisen verryttelyasun, jossa oli edessä Sisun mainos, niin voitte kuvitella että se verryttelyasu oli PYHÄ.

Saman kauden aikana sain mahdollisuuden pelata yhdessä ottelussa, joka oli ÅIFK:ta vastaan. Olin muistaakseni noin kymmenisen minuuttia kentällä, pelasin oikeassa laidassa, ja tein jopa yhden maalin.

Maajoukkuepaikka tuli vuonna 1982. Ensimmäinen maaottelu Belgiaa vastaan, muistatko siitä jotain erikoista?
Kyllä muistan hyvinkin, olin täyttänyt juuri 18 vuotta ja pelasimme Belgiassa C tason MM-kisoja. Ensimmäinen ottelu oli isäntämaata vastaan ja saimme turpiin muistaakseni kymmenellä maalilla. Olin aika kloppi, ja jossain vaiheessa pääsin sitten kentälle. Tein neljä upeata hypärimaalia ja olin joukkueen paras maalintekijä. Siitä lähtien minulla oli vakiopaikka miesten maajoukkueessa.

Maajoukkueura jatkui aina vuoteen 1997. 117 maaottelua ja 764 maalia. Minkälainen maajoukkue silloin Suomella oli? Usein mainitaan kuusikymmenluvun dream team-joukkueesta, oliko se sitä?
Oli se kova joukkue. Huonoa sinä aikana oli se, että kauden aikana ei ollut pahemmin sarjoissa taukoja niin kuin tänä päivänä. Koko ajan joku asia häiritsi. Ei päässyt turnauksiin taikka harjoitusotteluita takomaan kun jollain oli aina esteitä. Jan Rönnberg pelasi Espanjassa ja minä Saksassa, ja omat ottelut olivat tietenkin tärkeitä. Siitä huolimatta pärjäsimme top-kymmenen maita vastaan ihan kiitettävästi. Voitettiin esimerkiksi Unkari ja Ruotsi. DDR:ää vastaan tahkottiin erittäin tasaisia matseja. Norja kaadettiin, Ranskakin hakattiin suurilukuisesti. Entistä Jugoslaviaa vastaan johdettiin 11 – 4, ja hävittiin ainoastaan yhdellä maalilla. Oli se kaiken kaikkiaan erittäin kova joukkue.

Nuorella pelaajalla oli koulu käyty, edessä oli ammatinvalinnan aika. Mielessä oli ollut, totta kai, jo jonkin aikaa ammattilaisuus. Hän päätti kuitenkin lähteä Vaasaan opiskelemaan.

Tarkoitus oli opiskella voimistelunopettajaksi, mutta Jyväskylän liikuntalinjalle oli vaikea päästä, ja kaiken lisäksi läsnäolo olisi pitänyt olla lähes sata prosenttinen. Tämä oli aktiivipelaajalle turhan kova vaatimus. Vaasassa hän pääsi ala-asteen opettajaksi, jossa oli mahdollisuus erikoistua liikunta-alalle. Oleellisinta oli kuitenkin koulun ilmoitus, että voit liikkua ihan miten parhaaksi näet.

Vuonna 1988 sitten rävähti. Opiskelut keskeytyivät ja edessä oli unelmien täyttymys. Sopimus oli tehty Bundesliigajoukkueen kanssa. Yhteyksiä oli otettu aikaisemmin useammalta taholta, mutta valitsit SG Wallau-Massenheimin. Miksi Bundesliiga?
Olin jo aikaisemmin päättänyt, että ainoa mahdollinen vaihtoehto on maailman kovin käsipalloliiga, eli Bundesliiga. Se kiehtoi jotenkin, ja kun en ole luonteeltani mikään mañana-mies, niin ratkaisu oli helppo. Pidän saksalaisesta systeemistä. Siellä on järjestys, organisaatio kunnossa, treenataan kunnolla ja kaikki on tip-top. Espanjasta olisin saanut paremman tilin, mutta en koskaan lähtenyt rahojen perään. Tärkeämpää oli huippujoukkue ja menestyksen saaminen.

Torwurf Källman:  Der Wallau-Massenheimer Mikael Källman (r.) setzt am Kreis zum Torwurf an, der Niederwürzbacher Mischa Gerischer (l.) kann ihn nicht mehr stoppen. In der Handball-Bundesliga verliert die SG Wallau Massenheim am Sonntag in Rüsselsheim gegen den TV Niederwürzbach mit 23:25 Toren. (zu lrs 061)

Torwurf Källman Der Wallau-Massenheimer Mikael Källman (r.) setzt am Kreis zum Torwurf an, der Niederwürzbacher Mischa Gerischer (l.) kann ihn nicht mehr stoppen. In der Handball-Bundesliga verliert die SG Wallau Massenheim am Sonntag in Rüsselsheim gegen den TV Niederwürzbach mit 23:25 Toren. (zu lrs 061)

Ammattilaiseksi siirtyminen lähti oikeastaan jo liikkeelle vuonna 1985, mutta Micke ei ollut silloin vielä valmis lähtemään. Vuoden 1987 Italian B-tason MM-kisoissa olikin sitten tarkkailijoita rivissä. Ainakin kolmesta espanjalaisesta ja kahdesta saksalaisseurasta oli seuraajia paikalla. Bayer Leverkusenin mielenkiinto kuitenkin lopahti kun eivät nousseet liigaan.

Wallau-Massenheim ja ruotsalaispelaaja Björn Jilsen lähestyivät turnauksen aikana, ja tiedustelivat halukkuutta. Jilsen oli palaamassa Wallausta kotimaahansa ja näin paikka vapautuisi. Bundesliigassa siihen aikaan sai olla vain yksi ulkomaalaisvahvistus, ja Micke tarttui vapautuneeseen paikkaan.

Käsipallomaailma Saksassa oli varmasti aivan jotain muuta kuin mihin olit tottunut. Oliko alussa ihmetyksen aika, vai menikö se kivuttomasti?
Itse asiassa siirtyminen sujui aika kivuttomasti. Kaikkien mielenkiinto oli kohdistunut seuran manageriin ja presidenttiin. Media piti heidän päätöksiään järjettöminä. Seura sai värvätä yhden ulkomaisen pelaajan riveihinsä ja se otettiin jostakin Suomesta. Ymmärretäänkö Suomessa käsipallosta yhtään mitään, onko nyt ostettu sika säkissä.

Se helpotti minun asemaani huomattavasti. Olin tuntematon ja minulla oli sivurooli niin lehdistössä kuin joukkueessa. Pääsin aika vapaasti pelaamaan kun eivät tienneet mitä osaan. Tasajalkahypärit, alavedot ja harhautukset menivät hyvin läpi, kun en ollut siinä vaiheessa vielä merkattu pelaaja. Puoli vuotta siinä meni ja sitten olikin tilanne jo toinen.

SG Mikael Källman, Wallau-Massenheim Kun Micke aloitti SG Wallau-Massenheimissa, niin tilanne oli hänen kannaltaan otollinen. Wallau oli pieni kylä Frankfurtin, Wiesbadenin ja Mainzin keskiössä. Käsipallorintamalla paikkakunta oli ristitty tästä syystä ”gallialaiseksi”
kyläksi.

Kaikki tunsivat olevansa ison perheen jäseniä. Seuran presidentti Bodo Ströhmann oli kuin isä, joka huolehti jokaisesta pelaajasta. Aikaa vietettiin paljon yhdessä, ja jokainen tunsi olonsa kotoisaksi. Joukkueen henki oli mahtava, ja tämä johtikin siihen että moni pelaaja oli kiinnostunut tulemaan joukkueeseen. Kun he sinne tulivat, niin sinne he myös jäivät. Tämä oli joukkueen menestyksen yksi suurimpia valtteja.

Yksitoista vuotta Micke tahkosi Bundesliigaa, joista kymmenen vuotta meni nappiin. Viimeinen kausi TUSEM Essenissä oli sitten sellainen jota hän ei mielellään muistele. Kuviot seurassa olivat aivan vastakkaiset kuin Wallaussa, ja suhteet valmentajaan ja seurajohtoon tökkivät pahasti. Hän halusi jättää tämän taakseen ja palasi takaisin Suomeen.

Ammattilaisuransa aikana Micke palkittiin monesta saavutuksesta, mutta suurin huomionosoitus tapahtui vuonna 1992 kun yleisö valitsi hänet Bundesliigan parhaaksi pelaajaksi.

Tämä oli kansainvälisestikin kova juttu. Suomessa ei media pahemmin kiinnittänyt asiaan huomiota. Moni urheilua tunteva asiantuntija onkin todennut, että Mikael Källman oli aikoinaan Suomen aliarvostetuin huippu-urheilija.

Apu-lehti kävi aikoinaan Saksassa ja teki minusta jutun, joka nimenomaan käsitteli kyseistä aihetta. Siinä se sitten olikin. Kyllähän Suomessa arvostetaan palloilua mutta ei käsipalloa. Moni saksalaistoimittaja tiedusteli, aina silloin tällöin, kuinka suosittu urheilija oikeastaan Suomessa olin. Onko minut koskaan valittu vuoden urheilijaksi? Kun vastasin että en ole edes sadan joukossa, niin hämmästys oli suuri. Kummasteltiin, että mitä lajeja Suomessa oikeastaan harrastetaan ja arvostetaan. Totta kai ymmärrän, että minusta ei voinut tulla vuoden urheilijaa, mutta arvostus olisi voinut olla muutaman asteen korkeammalla.

Saksan pestin jälkeen Micke pelasi BK-46 riveissä muutaman vuoden jonka jälkeen hän toimi pelaajavalmentajana. Pelaaminen loppui ja keskittyminen varsinaiseen valmentamiseen alkoi. BK-46:n kanssa on tullut kolme ja HC Westin kanssa kaksi Suomen mestaruutta.

Oliko valmentajaksi siirtyminen itsestään selvä asia?
Alle kaksikymppisenä mietin joskus, mitähän minä tulen tekemään kun lopetan pelaamisen. Siinä vaiheessa en voinut kuvitellakaan että pelaaminen joskus loppuisi. Kun aikaa oli mennyt ja lopettaminen oli näköpiirissä, niin yhä varmemmin kallistuin siihen että haluan valmentajaksi.

Vuonna 2009 sinut valittiin myös Suomen miesten maajoukkueen valmentajaksi. Mikä on Suomen paikka tällä hetkellä käsipallokartalla?
kallman-aixcrackerMeillähän oli tässä välissä erittäin hyvä maajoukkue, jossa pelasivat mm. Teddy Nordling, Marcus Sjöstedt, Patrik Westerholm ja moni muu. He olivat todella lähellä päästä play-off vaiheesta eteenpäin, mutta yhteiset harjoittelumahdollisuudet olivat heilläkin kortilla.

Jos nyt puhutaan tämän päivän joukkueesta, niin kehitystä on tapahduttava jotta saavutamme saman tason. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin taas menossa. Meillä on erittäin nuori joukkue, en tiedä onko koskaan keski-ikä ollut näin alhainen, ja se tietää työtä ja taas työtä. Jossain vaiheessa nuorennusleikkaukseen täytyy vain saada stoppi, että saadaan pidettyä joukkue pitemmän aikaa kasassa ja laitettua kuviot kuntoon.

En nyt puhu mistään EM- tai MM-lopputurnauksesta, mutta pääsy oikeaan karsintavaiheeseen on tämän joukkueen kanssa tulevaisuudessa mahdollista. Motivoituneita ja asenteeltaan sinnikkäitä pelaajia löytyy porukasta monta kappaletta.

Suomalainen urheilu on murrosvaiheessa. Väitetään että Suomi muuttuu yksilöurheilumaasta joukkueurheilumaaksi. Puhutaan jopa palloiluboomista. Oletko tehnyt samanlaisia havaintoja?
Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä että muutos on tapahtumassa. On kiva seurata kun esimerkiksi lento- ja koripallomaajoukkueet antavat esimerkkiä siitä, että niinkin pieni maa kuin Suomi pystyy pääsemään noin pitkälle. Tällainen pitäisi motivoida myös meidän lajia. Kysymys on totta kai myös taloudellinen. Lento- ja koripallo ovat harrastajamäärältään paljon isompia, mutta ehkä sieltä saisi kuitenkin hyviä neuvoja mihin kannattaa satsata. En usko että suomalainen lento- tai koripallopelaaja kotimaassaan elää pelkällä pelaamisella. Jotenkin nämä liitot ovat heille mahdollisuudet junailleet, ja siihen olisi käsipallossakin hyvä päästä.

On selvää että tällaisesta toiminnasta tulee iso summa kuluja, mutta kyllä se on liiton tehtävä hankkia tarvittavat varat. Sen takia siellä on tietty määrä henkilöitä töissä. Olen varma että näin on edellä mainituissa lajeissa tehty. Toivon että ei surffailla nuorten maajoukkueiden siivellä ja todeta että kyllä me pärjätään. Toisaalta kysyn myös itseltäni, että saadaanko me meidän maajoukkuepelaajat sitoutumaan yhtä kovaan harjoittelurääkkiin, varsinkaan kesäisin, koska se on se ainoa tie.

Tähän loppuun vielä kokeneen konkarin neuvo nuorelle ihmiselle joka haaveilee vakavasti ammattipelaajan urasta.
Taitoa ja fyysistä kykyä pitää olla sen verran että pysyy paikat kasassa. Kaikkein tärkein on kuitenkin asenne. Pitää olla valmis tekemään valtavasti työtä ja ajattelemaan sitä hommaa lainausmerkeissä ympäri vuorokauden. Ei ole mitään muuta tietä, ei edes huippulahjakkaalla persoonalla. On oltava hulluna kehityksen ja menestyksen perään. Tietty rentous täytyy kuitenkin pitää mielessä, mutta voitontahto on oltava sielussa. Sinun pitää vihata häviämistä ja olla se paras. Se on se bensa joka vie sinua eteenpäin.

Kiitoksia Micke ja hyvää syntymäpäivää!

/Jan Ruys

Riesenjubel bei den Handball-Männern der SG Wallau Massenheim am 19.05.1993 in der Frankfurter Ballsporthalle. Der alte und neue Deutsche Meister schloß die Saison mit einem 30:24-Sieg gegen Rekordtitelträger VfL Gummersbach ab und blieb damit  in eigener Halle in der Serie 1992 und 1993 ohne Niederlage. Überglücklich präsentieren Dirk Beuchler, Mike Fuhrig, der finnische Nationalspieler und Mannschaftskapitän Mikael Kaellman,  Michael Scholz, Stephan Schöne und Olaf Oster (v.l.n.r.)  die Meisterschale. Wallau war über die gesamte Saison das überragende Team und distanzierte Verfolger Niederwürzbach um sieben Punkte. Wallau steht auch noch im Finale des Landesmeister-Europapokals.

Riesenjubel bei den Handball-Männern der SG Wallau Massenheim am 19.05.1993 in der Frankfurter Ballsporthalle. Der alte und neue Deutsche Meister schloß die Saison mit einem 30:24-Sieg gegen Rekordtitelträger VfL Gummersbach ab und blieb damit in eigener Halle in der Serie 1992 und 1993 ohne Niederlage. Überglücklich präsentieren Dirk Beuchler, Mike Fuhrig, der finnische Nationalspieler und Mannschaftskapitän Mikael Kaellman, Michael Scholz, Stephan Schöne und Olaf Oster (v.l.n.r.) die Meisterschale. Wallau war über die gesamte Saison das überragende Team und distanzierte Verfolger Niederwürzbach um sieben Punkte. Wallau steht auch noch im Finale des Landesmeister-Europapokals.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
  • klibba

    Klibba.com onnittelee Mikkeä ja toivoo monia vuosia lisää Suomalaisen käsipallon kehittäjänä! Kippis!

  • Minulla on taatusti ainoa lajissaan täällä Kanadassa. Ehkä maailmassa? Basementbaarissani on ”taulu” jossa on sekä J. Rönbergin että M. Källmanin pelissä käytetty pelipaita nimmareineen – Tres De Mayo- ja Wallau-Massenheim-ajoista. Olisi kiva jos SUOMI jossain vaiheessa ymmärtäisi kuinka mahtavan menestykekkäitä nämä kaksi olivat.

Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt