Ranska otti omansa, Norjasta kuullaan vielä!

Ranska juhlii ennätyksekästä kuudennetta maailmanmestaruuttaan kukistettuaan kotikisojen loppuottelussa ensimmäisen kerran MM-tasolla mitaleille nousseen yllättäjän Norjan. Ranskalaisten kultaisen sukupolven voittomarssi kesti tappioitta kisojen alusta loppuun.

 

Halvalla Norja ei nahkaansa myynyt sillä joukkue pommitti isäntien maalivahtilegendan Thierry Omeyerin vaihtoon jo vartin pelin jälkeen. Samalla saatettiin nähdä Omeyer viimeistä kertaa arvokisoissa. 40-vuotias viisinkertainen maailmanmestari luovutti paikkansa kymmenen vuotta nuoremmalle Vincent Gerardille, joka torjunnoillaan sinetöi 33-26 voiton.

Norja hallitsi ottelun hurjavauhtista ja maalirikasta avauspuolikasta johdettuaan muutamaan otteeseen kolmella maalilla mutta Ranska tuli väkisin tasoihin ja siirtyi tauolle Valentin Porten loppusummerin sadasosilla voittaneella maalilla lukemin 18-17.

Jos ottelun ensimmäinen puolituntinen oli hyökkäyspelin juhlaa, oli toisella pääroolissa puolustaminen ja maalivahtipeli. Ranska lisäsi pökköä pesään ja ylimääräinen ekstravaihde oli Norjalle yksinkertaisesti jotain mihin se ei enää kyennyt vastaamaan. Gerard nousi ratkaisijan rooliin ja samalla taidettiin nähdä myös lopullinen vallanvaihto joukkueen maalin suulla.

Ranskalla on nyt edessään useammankin luottomiehen korvaaminen nuoremmilla, tasoa maassa tosin riittää. Näissä kisoissa itsensä löivät läpi Ludovic Fabregas ja Nedim Remili, joka valittiin myös kisojen tähdistöön.

Kotikisat olivat kaikilla mittareilla jymymenestys Ranskalle. Pelillisesti ei joukkueelle löytynyt voittajaa yhdessäkään kisaottelussa, yleisöennätykset rikottiin sekä katsomoissa että TV:ssä. Katsomot myytiin loppuun peräti 23 ottelussa, yhteensä kisavieraita oli lehtereillä lähes 600 000. Finaalilähetystä seurasi Ranskassa 12,3 miljoonaa TV-katselijaa.

Norjan menestyskäyrä on myös jyrkässä nousussa. Vuoden takainen EM-kisojen neljäs sija oli vasta alkua, Ranskassa joukkue jatkoi mihin EM-Puolassa jäätiin. Maalivahti Torbjörn Bergerud, Espen Lie Hansen ja muut nuorukaiset eivät kunnioittaneet vastustajiensa meriittejä yhdessäkään ottelussa. Norja koki kisoissa tappion vain kahdesti, molemmilla kerroilla Ranskaa vastaan.

Maailmankärki ennätyksellisen laaja

Käsipallon arvokisoissa on Ranskan parin viimeisen vuosikymmenen valtakautta lukuunottamatta totuttu siihen että eri maat nousevat turnauksesta toiseen mitaleille. Nyt palattiin jälleen tilanteeseen jossa arvokisasyklin (EM, MM, olympialaiset) kaikissa on eri mestari. Peräkkäisissä kisoissa on tittelin haltija 2000-luvulla ollut sama vain kerran, kun Ranska valtasi 2014 EM- ja 2015 MM-kullan. Maailmanmestaruuden vain Ranska on pystynyt uusimaan, nyt peräti kahdesti.

Arvokisojen mitalimaat 2012-2017:

EM2012 Tanska, Serbia, Kroatia
OK2012 Ranska, Islanti, Espanja
MM2013 Espanja, Tanska, Kroatia
EM2014 Ranska, Tanska, Espanja
MM2015 Ranska, Qatar, Puola
EM2016 Saksa, Espanja, Kroatia
OK2016 Tanska, Ranska, Saksa
MM2017 Ranska, Norja, Slovenia

Vallanvaihto tulossa?

Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Ranskan pelinrakentaja Nikola Karabatic on saanut Sander Sagosenista vakavasti otettavan haastajan. Norjalainen valittiin MM-kisojen All stars -joukkueeseen ja ura on 20-vuotiaalla vasta alussa. Ensi kaudella käsipallomaailman rahakkaimpaan seuraan, PSG:hen Karabaticin seurakaveriksi siirtyvä pelaaja on nyt noussut Islannin loukkaantumisen takia kisat missanneen Aron Palmarssonin ohi varteenotettavimmaksi Karabaticin manttelinperijäksi.

Maalikuninkuuden voitti 50 osumaa kuudessa ottelussa heittänyt Makedonian Kiril Lazarov. Yli tuhat maalia maalleen tehnyt Barcelona-tähti pysyi sitkeästi maalipörssin keulilla vaikka joukkueen pelit päättyivät jo puolivälierissä. Saavutuksen arvoa nostaa se että mitalipeleihin yltäneet maat pelasivat kukin kolme ottelua Makedoniaa enemmän.

Kisojen All stars -joukkue:

Vasen laita: Jerry Tollbring (Ruotsi)
Vasen takapelaaja: Sander Sagosen (Norja)
Pelinrakentaja: Domagoj Duvnjak (Kroatia)
Oikea takapelaaja: Nedim Remili (Ranska)
Oikea laita: Kristian Björnsen (Norja)
Viivapelaaja: Bjarte Myrhol (Norja)
Maalivahti: Vincent Gerard (Ranska)

Paras maalintekijä: Kiril Lazarov (Makedonia) – 50 maalia
Kisojen arvokkain pelaaja: Nikola Karabatic (Ranska)

Kroatia keräsi motivaatiota ensi kevääksi

Kisojen viimeiset ottelut olivat masentavia ensi tammikuun EM-kisaisännälle Kroatialle, joka omin voimin tyri ensin finaalipaikan, ja päivää myöhemmin suli täydellisesti Slovenian noustua maan ohi pronssille. All star -kokoonpanon pelinrakentajaksi valittu suurin tähti Domagoj Duvnjak joutui kohtuuttoman suuren lastin yksinäiseksi kantajaksi. Zagrebissa vuoden päästä tähän aikaan ei moiseen otteen menettämiseen ole enää varaa, sillä fanaattinen kotiyleisö viheltää joukkueen ulos kisoista sen suuremmin silittelemättä.

Kisojen kova pelillinen taso sekä kahden ensikertalaisen yltäminen MM-mitaleille olivat kisojen positiivisimmat uutiset. Suurin pettymys oli ehdottomasti ainoana eurooppalaisena pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Puolan joukkue. Vaikka käynnissä oli rajuhko nuorennusleikkaus viime vuoden jälkeen, ei Talant Dujshebajevin joukkueilla yleensä ole tapana flopata pelillisesti näin pahasti. Tanskan ja Saksan putoaminen jo neljännesvälierissä oli yllättäviä. Tähtipelaajista pahiten petti Islannin kokenut laituri Gudjon Valur Sigurdsson, jonka vaisuihin otteisiin kelpaisi selitykseksi vain ja ainoastaan salattu loukkaantuminen.

Kuvat: France Handball 2017 Flickr

Tuoreimmat jutut