P94 lähtee jahtaamaan toista arvokisapaikkaansa

 , Maajoukkueet

Suomen P94-maajoukkue arvottiin Slovenian, Turkin ja Viron kanssa kisaamaan lopputurnauspaikasta Itävallassa pelattaviin ikäluokan EM-kisoihin. Lohkon kaksi parasta joukkuetta matkaa 24.7.-3.8.2014 pelattavaan turnaukseen. Suomen joukkueen päävalmentaja Kenneth Bäcklund pohti tuoreeltaan arvontatulosta.

”Mielenkiintoinen lohko! Sloveniaa ja Viroa vastaan pelattu muutaman kerran ja Turkkikin kohdattu kertaalleen. Viro ja Turkki voitettavissa, Sloveniaa vastaan pitää kaikki loksahtaa kohdilleen jotta saamme voiton puristettua.”

Lohkon maista Suomi ja Slovenia olivat mukana vuoden 2012 EM-lopputurnauksessa ja pelasivat samassa alkulohkossakin. Tuolloin Slovenia oli parempi maalein 41-33. Kisoissa Slovenian sijoitus oli viides, Suomen jäätyä sijalle 16.

”Voidaan aina puhua arpaonnesta ja epäonnesta mutta faktaa on se että pojat ovat pelanneet Suomen sille tasolle ikäluokassaan jossa arvat ei tule pohjalta vaan keskikastista, jolloin taivas on rajana.”

– Kenneth Bäcklund

Bäcklundin mukaan P94-joukkueen tavoite jokaisessa ottelussa on tottakai voittaa, niin myös näissä kolmessa karsintaottelussa ja jos pojat pelaavat omalla tasollaan vietetään ensi kesänä kaksi viikkoa Itävallassa.

”Pitää kuitenkin muistaa että marginaalit ovat minimaaliset ja kaikkea voi tapahtua. On meidän valmentajien asia ja vastuu valmistaa joukkue niin että marginaalit ovat meidän puolella.”

P94 projektin alusta asti on tavoitteena ollut MM-kisat 2015, ja ovat edelleen. Siihen jokapäiväisellä työllä pyritään!

Suomen P94-maajoukkue

EM-karsintalohkot

1 lohko
Espanja
Norja
Montenegro
Georgia
2 lohko
Tanska
Tsekki
Puola
Slovakia
3 lohko
Kroatia
Sveitsi
Liettua
Unkari
4 lohko
Valko-Venäjä
Ranska
Venäjä
Ukraina
Euro 2014 Men 20
5 lohko
Slovenia
Suomi
Turkki
Viro
6 lohko
Romania
Israel
Färsaaret
Luxemburg
7 lohko
Islanti
Makedonia
Kreikka
Italia
8 lohko
Serbia
Portugali
Iso-Britannia
Hollanti

Lohkojen 1-5 kaksi parasta ja lohkojen 6-8 voittaja EM-lopputurnaukseen.
Suomen karsintalohkon järjestämisoikeuden sai Slovenia. Karsinnat pelataan 4.-6.4.2014.

Euro 2014 Men 20 arvonta

EHF: 2014 Men’s European Championship 20 – Qualification Round
EHF Men 20 Handball Euro 2014

/JK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt