Vertailukohta maailman huipulta

 , Kesätiimi 2013

”Haluan jatkaa pelaamista sillä korkealla tasolla mihin viime vuosina olen yltänyt, ja kehittyä vieläkin paremmaksi maalivahdiksi joka voi auttaa Flensburgia ottamaan sen viimeisen tarvittavan askeleen jolla voittaa mestaruuden!”


Kuva: mattiasandersson.se

Kuva: mattiasandersson.se

Vinkkejä harjoitteluun:

  • Yritä harjoitella niin pelinomaisesti kuin mahdollista
  • Älä unohda vatsa- ja selkälihasten vahvistamista sekä tasapaino- harjoituksia, ne maksavat itsensä takaisin.
  • Rinnalleveto on paras harjoitus mitä on olemassa!

Mattias Andersson sanoo että Saksassa harjoitellaan aina kovaa, mutta pelikautta edeltävä jakso on se kaikista kovin. Silloin harjoitellaan kolme kertaa päivässä kymmenen päivän ajan, sen jälkeen ennen liigan alkua harjoitellaan vielä kaksi kertaa päivässä.

”Kesäajan viikko-ohjelma, ennen Pre season-jaksoa näytti tänä kesänä tältä:
Kahden viikon loman aikana treenasin koko ajan keskivartalon lihaksia (vatsa ja selkä), lisäksi kuntoutin päivittäin polvea. Loman jälkeen juoksin neljä lenkkiä viikossa, ja viimeiset kaksi viikkoa ennen yhteisharjoitusten alkua kolme lenkkiä ja kaksi voimaharjoitusta viikossa.”

Pre season-kauden normaali viikko-ohjelma

  • Pitkä lenkki ennen aamiaista.
  • Aamupäivällä joko voimaharjoitus salilla tai kuntopiiri, illalla käsipalloharjoitukset.
  • Ottelupäivänä ei aamulenkkiä lainkaan, sen sijaan aamupäivällä joko pitempi lenkki, intervalleja tai voimaharjoitus.
Kuva: Axel Heimken, Philippa-Verlag (mattiasandersson.se)

Maalivahtiharjoittelua! Grosswaldstadtissa työskentelin Michael Bieglerin kanssa, jonka harjoitteet auttoivat minua todella paljon. Hänellä oli aina jotain uutta ja meillä oli harjoituksissa todella hauskaa. Kuva: Axel Heimken, Philippa-Verlag (mattiasandersson.se)

Vinkkejä tavoitteiden saavuttamiseksi:

  • Pyydä apuun joku joka on perehtynyt siihen mitä haluat saavuttaa
  • Harjoittele kovaa mutta älä unohda pitää hauskaa!
  • Kopiosta ei tule koskaan niin hyvä kuin alkuperäisestä.
Kuva: Benjamin Nolte (mattiasandersson.se)

Kuva: Benjamin Nolte (mattiasandersson.se)

Mattias Andersson

Kuva: www.sg-flensburg-handewitt.de

Kuva: sg-flensburg-handewitt.de

  • Syntynyt 29.3.1978, Malmö
  • Pituus ja paino: 185 cm / 93 kg
  • Ammatti: käsipalloilija
  • Pelipaikka: maalivahti

Joukkueet

  • Nykyinen seura:
    SG Flensburg-Handewitt, Bundesliiga (2011 lähtien)
  • Aiemmat seurat:
    -1999 Ystads IF (SWE)
    1999-2001 HK Drott (SWE)
    2001 FC Barcelona (ESP)
    2001-2008 THW Kiel (GER)
    2008-2011 TV Großwallstadt (GER)

Saavutukset:

Kuva: mattiasandersson.se

Kuva: mattiasandersson.se

  • Ruotsin maajoukkue:
    Olympiahopeaa 2000 ja 2012, EM-kultaa 2000. Pelannut 94 A-maaottelua.
  • Seurajoukkueet:
    Mestareiden liigan voitto 2007
    5 Bundesliigan mestaruutta (2002, 2005, 2006, 2007 ja 2008)
    2 Saksan cupin voittoa (2007 ja 2008)
    2 EHF-Cupin voittoa (2002 ja 2004)
    Euroopan cupin voitto 2012
  • Valittu neljästi Bundesliigan All Stars-otteluun
  • Valittu Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi 2012 ja 2013

[video_lightbox_youtube video_id=”S0f9OzB1p-U” width=”578″ height=”325″ anchor=”Katso video”]

Lue lisää:

Mattias Andersson
SG Flensburg-Handewitt

/JK
PS. Erikoiskiitokset Olle Steniukselle!

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt