Viljami Kuntsi KyIF:n toiminnanjohtajaksi

KyIF Käsipallon uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Viljami Kuntsi.

Viljami Kuntsi aloittaa KyIF:n toiminnanjohtajana 1.9.2015.

Viljami Kuntsi aloittaa KyIF:n toiminnanjohtajana 1.9.2015.


Sen lisäksi että 27-vuotias Vilkku on vielä syksyn aikana valmistumassa Liikunnan ammattututkintoon (LAT), on hänellä pitkä historia KyIF:ssä. Vilkku on lähes koko käsipallouransa edustanut KyIF:iä, 3 edellistä vuotta hän on pelannut SM sarjassa Atlaksen riveissä. Viljami on 6 vuotta toiminut liikunnanopettajana Kantvikin koulussa ja viimeiset vuodet hän on toiminut koulun liikuntavastaavana. Vilkun sydän on koko ajan sykkinyt KyIF:ille, ja sykkii edelleen, vaikka hän on muualla pelannutkin. Uuden toiminnanjohtajan tavoitteena on edelleen kehittää toimintaa sekä vahvistaa seuran yhteenkuuluvuutta. Tällä kaudella Vilkku siirtyy myös edustamaan KyIF:iä M1D sarjassa sekä valmentamaan A-Tyttöjä ja tomii N1D apuvalmentajana.

Viljamin edeltäjä Krister Illman irtisanoutui tehtävistään henkilökohtaisista syistä. Krister on tehnyt haastavaa työtä kehittäessään seurassa työtapoja ja toimintoja koska hän on KyIF käsipallon ensimmäinen hoitamassa toiminnanjohtajan tehtävää.

Kride jatkaa KyIF käsipallon hallituksessa eikä tehtävien vaihtoon liity mitään dramatiikkaa.
Käsipallojaosto kiittää Kristeriä hyvästä työpanoksesta seurallemme!

Tuoreimmat jutut