Hollanti

 , Käsipallomaat

Tämä kaksiosainen juttu käsittelee käsipalloa Hollannissa. Ensimmäisessä osassa perehdytään ruohonjuuritason käsipalloon, seuratoimintaan sekä käsipallo- ja urheilukulttuuriin Hollannissa. Toinen osa kertoo huippukäsipallon organisoitumisesta.

Käsipalloa Hollantilaisittain

Sain ensikosketukseni hollantilaiseen käsipalloon ja koko maahan 2005−2006 kun pelasin 2. divarissa V&S Groningen -joukkueessa. Nyt palasin kuvioihin yhdeksän vuotta myöhemmin (tosin en samaan seuraan), ja vaikka asiat eivät juuri ole muuttuneet, ymmärrän niitä nyt paremmin. Tähän mennessä minulla on kokemusta harjoittelusta neljällä tasolla: liiga, kakkos- ja kolmosdivari sekä yliopistokäsipallo.

Seuratoiminta ja käsipallokulttuuri Hollannissa

Hollannin käsipallo

  • Liitto perustettu 1935
  • 50000 harrastajaa
  • 460 seuraa
  • Miesten liiga Eredivisie on 10 joukkueen puoliammattilaissarja
  • Naisten liigassa on 12 joukkuetta

Nederland Hanbal Verbond
Hollanti (EHF)

Jokainen omalla tasollaan
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota seurassa olevien aikuisten joukkueiden määrään. Sekä miehillä että naisilla oli ykkös-, kakkos- ja kolmosjoukkue. Lisäksi yliopistolla oli omat joukkueensa, eikä niissä edes pelaa samat pelaajat. Hollannissa on 50 000 käsipallon pelaajaa. Paljon pelaajia ja eritasoiset joukkueet mahdollistavat sen, että jokainen voi pelata omalla tasollaan.

Sarjatasoja koko maassa on neljä, mutta neljäs taso, Hoofdklasse, voi sisältää jopa neljä eri tasoa. Siirtyminen joukkueesta toiseen on helppoa. Kun saman seuran sisällä yksistään aikuisten joukkueita on paljon, kilpailu halliajasta on kovaa. Siksi harjoitusajat eivät välttämättä koskaan ole prime timea, eli on ihan okei harjoitella 21−22.30.

Klibba – mitä se on?
Tosin halliongelmaa helpottaa se, että suuressa osassa halleja ei saa käyttää käsipalloliisteriä, eli pihkaa/klibbaa. Hollantilaiset ovat hiljaisesti hyväksyneet tämän tosiasian eivätkä valita siitä. Täten halleja on käytössä enemmän. Itselleni se oli aikamoinen järkytys. Jotenkin kuitenkin onnistuin vasemmassa laidassa kärvistelemään kauden yli ilman pihkaa. Mutta tämä on iso ero verrattuna esim. Suomeen, jossa aikuisjoukkueet eivät suostu pelaamaan ilman pihkaa. Se rajoittaa hallivuorojen saatavuutta. Toisaalta olen samaa mieltä kuin tanskalaiset, että käsipallo ilman pihkaa ei ole käsipalloa. Nykyään moni joukkue hollannissa onkin salaa siirtynyt käsipallovahan käyttöön.

Klibban puuttuminen aiheuttaa sen, että Hollannissa pelataan kauttaaltaan hyvin kollektiivista käsipalloa. Hyökkäyksessä ratkaisuja pyritään hakemaan siirtelemällä palloa nopeasti pelaajalta toiselle, ja pelaajien ja pallon liikkeellä pyritään löytämän aukkoja vastustajan puolustukseen. Yksilön taitoon perustuva tekeminen ei ole suosiossa, osittain siksi, koska pallon hallinta tiukoissa 1 vs 1 -tilanteissa ilman pihkaa on vaikeaa. Tämä näkyi myös vierailemassani naisten liigajoukkueessa. Pelityyli muistuttaakin 1990-luvun ruotsalaista käsipalloa. Kun sitten fyysisenä pelaajana lähdin muutaman kerran haastamaan 1 vs 1 sekä puolustuksessa annoin vähän niittiä, nämä olivat ihmeissään mutta myös mietteliäitä: tämä on juuri se mitä he kaipaisivat hollantilaiseen käsipalloon, fyysisyyttä.

Seura = perhe
Hollannissa urheilun seuratoiminta pyörii lähes täysin vapaaehtoispohjalta. Seurayhteisö on kuin toinen perhe: hallille tullaan viettämään aikaa, eikä kenelläkään ole sieltä koskaan kiire minnekään. Perjantai tai (jos perjantaina ei ole harjoitusvuoroa) torstaina treenien jälkeen siirrytään aina hallin kuppilaan tai oman seuran klubitalolle viettämään iltaa muutaman juoman kera. Tiskin takana on aina vapaaehtoisesti joku seuraihmisistä. Klubitalolla hengailee seuran pelaajia 18 vuodesta 60 vuoteen. Oluenkin voi ottaa, sillä lähes kaikki kulkevat pyörällä. Pelaajat, joilla on lapsia, ovat saaneet lapsenhoidosta vapaaillan.

Samoin ottelupäivät ovat suurta juhlaa. Usein naisten ja miesten joukkueet pelaavat peräkkäin, joten käsipallopäivää tullaan viettämään koko perheen voimin. Ennen ottelua juodaan kahvit. Ottelun jälkeen siirrytään suihkun kautta takaisin kuppilaan nauttimaan virvoitusjuomia ja snacksejä sekä loistavien ihmisten seurasta. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Harmi vaan, että kaikki hollanninkieliset jutut eivät minulle avautuneet, mutta hyvin sain tunnelmasta kiinni. Turnaukset ne muuten vasta juhlaa ovatkin. Hollannissa kun ei ole turnausta ilman bileitä, riippumatta tasosta tai iästä. Junnuille tietenkin limudisko.

Seuraa edustetaan ylpeänä. Silmiin pistävää oli se, että kaikilla joukkueilla tasosta riippumatta oli aina samanlaiset edustusasut ja niitä pidettiin aina harjoitus- ja ottelutapahtumissa. Usein paikallinen urheiluliike sponsoroi asuja. Suomessa seuran edustusvaatteiden kantaminen on joillekin jotenkin noloa. Enkä puhu nyt pelkästään käsipallosta.

Summa summarum, monitasoisen järjestelmän ansiosta käsipallo on Hollannissa suurimmilta osin (liigaa lukuun ottamatta) enemmänkin sosiaalista kanssakäymistä ja hauskanpitoa kuin vakavaa pelaamista. Eikä se tarkoita sitä, etteikö pelejä ja treenejä otettaisi vakavasti. Painopiste vaan ei taida olla urheilussa, vaan kepeässä, sosiaalisessa liikunnassa. Muuta liikuntaa perushollantilainen joukkueurheilija ei juuri harrasta.

Tijs Groffen esittelee ylpeänä Saturnus Leidenin klubitaloa

Tijs Groffen esittelee ylpeänä Saturnus Leidenin klubitaloa

Huippukäsipallo

Lajilegendat:

  • Mark Schmetz, Marco Beers, Patrick Kersten, Fabian van Olphen, Gerrie Eijlers
  • Natasja Burgers, Nicolien Tienstra

Tähtipelaajia:

  • Jasper Adams, Matthijs Vink, Jasper Snijders, Tom Schilder, Leon van Schie
  • Debbie Bont, Estevana Polman, Sanne van Olphen

Hollannin kärkijoukkueet:

  • KRAS/Volendam, OCI-Lions, Eurotech/Bevo
  • VOC Amsterdam, FIQAS/Aalsmeer, Westfriesland/SEW

Tämän jutun alkuosa käsitteli ruohonjuuritason käsipalloa, seuratoimintaa sekä käsipallo- ja urheilukulttuuria Hollannissa. Toinen osa kertoo huippukäsipallon organisoitumisesta. Kirjoittaja pelasi kauden 2005−2006 Hollannissa ja on viettänyt siellä hiljattain paljon aikaa käsipallon parissa.

Hollannissa on oikeastaan kaksi lajia, jotka ovat maassa todellista huippu-urheilua: jalkapallo ja pikaluistelu. Etelä-Afrikan MM-kisoissa 2010 Hollannin miesten maajoukkue pelasi loppuottelussa, ja Sotshin talviolympialaissa hollantilaiset miehet ja naiset kahmivat lähes kaikki pikaluistelun mitalit. Syitä on muutama: olosuhteet ovat huippuluokkaa, tähtikultti on vahva ja harrastajia riittää.

Naisten puolella muita kärkilajeja ovat maahockey, lentopallo ja käsipallo. Hollantilaisten näkökulmasta käsipallo on maassa pieni laji, mutta silti se on lähivuosina menestynyt kansainvälisesti erinomaisesti, etenkin naisissa. Aikaisemmin laji rämpi keskikastissa, ja Hollannin käsipalloliitto totesi, että asialle on tehtävä jotain. Se käynnisti 1990-luvun lopussa projektin Naiskäsipallo huipulle.

Kohti huippua
Hollannin Käsipalloliitto teki 1990-luvun puolivälissä radikaalin päätöksen: kaikki 18−21-vuotiaat lahjakkaat pelaajat siirtyivät harjoittelemaan täysipäiväisesti sisäoppilaitokseen. He eivät enää pelanneet sarjaa seurajoukkueissaan, vaan tässä ns. maajoukkueessa. Lisäksi joukkue osallistui ulkomaisiin turnauksiin. Satsaus oli kova, ja kolmen vuoden kuluttua vuonna 1999 hankkeelta loppuivat rahat. Mutta jotain hanke kuitenkin poiki, sillä sen loputtua melkein kaikki pelaajat siirtyivät huippuseuroihin Tanskaan ja Saksaan. Vuonna 2005 Hollanti oli MM-kisoissa 5, ja he mm. voittivat Norjan. Sen joukkueen perusta koostui tämän hankkeen pelaajista.

Tämän jälkeen maajoukkuetoiminta ei viiteen vuoteen saavuttanut merkittäviä tuloksia. Liitossa pohdittiin, olisiko jokin toinen keino kustannustehokkaampi tie takaisin huipulle. Yhdessä Hollannin Olympiakomitean kanssa ja tämän rahoittamana päätettiin perustaa Handball Acedemy. Toiminta keskittyisi olympiakomitean harjoituskeskukseen, jossa pelaajat saisivat harjoitella käsipalloa huippuolosuhteissa 16 tuntia viikossa ja käydä koulua tai opiskella lähimmässä oppilaitoksessa. Akatemiaan palkattiin myös maan parhaat käsipallovalmentajat.

Akatemiatoiminnan seurauksena Hollannissa oli vuonna 2010 erittäin lahjakas 20-vuotiaiden ikäluokka. Tämä ikäluokka on nykyisen naisten maajoukkueen runko. MM-karsinnoissa he jopa löivät maailman huippuihin kuuluvan Venäjän. Nykyinen 20-vuotiaiden maajoukkue oli U19-ikäluokan EM-kisoissa 2013 sijalla 6. Tästä joukkueesta suurin osa harjoittelee Handball Academyssa.

Handball Academylla on Olympiakomitean rahoitus vuoteen 2016 saakka. Lisäksi Olympiakomitean rahoituksen alla ovat naisten sekä U19-maajoukkue. Olympiakomitea katsoo, että naisten käsipallolla on mahdollisuudet kamppailla maailman huipulla. Miehillä ei tätä potentiaalia ole.

Handball School -aluejoukkueista tulevaisuuden tähtiä
Tulevaisuuden akatemiaurheilijoita ja maajoukkuepelaajia nousee aluejoukkueista, joiden nimi on nykyisin trendikkäästi Handball School + alueen nimi. Alueen Handball Schooliin voi liittyä 10 vuoden iässä. Se tarjoaa lahjakkaille ja motivoituneille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harjoitella 2 lisätuntia seurajoukkueen harjoitusten lisäksi. Harjoitukset sisältävät laji- ja fysiikkaharjoittelua.

Handball Schoolia koordinoi liiton palkkalistoilla oleva henkilö ja sitä rahoittavat lasten vanhemmat ja sponsorit. Handball School maksaa osallistujalle 200 euroa kaudessa + varusteet ja turnausmatka kerran vuodessa. Handball Schoolin valmentajat saavat korvaukseksi 10 euroa kerta + matkakulut. Tällä hetkellä sertifioituja Handball Schooleja on kolme, ja tavoite on 8−10.

Brabantin alueen Handball Schoolin 15-vuotiaat tytöt fysiikkaharjoitteiden parissa

Brabantin alueen Handball Schoolin 15-vuotiaat tytöt fysiikkaharjoitteiden parissa

Naisten liiga ja tulevaisuus
Hollannin naisten liigan ongelma on epätasaisuus. Liigaa ylivoimaisesti johtava Dalfsen harjoittelee kuusi kertaa viikossa, ja pelaajat ovat lähes ammattilaisia. Sijalla 8 oleva Hellas Den Haag harjoittelee kolme kertaa viikossa, eikä pelaajille makseta. Sarjassa on 12 joukkuetta. Alempia sarjatasoja kyllä riittää, ja siirtyminen ykkös- ja kakkosjoukkueiden väillä on helppoa: kakkosjoukkueen pelaaja saa pelata oman sarjansa ohella 13 ottelua ykkösjoukkueessa. 14. ottelu ratkaisee, missä joukkueessa pelaa loppukauden. Suomen kehityspelaajasääntö ja siirtoikkunasysteemi ovat vastaavia mahdollisuuksia siirtyä joukkueiden välillä.

Toinen ongelma on se, että pelaajat sekä liigassa että maajoukkueessa ovat kovin nuoria, keski-iältään 22 vuotta. Kun vastaan tulee kolmekymppisiä norjalaisia, ero on selvä. Hollannissa pelaaja saattaa alkaa pelata liigassa 16-vuotiaana. 25-vuotiaana hän on täysin kyllästynyt, lopettaa, menee töihin ja perustaa perheen. Yksi haasteista onkin, miten saada pelaajat jatkamaan pitempään. Käsittääkseni myös Suomessa ja Ruotsissa asia on täsmälleen samoin.

Tällä hetkellä työn alla on ryhmä, joka miettii uutta strategiaa naisten huippukäsipallolle. Odotan mielenkiinnolla, mitä tämä ryhmä seuraavaksi keksii. 1990-luvun alussa Hollannissa oli vielä 100 000 käsipallon pelaajaa. Tällä hetkellä luku on 50 000. Myös tällä saralla joudutaan miettimään, miten harrastajapohjan lasku vaikuttaa menestyksen rakentamiseen ja miten lasku saataisiin pysäytettyä.

Annamari Jääskeläinen

Tuoreimmat jutut
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt