HC HIK tarjoaa valmennustehtäviä

 , HC HIK

HC HIK on Hangö IK:n (perustettu jo vuonna 1903) tytäryhdistys. Jäsenmäärämme on n. 150 henkilöä joista n. 100 koostuu junioreista. Yhdistys on kasvanut melko hyvin elettyään hiljaiseloa vuosituhannen vaihteessa. Edustusjoukkueemme on pelannut korkeimmassa sarjassa viimeksi vuonna 1993, jonka jälkeen olemme pysytelleet 2. divisioonassa, ja nyt viime vuosina olemme pelanneet ykkösdivisioonassa.

HANKO on Suomen eteläisimmassä kärjessä sijaitseva kaupunki. Asukaslukumme on n. 9200 henkilöä, joista 43% puhuu äidinkielenään ruotsia.

Suurimmat työnantajamme löytyvät erilaisten teollisuusalojen parista ja myös turismi on meille tärkeää, etenkin kesäaikaan jolloin kesävieraita kertyy pitkin 130 kilometristä rantaviivaamme.

Maamme käsipallo on tullut uuteen vaiheeseen kun miesten maajoukkue on ensimmäista kertaa päässyt suuren mestaruusturnauksen karsintaan ja tulevan talven aikana sekä Saksa että Espanja tulevat visiitille!

Yhdistyksenä tahdomme olla mukana tukemassa tätä kehitystä, ja tästä syystä haemme henkilöä seuraavanlaisesti:

  • Valmentaja edustusjoukkeellemme, joka tulevana kautena pelaa miesten ykkösdivisioonassa.
  • Tehtäviisi kuuluisi myös tukea juniorijoukkueitamme ja niiden valmentajia.
  • Virka olisi projektityö joka kestäisi 1-3 vuoden ajan.

Kun löydämme tehtävään sopivan henkilön, istumme yhdessä suunnittelemaan ja muodostaamaan virkaa tarkemmin. Olemme hyvin avoimia eri ratkaisuille, ehkä sinulla on siviilityö jota tahdot jatkaa tai ehkä haluat täysin panostaa käsipalloon.

Yhdistyksen määritetty tavoite on kehittää käsipallon roolia Hangossa ja siten myös koko Suomessa. Pyrimme siihen etta miesjoukkueemme pelaisi lähitulevaisuudessa korkeimmassa sarjassa ja näin luoda joukkue, joka olisi hienona esimerkkinä yhdistyksen omille junioreille.

Jos sinulla on vahva tunneside käsipalloon ja tahdot osaamisellasi tukea ja rakentaa sitä Hangossa, ota meihin yhteyttä. Soita tai lähetä meille sähkopostia:

Teppo Puputti
Puheenjohtaja
+358 40 5359 273
teppo.puputti@pp.inet.fi

Teddy Nordling
Valmentaja
+358 45 6527 050
teddynordling@hotmail.com

HC HIK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
  • handispappa

    Loistavaa Hanko,toivottavasti löydätte hyvän valmenajan ja saatte kehitettyä lajia junnuista eliittiin. Ehkä myös naisten edustusjoukkue – junnujahan jo on?

Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti.