Helmikuussa voitettiin, hävittiin ja noustiin sarjataulukossa

Näin on maaliskuu alkanut ja voimme katsoa yhteenvedon verran mitä NSM:ssä on tapahtunut viime kuussa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on että vain yksi joukkue onnistui voittamaan kaikki kuukauden pelit, eikä se ollut HIFK, vaan sarjan keskikastissa toimiva Atlas. Se joka tätä hienoa suoritusta vielä tehostaa on se että Atlas onnistui kaatamaan sarjakakkosen Dickenin kotonaan, eikä tämä ollut mikään viime minuuttien yhden maalin voiton, vaan koko ottelun läpi johdossa nautittu voitto.

Tällöin voimme siis myös huomioida että HIFK joka ehti saalistaa 15 peräkkäistä voittoa ennen kuin joutui taipumaan, ja tämä häviö tuli sarjakakkosta Dickeniä vastaan. Mahtoikohan hyvän olon tunne HIFK:lla ollut liian suuri sen jälkeen kun murskasivat Siuntion SIF:in kotonaan luvuin 41-16 edellisessä ottelussa. Tällöin vielä SIF kaipaili takaisin ehdotonta johtajaa, Linda Olinia. Hänen palatessa kentälle KyIF ottelussa loppui samalla kahden ottelun häviöputki ja oikein kunnolla, kun eroksi muodostui +16 maalia. Jos Linda Olinin paluu sairastelun jälkeen Siuntion pelaavaan kokoonpanoon oli iloinen uutinen kävi HIFK:lla sen vastakohta kun Linda Cainberg loukkasi jalkansa ja ehti pelata helmikuussa vain KyIF-HIFK -ottelussa.

TOP-10 maalintekijät

33 Anna Lindholm (Dicken)
25 Madeleine Lindholm (SIF)
25 Maria Jukola (KyIF)
25 Lotta Kulju (HIFK)
22 Anna Jauhiainen (Atlas)
20 Yvonne Westerholm (BK-46)
19 Pernilla Karlsson (SIF)
190Kathlen Ax (HIFK)
18 Anette Tallqvist (HIFK)
17 Anna Lindahl (Dicken)

Maalieroista puheen ollen voi tokaista että HIFK vei voiton helmikuussa kun suurin voittomarginaali, +25, oli aiemmin mainittu HIFK-SIF. Kuukauden paras yleisömäärä oli sarjan kärkiottelussa HIFK – Dicken, yli kahdenkymmenen katsojan erolla seuraavana. Ottelu oli myös loistavan hieno hyväntekeväisyystapahtuma sillä HIFK lahjoitti kaikki lipputulot uuden Lastensairaalan keräykseen. Lahjasumma 1640€ on hieno saavutus.

Sarjataulukosta niin huomataan että Atlaksella on ollut hyvä kuukausi ja se on noussut sijalta 7 sijalle 5. Kärsijänä on toiminut Sparta joka on tippunut sarjataulukossa.

Helmikuu Tammikuu
Sijoitus Joukkue Pisteet Sijoitus Joukkue Pisteet
1 HIFK 32 1 HIFK
2 Dicken 30 2 Dicken
3 SIF 24 3 SIF
4 BK-46 17 4 BK-46
5 Atlas 14 5 Sparta
6 KyIF 12 6 KyIF
7 Sparta 11 7 Atlas
8 ÅIFK 2 8 ÅIFK

Maalintekijäpuolelta löytyy pari ”toppia” kun kahden seuran edustajat puuttuu listalta kokonaan. TOP-5 LähiTapiola tähden listalla on kolme maalivahtia, jotka edustavat HIFK:ta, Atlasta ja KyIF:iä.

TOP-5 LähiTapiola Tähdet

9 Annika Lindström (HIFK)
7 Johanna Peltonen (Atlas)
6 Madeleine Lindholm (SIF)
6 Anna Lindholm (Dicken)
4 Kajsa Westerlund (KyIF)
4 Annika Näräkkä (Dicken)

Helmikuussa pelattiin 15 ottelua ja niissä tehtiin yhteensä 699 maalia, mikä tekee keskiarvoksi 46,6. Tammikuussa vastaava lukema oli 52,8 joten pudotusta on 6,2 maalia. Kun vertaa tammikuuta ja helmikuuta katsojien osalta on mukava nähdä että nousua oli havaittavissa. Helmikuussa otteluita kävi katsomassa 1445 ja vain yhdestä ottelusta puuttui tuo tieto, verrattuna tammikuuhun jolloin katsojia ilmoitettiin livescoreen 1052 kävijää.

On hyvä nähdä että seurat ovat tehostaneet kävijämäärän syöttämistä Livescoreen, mutta valitettavaa nähdä että helmikuussa ainoa joukkue jolta se on jäänyt syöttämättä on BK-46. Onkohan kyse osaamattomuudesta vai puuttuvasta prosessista ottelutapahtuman yhteydessä koska tarkistin heidän koko kauden merkinnät ja Karjaan naiset ovat pelanneet kotona yhteensä 9 ottelua, joista 8:sta puuttuu katsojalukuja.

Mitä maaliskuussa?

Maaliskuu on kauden runkosarjan päättävä kuukausi ja kuun aikana pelataan 13 ottelua, joista 4 on jo pelattu tätä kirjoittaessa. Kun näistä kaivaa mielenkiintoisia kohtaamisia nostaisin ehdottomasti ylös ottelun Dicken – HIFK joka pelataan tulevana keskiviikkona 5.3. Pirkkolassa klo 19:15. Ottaako HIFK täydet pisteet mukanaan Kallioon vai puristaako Dicken jälleen sarjaa johtavalta vierasjoukkueelta voiton itselleen?

Toinen poiminto olisi samana päivänä pelattava Atlas – BK-46. Korkeaan lentoon päässyt vantaalaisryhmä voisi voitolla jopa nousta BK:n ohi sarjataulukossa, mikäli HIFK myös voittaa karjaalaiset, mikä on myös todennäköistä. Atlaksen toinen ottelu tässä kuussa on nimittäin ÅIFK:ta vastaan joka on lunastanut koko kauden aikana vasta yhden voiton. KyIF, joka on tätä kirjoittaessa samassa pistemäärässä kuin Atlas (14 pistettä), kohtaa vielä tässä kuussa Spartan joka on voitettavissa sekä Dickenin joka sitten on ennakkoarvauksissa Dickenin heiniä.

Mutta muistakaa kaikki, paras fiilis tulee paikanpäällä, joten kaikki aktiivisena halleille katsomaan pelejä sekä kannustamaan omaa joukkuetta! 🙂

Halleilla nähdään,
Andy

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset