Vardar teki historiaa ja etenee kohti unelmaa

 , Faneille.com, Uutisvirta

Ensimmäinen Mestareiden liigan lopputurnauksen joukkue on tänä vuonna makedonialainen HC Vardar, joka varmisti historiallisen paikkansa pudottamalla vuoden 2014 voittajan SG Flensburg-Handewittin täystyrmäyksellä. Skopjen ylpeys kuritti kahden maalin vierasvoiton jatkoksi saksalaisia kotihallissaan peräti kahdeksalla maalilla 35—27, ja nähdään ensimmäistä kertaa Mestareiden liigan välierissä yhteistuloksella 61—51.

Flensburgista tuli täten jo toinen 2010-luvun mestarijoukkue joka on nyt ulkona. Neljännesvälierissä hallitseva mestari Kielce koki saman kohtalon kuin Flensburg nyt kierrosta myöhemmin, ja lisää on tulossa, sillä joko vuosien 2007, 2010 ja 2012 voittaja THW Kiel tai 9-kertainen mestari FC Barcelona saa jättää jäähyväiset haaveilleen vappuviikonloppuna, kun Barcelona lähtee toiseen osaotteluun kahden maalin vierastappio niskassaan.

Makedonialaisten historiallinen saavutus

Vaikka Vardar on ensimmäistä kertaa neljän joukossa, ei joukkueen menestys ole yllätys, eikä olisi mahdottomuus jos joukkue kesäkuussa juhlisi koko liigan voittoa. Joukkue voitti lohkovaiheessa oman kahdeksan joukkueen lohkonsa ja eteni suoraan puolivälieriin. Rosterista löytyy sekä kokemusta että menestyksen nälkää. Kolmen peräkkäisen puolivälierätappion (2014, 2015, 2016) jälkeen vihdoin onnistunut Vardar teki Mestareiden liigatasolla käsipallohistoriaa, sillä ensimmäistä kertaa millään joukkueella on edustus sekä miesten että naisten Final Fourissa.

Samalla Vardarin kroatialaislaituri Ivan Cupic on ison saavutuksen porteilla. Kukaan pelaaja ei ole vielä saavuttanut liigan kahta peräkkäistä voittoa, mutta viime kaudella Kielcessä pelanneella Cupicilla on nyt siihen mahdollisuus. Cupicin lisäksi mestaruuspokaalia ovat aiemmin päässeet nostelemaan maalivahti Arpad Sterbik kolmesti. Isänsä, legendojen joukkoon jo pelaajana nousseen Talant Dujshebaevin jalanjälkiä seuraava 19-vuotias Alex Dujshebaev, jota yleisesti pidetään yhtenä lahjakkaimmista nuorista pelaajista käsipallossa, pääsee yrittämään kuudentena vuotena peräkkäin tittelin saavuttamista perheeseen. Muutamaan otteeseen finaaleissa pelannut kokenut Joan Canellas hakee ensimmäistä voittoaan.

Vardarin fanit tuovat lisää desibelejä Kölniin!

Fanaattisimpiin ja ehdottomasti äänekkäimpiin omiensa kannattajiin käsipallomaailmassa kuuluvien Vardar-fanien aikaansaama tunnelma otteluissa on sanoinkuvaamaton. Vardarin verivihollinen ennen talousvaikeuksiaan oli paikallisvastustaja Metalurg, ja keskinäinen kiihko meni ajoittain käsirysyksi, jopa kentällä asti. Balkanilainen veri saattaa kuohahtaa helposti yli mutta äänenkäyttö siellä osataan.

Vardarin fanien tervehdys Flensburgille. Kuva: All Over Press.

Intohimoa ja mediapeliä

Kiihkeästi omiaan tukeva Vardarin päärahoittaja Sergei Samsonenko kritisoi seuran sivustolla ennen puolivälierien alkua voimakkaasti erotuomarivalintoja, eikä ollut asialla ensimmäistä kertaa. Vuosittain useita miljoonia euroja seuraan satsaava venäläinen otti kantaa erotuomareiden nimeämiseen toiseen osaotteluun: ”En käsitä miten on mahdollista että erotuomareiksi nimetään tanskalaiset, kun koko puolet vastustajan pelaajista ja sponsorit sekä osa johtajista tulevat samasta maasta.”

Samsonenkoa korpesi edelleen tilanne joka samojen joukkueiden välillä oli kolme vuotta sitten. Tuolloin Flensburg eteni puolivälieristä jatkoon vierasmaalisäännön perusteella ja miljonääri syytti varsin suorasanaisesti sekä tuomareita, että heidät nimennyttä tahoa puolueellisuudesta. Vardarin nettisivuilla julkaistiin myös julkilausuma, jossa ihmeteltiin miksi Vardarin ja romanialaisen CSM Bukarestin väliseen naisten välieräotteluun valittiin venäläiset tuomarit, vaikka tällä kerralla juuri Vardarin pelaajista, sponsoreista ja johdosta valtaosa tulee samasta maasta. ”Halutaanko meidät hiljentää vai johtuuko valinnat aiemmista reaktioistamme?” mies ihmettelee.

Veszprem ja PSG vahvoilla välieriin

Vardarin seuraksi on vielä ehdolla kuusi joukkuetta kun yhdenkään otteluparin voittajaa ei ensimmäisten osaotteluiden pohjalta vielä voida kuuluttaa varmaksi. Laatikkoleikki mahdollistaa monia mielenkiintoisia skenaarioita. Kölnissä saatetaan parhaassa tapauksessa nähdä kaksikin joukkuetta joko Unkarin tai Ranskan liigasta, joiden edustajat pelaavat keskenään kahdessa otteluparissa. Ensimmäisten osaotteluiden perusteella kummastakin maasta tulee kuitenkin vain yksi etenijä.

Vahvimmilla lienee kahden viimeisimmän loppuottelun hävinnyt osapuoli MVM Veszprem, joka lähtee kotiotteluunsa 26—23 johtoasemasta. Vahvana kotijoukkueena tunnetut unkarilaiset tuskin antavat ensimmäistä kertaa puolivälieriin yltäneen Montpellierin jatkaa yllätyksiään.

Myös Paris Saint Germain Handball voitti vierasottelunsa 30—27. Unkarilaisen Pick Szegedin materiaali on vahva mutta ei verrattavissa PSG:n miljoonaryhmään, joka tavoittelee edelleen ensimmäistä suurta voittoaan käsipallossa supertähtiensä Mikkel Hansenin, Uwe Gensheimerin ja pitkän rivin Ranskalle tammikuussa maailmanmestaruuden voittaneiden pelaajien johdolla. PSG on viimeksi hävinnyt kotiottelun marraskuussa 2014, kun THW Kiel vieraili voitokkaasti Pariisissa, miltä pohjalta se lähtee otteluun ainoana suosikkina.

THW Kielin harteilla on myös saksalaisten viimeinen mahdollisuus saada Kölniin kotimaan edustaja. Kahdeksatta kertaa nykyformaatissa pelattavassa lopputurnauksessa on tähän mennessä aina ollut mukana joukkueita Bundesliigasta, ja voittokin on jäänyt maahan neljästi. Kolminkertainen Mestareiden liigan voittaja lähtee Barcelonaan kahden maalin (28—26) kotivoiton turvin. Ero on käsipallon mittapuulla olematon, joten Kiel joutuu tekemään täyden päivätyön saavuttaakseen kuudennen peräkkäisen välieräpaikan. Vuosi sitten Barcelona putosi juuri Kielille, joten revanssimahdollisuus otetaan Kataloniassa mielellään vastaan.

Viimeiset välieräjoukkueet selviävät vappuaattona ja välierissä kohtaavat otteluparit arvotaan tiistaina 2. toukokuuta Kölnissä. Final Four -lopputurnaus pelataan Kölnin Lanxess Arenalla 3.-4. kesäkuuta. Halli lämmitellään käsipallolle valmiiksi jääkiekolla, jonka MM-kisojen finaali pelataan samalla areenalla 21. toukokuuta.

Kuvat: All Over Press

Tuoreimmat jutut
Ota yhteyttä

Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.

Vaikea lukea? Vaihda teksti. captcha txt