Mestareiden eväät

Kukkoilija lupasi vielä palata päättyneeseen kauteen ja ainakin siihen millä eväillä kukkolauma sitä niin ylivoimaisesti hallitsi. Ja lupauksethan täytyy aina pitää. Miksi punakeltaiset siis hallitsivat? Yritetään tiivistää mutta kyllähän niitä syitä paljon löytyi. Joukkueessa oli mukana (ja tällä kertaa enimmäkseen myös terveenä) muutamia sarjan todellisia superstaroja sekä toisaalta nyt materiaalissa oli myös riittävää leveyttä. Joukkueella oli rutiinia, sitkeyttä ja riittävästi uskoa omiin kykyihinsä sekä tietysti erittäin osaava valmennusjohto.

Cocksilla taisi olla kasassa myös sarjan kookkain joukkue, joka kuitenkin pystyi myös tehokkaaseen nopeaan peliin. Kukkolauman koko ja fyysinen voima olivat vahva ase läpi kauden ja finaaleissa asia oikeastaan vain korostui. Kukkoilijan nopean laskutoimituksen mukaan Cocksilla oli heittää kehiin 7 yli 190 sentistä kenttäpelaajaa Dickenin kolmea vastaan ja vaikka se onkin vain yksi osa-alue monista oli ero kuitenkin huomattava. Kenttäpelureiden lisäksihän Cocksin koko maalivahtikolmikko edusti myös tätä pitkänhuiskeaa osastoa.

Varmasti vielä tärkeämpi osatekijä oli kuitenkin se, että Cocksin pelimäärä ja ennen kaikkea kovien pelien määrä on ollut viime aikoina aivan muuta kuin muilla Suomen kärkipään joukkueilla. Hikiset väännöt fyysisiä ja taitavia Baltian jengejä vastaan peleissä, joissa koon tuoma etu ei useinkaan ollut Cocksin puolella on kasvattanut joukkueen rutiinitason ja sitkeyden tasolle, jonka ansiosta punakeltaiset eivät vain ihan helpolla suostu kovassa paikassa häviämään. Tästä nähtiin mainio esimerkki finaalisarjan toisessa pelissä, jossa Dicken tuomareiden suosiollisella avustuksella pisti pelin vähintäänkin tiukaksi. Eikä tietenkään pidä unohtaa sitä, että Riihimäellä on jo pitkään pyritty yhä vahvemmin puoliammattilaisuuden suuntaan ja sen myötä myös harjoitusmäärät ovat kovempia, kuin kilpakumppaneilla.

Kaikki tämä huomioiden olikin jokseenkin surullista kuunnella sieltä täältä kantautunutta omituista piipitystä siitä miten Cocks pelaa niin kovaa. No byhyy!! Ja vielä siinä vaiheessa kun jo mitaleita ratkotaan joku onneton avautuu tällaisella sanomalla! Noilla hetkillä Kukkoilija meinasi jo väkisinkin unohtaa itsekin kehuneensa tämän hetkistä sarjaamme varsin kovatasoiseksi… Voi hyvää päivää! Tuhersivatko Cocks-pelurit itkua Minskin jättien puristuksessa?? Eivät tuhertaneet, koska se EI auta. Fyysissen peliin on pystyttävä vastaamaan, eikä millään onnettomalla repimisellä ja roikkumisella vaan rehdillä kontaktipelillä tai muuten kannattaa harkita pikaista lajin vaihtoa. Juuri taitoon yhdistetty fyysinen peli tekee käsipallosta sitä mitä se parhaimmillaan on. Tämä olisi syytä niin pelaajien kuin tuomareidenkin myös Suomessa muistaa.

Varsinaiseen teemaan palataksemme… niin kukaan tuskin lähtee hirveän vahvasti kiistämään sitä, etteivätkö Kristo Järve ja Teemu Tamminen olisi tällä hetkellä ehkä sarjan kaksi suurinta tähteä ja dominoivinta pelaajaa. Tai sitäkään, että Kriston tapaan loistava molempien päätyjen pelaaja Antti Rogenbaum on All star -paikkansa ansainnut. Sen sijaan Cocksin laadukkaan pelaajamateriaalin leveyttä jotkut kauden aikana hieman rohkenivat epäillä. Mm. ennen finaaleja jotkut ns. asiantuntijat olivat sitä mieltä, että Dicken jyrää leveämmällä rintamalla. Pelitapahtumat kertoivat kuitenkin toista. Tätä asiaa on helpompi tutkailla hyökkäyspään osalta sikäli, että sieltä löytyy selviä tilastoja. Mitä noihin finaaleihin tulee, niin jokaisessa matsissa Cocksilta löytyi vastustajaa useampia maalintekijöitä. Ja runkosarjaa tarkastellessa Cocks oli ainoa joukkue, jolla oli 4 pelaajaa maalipörssin 20 parhaan joukossa. Westin 4. peluri oli toki heti sijalla 21 mutta heiltä taas puuttui se ihan terävin kärki (paras peluri 11.) kun Cocks ylsi tähän Temen suorastaan uskomattomista 240 maalista huolimatta.

Muistettakoon vielä sekin, että loukkaantumiset iskivät kukkolaumassa tällä kertaa pahimmin kahten peluriin, jotka terveinä olisivat hyvin vahvasti tyrkyllä tuohon ”superstarojen” joukkoon. Kristian Janssonin ehjää kautta nimittäin odotellaan edelleen ja Antti Valoltahan meni nyt koko kevätpuolisko jalan paranteluksi. Loppukauden vammoista kärsi myös Yevgen Umovist ja siksi hänetkin siellä täällä ehdittiin jo leimata hitaaksi körilääksi, jolla ei tulevaisuutta maalin suulla ole mutta muistetaan nyt kuitenkin, että sillä koivella ei kovin moni varmaan olisi edes kehiin mennyt…

Onneksi Timo Puhakka intoutui jälleen kerran pelaamaan ratkaisevimmilla hetkillä huikeaa peliä ja ennakkoluulottomat ensituntumat kauden huippuhetkiin haki myös juniori Kalle Alander. Ja paljon, paljon muutakin valonpilkahtelua kauteen mahtui. Yksi kirkkaimmista oli varmasti Roni Syrjälän nousu avaukseen tontille, jota vain hetkeä aiemmin vielä hallittiin kahden maajoukkuelaiturin voimin. Jäätymisestä ei silti ollut tietoakaan vaan junnuhan pomppasi suoraan parrasvaloihin! Positiivisten asioiden ketjua jatkavat myös esim. mainion yleispelaajan ja hiillostajan Nikke Leikaman paluu sekä Vjatseslav Pylypenkon sisääntulo joukkueeseen. Ja vaikka Pitkä-Gheorghe edelleen pelaakin ailahtelevasti on miehen puolustuspeli parantunut alkuajoista roimasti ja taisipa sinne hyökkäyspäähänkin osua tälle kaudelle pari parasta peliä, mitä häneltä on nähty.

Tähän nippuun kun vielä lisätään se, että valmentajavelho Kaj Kekki katsoi vihdoin ajan olevan kypsä Riihimäellä valmentamiseen, alkavat menestyksekkään kauden peruspalikat olla kasassa. Joskus takavuosina hän olisi päässyt reissaamaan Riksuun paljon lähempääkin mutta vasta nyt, varmaankin paljolti Cocksin kovien kansainvälisten tavoitteiden ansiosta, houkutus oli tarpeeksi suuri. Ennakkoon tästä hämäläisen käsisyleisön suursuosikin ja kukkolauman yhteistyöstä oli pakko arvella syntyvän jotain todella suurta… Joko suuri menestys tai suuri katastrofi. Ensimmäisen suuntaan onneksi mentiin. Jos verrataan ”Tsekin” visiittejä Riihimäelle vierasjoukkueiden ohjaksissa oli käytös penkin takana suorastaan yllättävän rauhallista läpi kauden ja vain ajoittain saatiin maistiaisia käskijän temperamentista. Kekille ei silti koskaan kelpaa ”melkein paras” vaan hänen vaatimustasonsa nosti joukkueen peliä jälleen askeleen paremmalle tasolle ja toi myös treeneihin taas kovuuden, jota pelaajatkin runsaista hikimääristä huolimatta kiittelivät.  Riihimäkeläisten ja valmentajan suhteesta kuuluttaja Ahti Nieminen onnistui tiivistämään jotakin esitellessään ”Tsekin” yleisölle tämän 50-vuotisjuhlallisuuksissa seuraavasti: ”Cocksin pitkäaikainen fani ja nykyinen päävalmentajamme Kaj Kekki!!”

Näillä siis mentiin viime kaudella. Ensi kaudella miesvahvuudesta ovat poissa Aleksei Safronii, Roman Protcenko ja Siim Pinnonen. No Aleksei nyt ei mikään suuri käsipalloilija ollut, vaikka muuten suuri olikin eikä hän toki mikään varsinainen hankinta myöskään ollutkaan. Jossain vaiheessa ratkaisu-pelejä Kukkoilija tosin mietti olisiko jokunen rankkari vähemmän livahtanut omiin, jos iso-Aleksei olisi laitettu maalin suulle. Ainakin runkosarjassa miehen torjuntaprosentti 7-metrisissä oli varsin kova. Romaninkaan lähtö ei suuresti Kukkoilijaa yllätä. Mies oli ihan ok yleispelaaja ja täydensi joukkuetta hyvin varsinkin pahimpien loukkaantumissumien aikaan. Mikään pelote hän ei kuitenkaan hyökkäyspäässä ollut ja arveltavissa oli, että osoite saattaa kauden jälkeen vaihtua. Siim oli tästä kolmikosta se pelaaja, jonka Kukkoilija olisi mieluusti jatkossakin punakeltaisissa nähnyt. Monipuolisen ja fyysisesti erittäin vahvan pelurin näyttöminuutit jäivät kuitenkin lopulta melko vähiin.

No, tällä kertaa mennään näin ja sitähän ei käy kiistäminen, etteikö Cocks-leiriin olisi siirtymässä todella mielenkiintoisia uusia nimiä. Siirtomarkkinat ovat kokonaisuutena alkaneet viime vuotta rauhallisemmin mutta muutamia mielenkiintoisia signauksia on silti jo muuallakin tehty. Ainakin West ja Hifk taitavat olla ihan tosissaan. Dickenin ja BK:n suunnalla ainakin toistaiseksi hiljaista. Annetaanpa siis ajan vielä hieman kulua ja palataan sitten tutkailemaan ensi kauden näkymiä hieman tarkemmalla seulalla…