Lutuuri on aiemminkin keksinyt kaikenlaisia tempauksia omaksi ja muiden päänmenoksi. Muutaman vuoden aikana he ovat ehtineet mm. striimaamaan ottelun Internetiin, järjestämään fanimatkoja vieraspeleihin ja teettämään kannattajahuiveja. Ja monet ideat ovat vielä toteutusta vailla. Idea ottelusta naisjoukkuetta vastaan heitettiin ilmoille viime keväänä Käsipalloliiton kauden päätösristeilyllä ja pikku hiljaa se muovautui hyväntekeväisyysmatsiksi.

Hyväntekeväisyysottelu HC Lutuuri – Hellas perjantaina 13.2.2015 kello 21:00 Helsingin Urheilutalolla

Aivan vierasta naisten kanssa pelaaminen ei Lutuurille ole, sillä pelaahan miesten kolmosdivisioonassa useammassakin joukkueessa naispelaajia. Ja kun muistelee Lutuurin historian alkuvaiheita, niin syksyllä 2011 ”The Ultimate Fun” -nimellä toimineessa Helsinki Giantsin harrastekäsipalloryhmässä tapasi käydä myös jokunen naispelaaja.

Hellas ei ole ehtinyt hullutella Luuturin tavoin, mutta on ehtinyt sitäkin enemmän treenata miehiä vastaan pelaamista. Ruskeasuon hallissa kun on usein kurkittu verhon läpi puolin ja toisin Wincesterin miehien kanssa ja vastakkainpelaaminen ei ole ollut harvaan koettua herkkua. Siksi idea Lutuuri-Hellas pelistä onkin innostanut pelaajia alusta lähtien ja Hellaksen pelaajat ovat käyneet jopa ennakkoon kurkkimassa Lutuurin pelejä.

Tämän ottelun ei ole tarkoitus mitata sukupuolien välisiä eroja, vaan kerätä yhdessä summa euroja kasaan!

Hyväntekeväisyysottelu

HC Lutuuri – Hellas

perjantaina 13.2.2015 kello 21:00
Helsingin urheilutalolla

Tapahtumasta saatavilla tuotoilla on tarkoitus hommata käsipalloja helsinkiläiskouluihin ja sitä kautta saada lajille lisää näkyvyyttä

Tämän ottelun ei siis ole tarkoitus mitata sukupuolien välisiä eroja, vaan kerätä yhdessä summa euroja kasaan! Myös liitto on luvannut osallistua hyvään lahjoittamalla palloja kolehtiin ja ottelun tahtipuikkoa tulee heiluttamaan Krister Illman!

Kummankin joukkueen kausi on sujunut hieman mollivoittoisesti. Lutuuri onnistui alkusarjassa voittamaan vain kolme ottelua ja ajautui kevääksi alaloppusarjan syövereihin. Hellaksella meni vieläkin heikommin, sillä tuloksena oli vain kaksi tasapeliä. Molemmille joukkueille jää siis vielä alaloppusarjojen peleihin voitonnälkää ja ehkä tällainen näytösottelu toimii myös eräänlaisena henkisen lukon avaajana jatkoa ajatellen. Lutuuri tosin pelaa alaloppusarjan avauspelinsä jo torstaina, mutta ehkäpä perjantai-illan ottelu valmistaa joukkuetta tuleviin otteluihin.

Tule, näe ja koe käsipallon iloa hyvällä tarkoituksella!

Facebookissa:
Lutuuri pallon ja hellan välissä: Lutuuri – Hellas
hella