Dickenin juniorit Pajulahdessa

Jo traditioksi muodostunut vuosittainen Dickenin juniorileiri järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa 1.-4-8. Leiripaikkana oli perinteinen Pajulahden urheiluopisto.


Dickenin vuosittainen junioreiden suurleiri keräsi 85 osallistujaa Pajulahteen.

Dickenin vuosittainen junioreiden suurleiri keräsi 85 osallistujaa Pajulahteen.

Dicken Röd & Blå Leiriläisistä vuorossa olivat 1999-2004 syntyneet tytöt ja pojat. Valmentajia oli leirillä kymmenen ja ”huoltajia” kaksi. Matkustaminen tehtiin tuttuun tyyliin kahdella bussilla. Bussimatkalla jaettiin huoneet ja saatiin taas” aikaiseksi hyvät säpinät huonejakojen suhteen.

Leirille osallistui 85 pelaajaa, hieno määrä junnuja, jotka saivat todellisen kick-offin kauteen. Pelaajista oli tyttöjä 49 ja poikia 36. Tyttöjä siis jälleen kerran enemmän kuin poikia. Valitettavasti nuorimmat 2004 syntyneet olivat varsin harvassa. Toivottavasti ensi vuonna tilanne on toisin.

Leiri noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin aikaisemminkin. Juniorit jaettiin edellisvuosien tapaan neljään ryhmään pitkälti ikäluokkien ja tason mukaan. Leiriohjelma oli muutoin perinteinen, ja vanhimmalle ryhmälle (1) tuli hiukan enemmän pallotreeniä kuin nuorimmille. Jokaisena päivänä treenattiin sisähalleissa käsistä ja pelattiin ulkona beach-käsistä sekä ulkorastilla pallopelejä.

Juoksutestissä mentiin lujaa!

Juoksutestissä mentiin lujaa!

Fysiikkatesti (nopeus, kestävyys, voima) kuului myös totuttuun tapaan ohjelmaan. Omien tulosten parantaminen sekä bonuksena jätskipalkinto – jos tulos erityisen hyvä – motivoivat junnuja yrittämään parastaan. Tänä vuonna jätskejä menikin edellisvuosia enemmän, mikä on tietysti hieno asia.

Pajulahden loistava ruoka ei tälläkään kertaa pettänyt, ja leiriläiset saivat säännöllisesti kunnon ruokaa treenien välissä. Omaa vapaa-aikaa taisi olla riittävästi, sillä tällä leirillä ei juurikaan siitä mainittu.

Leiri onnistui erinomaisesti

Palaute sekä pelaajilta että valmentajilta oli samanlaista: kiva leiri kaikin puolin, vaikka lihaksissa varmasti olikin väsymystä, niin kuin kuuluu ollakin. Valmentajien palautteista päätellen 2. ryhmä oli pirtein, mutta myös nuorten ryhmät saivat kehuja. Hienoa. Aamulenkeistä ei omiin korviini kuulunut narinaa, mikä jo kertoo paljon leiriläisten asenteesta.

Aikataulut pitivät myös hyvin. Selkeästi leiriläiset ovat tämän asian hyvin ymmärtäneet eikä ”Matti Myöhäisiä” tarvinnut huoneista hakea. Tuntui, että nukkumaanmenoajatkin olivat edellisiä leirejä paremmat, toki poikkeuksiakin oli – yleensä junioreista vanhimmat ovat näissä hiukan huonompia. Ne jotka nukkuivat vähän, tunsivat sen varmasti päivän mittaan.

Leirin tavoitteena oli muun muassa hauska, urheilullinen yhdessäolo käsipallon merkeissä sekä saada kesätauon jälkeen paljon pallotuntumaa alkavaa kautta ajatellen. Tavoitteissa onnistuttiin. Pelaajat tutustuivat toisiinsa, tasokkaat harjoitukset ja hauska yhdessäolo loivat hyvää Dicken-henkeä tulevaisuuteen.

Palloharjoitukset olivat sekä hyvin suunniteltuja että riittävän haastavia ja antoivat varmasti junnuille paljon. Tästä erityisesti kiitos Lala Johanssonille II ja IV-ryhmien pallotreeneistä vastasivat Hanna Lökfors ja Annika Näräkkä. Beach-handiksesta olivat vasuussa pääasiassa Linda Ratilainen ja Sofia Lindholm. Pontus Berglund oli hyvä apulainen naisille.

”Nyt rillataan!”

”Nyt rillataan!”

Kaiken kaikkiaan junnut tsemppasivat esimerkillisesti läpi leirin, vaikka väsymys painoikin kropassa. Mukavia muistoja jäi varmasti kaikille aurinkoisten leiripäivien lisäksi grilli-illasta, kun saatiin valvoakin hiukan myöhempään ja olla vapaasti vanhojen ja uusien kavereiden kanssa.

Leirin ajankohta elokuun alussa oli mainio, sillä junnut saavat kesätauon jälkeen mahtavan startin uuteen pelikauteen ja kaiken lisäksi hauskanpidon merkeissä.

Leirin ELIT

Leirin valmentajat valitsivat kolme pelaajaa jokaisesta ryhmästä. Leirin ELIT-pelaajaksi valitut osoittivat erinomaista asennetta harjoituksissa sekä toivat omalla käytöksellään positiivista energiaa muihin leiriläisiin. Kyse ei ole siis parhaan pelaajan palkinnosta vaan esimerkillisestä toiminnasta. Tulevillakin leireillä tullaan leiriläisten joukosta poimimaan ELIT-pelaajat.

Tänä vuonna ELIT-pelaajiksi valittiin Daniel Segercrantz, Robin Borgström ja Sebastian Lilja (1. ryhmä), Malena Heikkinen, Laura Vauhkonen ja Christina Lempinen (2. ryhmä), Richard Helsingius, Santeri Hakkarainen ja Mia Åstrand (3. ryhmä), Tianna Nyberg, Alarik Granberg ja Daniela Hudd (4. ryhmä).

Beach-handiksessa oli kivaa.

Beach-handiksessa oli kivaa.

Edelleen joka vuonna tulisi saada mukaan kyseisen leirivuoden nuorin ikäluokka. Ensi vuonna se on uusi ikäluokka on 2005 -syntyneet. Tätä silmällä pitäen voisivat -05 joukkueiden joukkueenjohtajat ja valmentajat ottaa asian esille jo hyvissä ajoin kauden aikana, jottei keväällä asia mene ohitse. Seuran tavoitteena on, että junnuleiri kuuluu joukkueiden kausiohjelmaan, ihan kuten tietyt turnaukset ja kevään päätösjuhlatkin.

Suurkiitos kaikille valmentajille Lala, Göran, Hanna, Linda, Sofia, Jouni, Anna, Annika ja Pia. He hoitivat tehtävänsä hienosti ja esimerkillisellä innolla. Lägermammana toimi Sirpa Liipola ja Lägerpappana Pontus Berglund. Suuri kiitos myös heille jaksamisesta.

Näissä merkeissä (Röd & Blå 2014) tavataan ensi vuonna Pajulahdessa eli 31.07–3.8.2014.

Teksti ja kuvat:
Markku Enström, leirin johtaja

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt