Israel mittaa Suomen tason ennen EM-karsintoja

 , Maajoukkueet

Viikon päästä sunnuntaina Suomen miehet kohtaavat Israelin. Puolentoista viikon päästä vieraissa Saksan ja kahden viikon päästä lauantaina rävähtää Vantaan Energia Areenalla, sillä vastaan astuu hallitseva maailmanmestari Espanja. Pelaajalle ja penkkiurheilijalle tässä on rautainen annos käsipalloa. Kaksi todella kovaa joukkuetta lajin huipulta, eikä missään nimessä pidä väheksyä kolmattakaan vastustajaa.

Andreas Rönnberg. Kuva: Niklas Montonen

Andreas Rönnberg on yksi kokeneimmista suomalaispelaajista. Kuva: Niklas Montonen

Tuo kolmas, eli Israel, kohtaa Suomen miehet ensi sunnuntaina Solvallassa. Israel teki miellyttävän yllätyksen ja päätti tulla Suomen kautta matkalla Islantiin. Israel kohtaa seuraavan viikon keskiviikkona Reykjavikissa isäntämaan EM-karsintaottelussa, samanaikaisesti kun Suomi pelaa Gummersbachissa Saksaa vastaan. Sattui silmään, että tuon Islannissa pelattavan ottelun EHF-delegaattina toimii Tapio Arponen.

Minkälainen maa Israel on käsipallokartalla?

Kansainvälisesti Israel on Suomeen verrattuna niskan päällä. Maa on uuden karsintasysteemin voimaan tultua ollut joka kerta varsinaisissa EM-karsinnoissa, kun taasen Suomi on ensimmäistä kertaa. Tosin niissä peleissä Israelin menestys ei ole ollut erityisen vakuuttavaa. Niin 2012 kuin 2014 EM-karsinnoissa Israel on jäänyt lohkossaan viimeiseksi. Pelikokemus isoja poikia vastaan on joka tapauksessa karttunut, ja tämä saattaa olla aikamoinen etu.

Suomi on kohdannut Israelin viimeksi vuonna 2006 MM-karsintaottelussa, ja siinä suomalaiset olivat parempia. Ottelu pelattiin 7. päivä tammikuuta Helsingissä ja lopputulos oli 29 – 23. Kaiken kaikkiaan Suomi on kohdannut Israelin vuodesta 1970 lähtien 18 kertaa. Kolmetoista näistä otteluista on päättynyt Suomen voittoon ja tappioita on kärsitty viisi kertaa. Kolmetoista kertaa on pelattu Suomessa joista kaksi ottelua on hävitty. Toivotaan että sunnuntaina pystytään kartuttamaan voittotiliä jälleen yhdellä.

Suomi – Israel

sunnuntaina 26.10. klo 18:00 Solvallan Urheiluopistolla. Tule paikalle hakemaan fiilikset ja alkulöylyt Espanja ottelua varten.
Otteluun on vapaa pääsy.

Miesten maajoukkue aloittaa viimeistelyleirityksensä ensi viikon lauantaina. Israelia vastaan Suomi saa Saksassa pelaavan Richard Sundbergin mukaan. Norjassa pelaavat maajoukkuemiehet eivät ehdi sunnuntain otteluun, sillä Norjassa pelataan silloin vielä täysi sarjakierros.

JR
Tilastotiedot Jens Backlund

fin-esp-em2016

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt