KyIF:in 01-tytöille kultaa Siuntio Cupissa

Viime viikonloppuna 16.-18.5 pelattiin perinteinen käsipallon ulkoturnaus Siuntio Cup Siuntion keskustassa. Aurinkoinen ja lämmin keli hemmotteli sekä pelaajia, että valtavin joukoin kannustamaan tulleita vanhempia, sukulaisia, ystäviä ja muita käsipallon ystäviä. KyIF:in 2001 syntyneiden tyttöjen joukkue oli mukana puolustamassa viime vuoden kakkossijaa.

KyIF T01 rata
Lauantain ensimmäinen peli Helsinkiläistä Dickeniä vastaan oli tasainen kamppailu ja tulos 9-9, kuvaa ottelua hyvin. Ensimmäisessä pelissä oli ylimääräistä jännitystä ja kaikki pelaajat hakivat tuntumaa ruohokenttään ja ulkoturnaukseen. Valmentajien kannustukset ja ohjeet eivät kuuluneet kentälle muussa hälinässä. Ensimmäistä kertaa parina puikoissa olleilla ”stand in”-valmentajilla oli roolijako vielä hieman hakusessa, mutta huumorilla ja hyvässä yhteishengessä mentiin. Dicken oli kova vastus, mutta niin oli KyIF:kin.Tyttöjen peliin tyytyväisinä ja luottavaisina, suuntasimme katseet kohti seuraava peliä.

GrIFK-pelissä ennakkosuosikille asetetut odotukset täyttyivät täysin. Lyhyiden otteluiden takia maaleja ei paljoa tule, mutta tulos 12-2 kuvaa ottelua hyvin. Tytöt tsemppasivat toisiaan ja puolustus oli todellista joukkuepeliä. Yhteispeliä ja kuvioita hiottiin onnistuneesti hyökkäyspäässä.

Sitten oli vuorossa ”pahin” vastustaja Hangon HC HIK. Ottelu alkoi tasaisesti, KyIF oli johdossa alussa, mutta sitten Hanko lähti kasvattamaan maalieroa. Hangon, KyIF:in ainoan alivoiman aikana tekemät 2-3 maalia, kasvatti Hangon itseluottamusta ja myös Hangon isokokoiset laidat rupesivat tykittämään maaleja. Tsemppihuutomme: ”Never give up!” ei tämänkään matsin aikana unohtunut ja tytöt tsemppasivat täysillä loppuun asti, tietäen että Dicken-tasapelin takia jokainen maali oli tärkeä. Valitettavasti Hangon pelaajat makasivat kahteen otteeseen kentällä loukkaantuneina, jolloin arvokasta peliaikaa meni hukkaan noin 4 minuuttia. Koko kauden hiottua kovaa ja oikeaoppista puolustusta kehui Ruotsin turnauksen tuomaritkin ja vaikka peli on kovaa niin näistä tilanteista ei tullut ulosajoja. Tulos 6-12 Hangolle oli selvä, mutta olimme tyytyväisiä tyttöjen vahvaan peliin.
Seuraava ja päivän viimeinen vastustajamme Atlas oli suurikokoisista pelaajista huolimatta tytöille helppo vastus. Koko ottelussa puolustus piti ja taustatukena olleet maalivahdit päästivät vain yhden maalin per tyttö. Joukkueesta huokui peli-iloa ja itseluottamus kasvoi silmissä. Näki että tytöille teki todella hyvää saada pelata, kovan kevään ja Ruotsin turnauksen jälkeen, helpon tuntuista ja hauskaa käsipalloa. Valmentajien pulssi kävi ensimmäisen kerran alle sadan ja siihen peliin oli hyvä lopettaa pelitäytteisen ja aurinkoisen ensimmäisen turnauspäivän. Tulos 12-2.

Sunnuntain jännitysnäytelmät

Aamupäivän peleissä selvinnyt jatko A-loppupeleihin tiesi kahta todella tiukkaa peliä. Ensin sarja kakkonen SIF välierissä. Hieman SIF:in saman aamun peliä seuranneena, tiesimme että vahva joukkue oli tulossa vastaan. Maalivahdin Alinan otteissa oli koko turnauksen aikana ollut sitä varmuutta ja tasaisuutta, jota halusimme ja siksi hän oli luonnollinen valinta maaliin. Kakkosmaalivahdin, Idan rohkeus ja heittovoima olivat valtteina pakkivahvistuksena kentällä.

Otteluun lähtiessämme kehoitimme tyttöjä pelaamaan aina johtotilanteessa rauhallisesti ja varmasti. Tämä tuotti tulosta. SIF:in kovat pakit pääsivät vain muutaman kerran vauhdissa heittotilanteeseen, KyIF:in puolustus oli aivan huippua. SIF:in pelaajien turhautuminen KyIF:in vahvaan puolustukseen, toi meille pienoisen yliotteen ottelusta. Loppunumerot 12-10 kertoivat jälleen totuuden ottelusta: Tasainen ottelu, mutta tällä kertaa henkinen yliote oli KyIF:illä. Se ratkaisi mielestämme ottelun. Summerin soidessa ilo oli ylimmillään koko KyIF-joukolla, kun Siuntio voitettiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Sitten alkoi valmentajien hermojaraastava valmistautuminen A-Finaaliin ja sarjaa kolme vuotta hallinneen HIK:in kohtaamiseen uudelleen. Tytöt olivat SIF-voitostaan tyytyväisiä, eivätkä enää olleet niin hermostuneita Hangon kohtaamisesta. Teimme kaikki lämmittelyt niin kuin tähänkin asti, samassa järjestyksessä, niin kuin joka otteluun ja tytöt tiesivät rutiinin jo ulkoa. Alina sai jatkaa loistopelivireisenä maalissa ja aloituskokoonpanoon teimme vain yhden muutoksen. Ottelu alkoi tasaisena, kunnes KyIF alkoi tehdä kaulaa. Tyttöjen iloista yhteispeliä oli ihanaa seurata vierestä. Samoin kuin SIF-pelissä tytöt keskittyivät vaan pelaamaan rauhallisesti, ilman hötkyilyjä loppuun asti. Vasta kun peliä oli jäljellä 20 sekunttia ja tilanne oli 10-5, tytöt käsittivät mitä oli tapahtumassa. Ei edes Hanko tavottaisi meidät enää. Summerin soidessa Siuntion aurinkoisessa iltapäivässä, unelma Siuntio Cupin voitosta oli totta. Hieman kangerrellut kausi sai täydellisen lopun.

Kiitos tytöt
Katja, Emma ja Jorma

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset