VIP-palvelua pankissa ja tuomareiden aamu-meeting
Huomenta taas!
Eilen oli meidän osalta välipäivä ja niinpä otteluista ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa. Kaikki päättyivät hyvinkin suurin eroin, jopa ottelu jossa ratkaistiin A-lohkon voitto Jiangsun ja Shandongnin välillä. Jiangsu näyttää kyllä erittäin vahvalta ja on ehdottomasti turnauksen voittajasuosikki numero 1 mutta kuten tiedätte: ”käsipallossa kaikki on mahdollista” 😉
Toisen kreikkalaistuomarin kännykkä katosi mystisesti tiistain otteluiden jälkeen ja niinpä hän eilen lähti kaupungille yhdessä paikallisen ”oppaamme” kanssa hankkimaan uutta. Ja löysikin oikein hyvän hintaan 150€. No, ei muuta kun kassalle maksamaan ja kaupasta ulos, eikö? No ei todellakaan!
Kerta miehellä ei ollut kuin euroja matkakassassa eikä VISAakaan voinut käyttää (hänellä kun sattuu olemaan toiminto, jossa pankki soittaa varmistuspuhelun hänelle jos korttia käytetään ulkomailla ja nythän siis puhelinta ei ollut…), niin piti päästä vaihtamaan rahaa. Ainoassa lähistöllä olevassa pankissa ei kuulema voinut vaihtaa euroja. Toisella yritämällä, kun mukaan tuli kännykaupan pomo niin pääsi sitten pankin VIP-puolelle, jossa eurojen vaihto sitten onnistuikin. Ainakin tavallaan…, Kiinalaispankin piti saada pyytää rahoja suoraan kreikkalaispankin tililtä, jonka jälkeen he antaisivat vastaavan summan paikallista käteistä. Mutta dollareita saisi kyllä vaihtaa VIP-tiskillä.
Siispä jononumero käteen ja ihailemaan seinillä lukkojen takana lasivitriineissä esillä olevia 1-12,5kg kultaharkkoja. Ja se ihailu kesti ja kesti ja kesti, kunnes 30min jälkeen pystyi toteamaan, että ”jono” (=1 pariskunta) ei ollut liikkunut lainkaan ja VIP-palvelu oli kyllä kohtuu kaukana. Ratkaisuksi muodostui sitten oppaan tuntema vaatekaupan omistaja, joka ilman ongelmia suostui vaihtamaan meiltä kavereilta kokoonhaalitut dollarit paikalliseen valuuttaan, ja ihan käypään kurssiinkin.
Niinpä lopulta 3,5h jälkeen kännykkä oli miehen taskussa…
Olimme tässä aamulla taas tuomareiden aamu-kokouksessa, jossa kerrattiin taas lyhyesti eiliset matsit. Suurimman keskustelun aiheutti tilanne, jossa kaksi puolustajaa oli ollut 6m-alueen sisäpuolella, jolloin maalia kohti suunnattu heitto osui keskelle toisen naamaa. Mikä ratkaisu? 7m-heitto, eikö? Niin tuomarit tekivätkin, mutta osa tuomareista olisivat olleet valmiita antamaan puolustavalle joukkueella vapaaheiton ja ehkäpä jopa rangaistuksen heittäjälle. Tusinan verran hieman kiihtyneitä kiinalais-tuomaria ja -delegaattia saavat muuten melkoisen mökän aikaiseksi… Lopputulos keskustelusta jäi meille europpalaisille vielä hieman auki…
Illalla odottaa sitten ottelu, tätä kirjoittaessa klo 1145 emme tosin vielä tiedä mihin aikaan. Ei auta muu kuin odottaa ja katsoa, palataan sitten illalla/huomenna siihen miten alkulohkot lopulta päättyivät.