Asiaa divarista

Rakas käsipalloliitto, rakkaat vastustajat, rakkaat kannattajat ja käsipallon ystävät! Totean heti alkuun, että mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta seuran virallista kantaa.


Aion heittää raihnaisen kroppani käsipallotietäjien raadeltavaksi, tuolle kuuluisalle käsipalloalttarille. Vaikka pyrin pitämään tekstini siivona, saattaa se sisältää kohtia joista perinteikkäät mielensäpahoittajat vetävät herneen nenään. Haluan tällä tekstillä avata keskustelua, jolla veisimme yhdessä tätä lajia eteenpäin.

Eikä huolta, olen henkisesti valmistautunut julkiseen kivitykseen. Kiitos ja anteeksi.

Otteluohjelma ja kauden pituus

Ihmettelen suuresti, 1. divisioonan otteluohjelmaa. Haluaisin tietää, että missä muussa suomalaisessa talvipalloilulajissa kausi kestää syyskuusta toukokuuhun, eli siis lähes 9 kuukautta, kun siihen lisätään kesäharjoitteluaika, joka meillä alkoi tänä vuonna Heinäkuun alkupuolella, tulee kauden pituudeksi mielestäni melkoisen huimat yli 10kuukautta, ja nyt puhutaan puhtaasti amatööriurheilusta.

Kauden pituus olisi hyväksyttävä, jos pelejä todella olisi sellainen määrä, että se vaatisi näin pitkää kautta. Meillä on tällä kaudella ollut kaksi cup peliä, kahdeksantoista peliä divarin runkosarjaa ja max. 5 peliä tasonmittausta, yhteensä siis 25 peliä. Joista viimeiset viisi tai kuusi peliä pelataan neljän viikon sisään. Eli jäljelle jää 19 peliä 8 kuukauteen. Noin kaksi peliä kuukaudessa, melkoinen ottelutahti siis.

En tiedä, kuinka paljon muut divarijoukkueet harjoittelevat, mutta meillä on 2,5h halliaikaa viikossa. Pelittömillä viikoilla yleensä yksi 1,5h ulkoharjoitus hallin lisäksi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tiivistämällä ottelutahtia esim. Yksi peli per viikko tahtiin, saisimme nostettua divarin tasoa entisestään, koska hyvä ottelurytmi takaa hyvän pallotuntuman+ottelu viikossa ajaisi myös ns. Yhden harjoituksen asian.
Pohtikaapa tätä päissänne.

Liigakarsinnasta

Toinen asia josta en voi olla kirjoittamatta. Tasonmittaus/Liiga-karsinta.
Tasonmittauksen ensimmäisessä ottelussa Riihimäellä oli hienosti yli kolmesataa katsojaa, lienee oikeutettua sanoa, että nämä ottelut kiinnostavat yleisöä. Ihmiset eivät kuitenkaan eksyneet halliin vahingossa, vaan Dynamo teki raakaa markkinointityötä. Oli lehtimainokset, facebook mainokset, ottelujulisteita ympäri kyliä, oli tanssitytöt puoliajalla, jne. jne.

Jokainen, joka jonkinlaista seuratyötä tekee, tietää, että mainonta ei ole ilmaista.
Kertokaapa missä toisessa palloilulajissa, liiga-karsinnan toinen joukkue juoksuttaa peliin vain kentällisen miehiä?

Kertokaapa yksikin toinen palloilulaji, missä liiga-karsintaotteluun nimetty tuomari ei saavu ajoissa paikalle? Sanalla sanoen farssi, synkkä ja ruma farssi!

Millä saamme nostettua tämän oman lajimme arvostusta, jos oma arvostuksemme lajia kohtaan on tämä?

Jos joku seura viitsii tehdä lajin eteen vielä jonkinlaista markkinointityötä, niin toivoisin kyllä pientä kunnioitusta niin vastustajilta, liitolta kuin tuomareiltakin.
Kuitenkin esimerkiksi Dicken Teamiltä löytyi omaan kotipeliin naftaliinista 5 vaihtomiestä+valmentaja, omituista, eikö vain?

Sitten vielä tasonmittauksen otteluohjelmasta, voihan veljet, missähän muussa lajissa karsintajärjestelmän toinen ottelupari on pelattu ja ratkaistu ennen kuin toinen edes on alkanut? Nyt taas pitkitetään jo valmiiksi julman pitkää kautta, toivottavasti toisen otteluparin voittaja jaksaa pelata loputkin pelit vielä ennen vappua, ettei karsintojen voittajaa tarvitse ratkaista siuntio-cupissa.

Sitten se liitto, hienoa, että järjestitte Divarin runkosarjan voitosta oikein pokaalin. Mutta miksi, oi miksi? Miksi se täytyi luovuttaa Pirkkolassa, jossa ei ollut mm. kuulutusta, osa Dynamonkin pelaajista huomasi pystin vasta ottelun jälkeen, miksi palkintoa ei luovutettu viimeisen runkosarjapelin jälkeen Paraisilla?

Tai miksi sitä ei luovutettu ensimmäisessä karsintaottelussa Riihimäellä satapäisen yleisön edessä, jolloin pytty olisi saanut ansaitsemansa arvostuksen? Tuolloin katsomossa oli varmasti tulevia ”divarijyriä”, jotka olisivat pohtineet, että olisipa hieno napata pysti joskus itsekkin.

Olisikohan meidän, rakkaat käsipallon ystävät aika, rykäistä pää sieltä pensaasta pois ja avata silmät.

VIEDÄÄN YHDESSÄ TÄTÄ HIENOA LAJIA ETEENPÄIN!

Kunnioittavasti teidän,
Perttu Virtanen

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt