Christian Segersven

”Minulle paikkavalinta oli selvä. Aloitin käsipallon 9 vuotiaana ja olin jalkapallossa jo jonkin aikaa ollut maalissa joten oli luonnollista mennä tolppien väliin.” Christian Segersven tiesi mihin ryhtyi.


Christian Segersven

Christian Segersven

Synt. 1974

Kasvattajaseura:
GrIFK

Muut seurat:
Dicken, HC West

Saavutukset
1 SM-kulta, 4 hopeaa, aika monta pronssia.
Suomen cupin voitto 1999, 2009.
SM-sarjan vuoden maalivahti
1999, 2006, 2008.
SM-sarjan All stars-maalivahti
1999, 2006, 2008.
SM-sarjan kuukauden tähtipelaaja huhtikuu 2006.

483 SM-ottelua, 13 maalia.
77 A-maaottelua.

Täydellinen maalivahtityyppi?

Maalivahdilla on oltava hyvä itseluottamus ja hänen on kyettävä toimimaan puolustuksen ”orkesterinjohtajana”. Pituus on maalivahdille hyödyksi, ehkä n. 195cm olisi ideaali pituus. Lisäksi tulee olla fyysisesti vahva, eritoten jalat ja keskikroppa on oltava vahvoja.

Pelinlukutaito on todella tärkeä jotta pystyy ennakoimaan miten vastustajan hyökkäys etenee ja osaa sijoittautua oikein.

Voiko muiden lajien maalivahdeista oppia jotain käsikseen?
Tämä on hyvä kysymys ja kannattaisi varmasti tutkia, mutta olen sitä mieltä, että meillä Suomessa on jo lajin sisältä paljon opittavaa käsipallomaalivahdin työskentelystä joten aloittaisin ehkä siitä.

Pitääkö maalivahdin osata myös pelata kentällä?
Ei ole haitaksi ja nykyäänhän kaikki junnut pelaavat kaikilla paikoilla, ainakin jonkin aikaa.

Sanotaan että maalivahti on puoli joukkuetta, jotkut sanoo että maalivahti on yksilöpelaaja joukkueessa, jotkut sanoo että käsipallomaalivahti on ihan hullu kun vapaaehtoisesti menee pallon eteen. Mitä sanot heille?

Nämä pitävät varmasti kaikki osittain paikkaansa. Tosiasia on kuitenkin se, että kyllä ulkopelaajat saavat niin paljon enemmän iskua verrattuna maalivahtiin, että ei niitä voi oikestaan verrata. Käsipallossa pelaajat painavat kuitenkin jonkun verran palloa enemmän..

Mitä maalivahti käy mielessään läpi ennen ottelua?

Maalivahdin kannalta otteluihin valmistautuminen on todella tärkeätä. Itse kävin aina todella tarkasti läpi vastustajan kaikki pelaajat ja mikäli videomateriaalia oli saatavilla höyläsin niitä edes takaisin. Väittäisin, että hyväksi maalivahdiksi ei voi tulla mikäli ei panosta tähän osa-alueeseen.

Mitä joukkueen kanssa käydään läpi ennen ottelua?
On mielestäni myös tärkeää käydä puolustuksen kanssa yhdessä läpi miten tietyt tilanteet hoidetaan. Maalivahdin tehtävä on ohjata puolustusta toimimaan niin, että itsellään on mahdollisimman hyvä olla. Pitää muistaa sen, että maalilta näkee tilanteet aivan eri tavalla kuin puolustuslinjasta joten kommunikointi on todella tärkeää. Tässä video on hyvä apuväline. Voi esimerkiksi kokeilla ottaa videokamera käteen kun seisoo maalissa puolustuksen takana ja kuvata miltä eri tilanteet näyttävä maalivahdin silmin. Tällä tavalla puolustajat näkevät haasteet omin silmin.

Lämmittelyvaihe

Minulle oli aina tärkeä saada kunnon lämpö päälle jotta kroppa olisi mahdollisimman valmis itse otteluun. Käytin myös yleensä aina muutaman minuutin vastustajan seurantaan yleensä venyttelyjen aikana. Kävin siis vielä kertaalleen läpi kaikki pelaajat ja mikäli vastustajan puolella olisi loukkaantumisia tai muuta normaalista poikkeavaa. Saatoin myös antaa omalle joukkueelle jotain huomioita vastustajan maalivahdeista.

Itse ottelu

Kuinka puolet pelistä saa kulumaan kun pallo on toisessa päässä kenttää?
Itse ottelun aikana keskittyminen olennaiseen on todella tärkeätä. Pitää pystyä katsoa eteenpäin koko ajan, eikä jäädä miettimään edellistä tilannetta. Kaikki tilanteet niin torjunnat kuin päästetyt maalitkin tulee analysoida nopeasti ja niistä on opittava, ja tämä tapahtuu oman joukkueen hyökkäyksen aikana.

Maalivahdin tulee myös seurata oman joukkueen hyökkäystä tarkasti jotta hän pystyy ennakoimaan pallon menetyksiä ja olemaan estämässä vastustajan vastahyökkäyksiä. Sijoittumalla oikein kentällä pystyy estämään suuren osan vastustajan nopeista vastahyökkäyksistä.

Miten valmistaudutaan esim. rankkareihin?
Rankkarit olivat minun lemppareita. Tilanne missä heittäjällä on kaikki menettävänä ja maalivahdilla kaikki voitettavana on maalivahdin kannalta ihanteellinen. Rankkareissa on paljon kyse itseluottamuksesta.

Yhteistyö toisen maalivahdin ja vaihtopenkin kanssa?
Tämä on tietysti paljon henkilöistä kiinni, mutta itse pyrin aina ylläpitämään dialogia penkillä olevan maalivahdin kanssa. Mikäli olin itse penkillä yritin aina tukea jos maalissa oleva niin halusi. Tässä ei kannata tyrkyttää toiselle apuja, olemme kaikki niin erilaisia.

Minulla on ollut ilo työskennellä todella hyvien maalivahtien kanssa ja he ovat olleet minulle iso apu monessa tilanteissa. Erityisesti tulee mieleen Stefan von Knorring joka on toiminut minulle mentorina koko urani aikana ja jopa myös sen jälkeen.

Tomi Kurpan kanssa olen pelannut paljon, niin Dickenissä, HC Westissä kuin maajoukkueessakin, ja yhteistyö on ollut todella saumatonta. Tomilla on todella vahva voitontahto ja mikäli peli ei haneltä jostain syystä sujunut, niin hän oli aina täysillä tukemassa penkiltä.

Janne Ekman ja Petter Forsström oli myös kavereita joiden kanssa puhuin todella paljon maajoukkuekokoontumisien yhteydessä. Janne on pelannut koko uransa Ruotsissa ja siellä maalivahtien yhteistyö on viety todella pitkälle. Kun seuraa Ruotsin maajoukkueen pelejä, niin torjuntavuorossa oleva seisoo melkein aina penkin vieressä puhumassa toisen maalivahdin kanssa kun oma joukkue hyökkää.

Palaute kanssapelaajille voi välillä (tyypistä tietysti riippuen) olla aika rankkaakin.

Kuinka itse käsittelet päästetyt maalit tai tilanteet joista on päästetty heittämään liian helposti?
Dialogi kanssapelaajiin on oltava rakentavaa ja jatkuvaa. Ainostaan puhumalla ja jakamalla tietoa voidaan oppia toinen toisistamme ja virheistä.

Joukkueen herättäminen

Millä keinoin veskari voi herätellä joukkuettaan?
Kommunikoimalla rakentavasti. Maalivahti voi ehdottaa jotain muutoksia puolustukseen jos kokee että jokin ei toimi, tai muuta vastaavaa.

Vaihtoon!

Käsipalloon kuuluu tyypillisesti maalivahdin vaihdot kesken ottelun.
Millaisia ajatuksia vaihtoon joutuminen herättää?

Maalivahtien peluuttaminen on tietysti loppukädessä valmentajan asia, mutta olen pelanut joukkueissa missä valmentaja on ”ulkoistanut” tämän tehtävän maalivahdeille. Tämä vaatii tietysti todella kokeneen parivaljakon. Näkee myös valmentajia jotka vaihtavat maalivahteja edes takaisin miten sattuu, mutta se nyt mielestäni vaan osoittaa että kyseinen valmentaja ei maalivahtipelistä ymmärrä mitään.

Toipuminen tällistä?

Pallo osuu aina silloin tällöin arkaan paikkaan tai päähän. Pelottaako seuraava heitto?
Pallo on kuitenkin verrattain pehmeä joten ei ne osumat nyt oikeasti niin pahalta tunnu. Mielummin otan pallon naamaan kun kyynärpään tai polven…

Jos pallo tai heitot pelottavat olet luultavasti väärässä paikassa. Jos maalivahdilla on taipumusta vaikkapa kääntää päätä heittotilanteissa niin niihin löytyy kyllä hyviä harjoitteita miten tästä pääsee eroon.

Paha vastustaja naruttelee…

Vastustajan laituri on kerta toisensa jälkeen hassuttanut sinua. Mitä keksit seuraavaksi että saat horjutettua kaverin itseluottamuksen?
Kuten jo aikaisemmin totesin, niin on opittava virheista mutta keskityttävä 100% seuraavaan tilanteeseen. Voi tietysti yrittää yllättää jollain epärationaalisella tempulla, mutta ehkä näissä tilanteissa jos pelaajat saa yliotteen olisi syytä harkita josko antaisi toiselle maalivahdille mahdollisuuden yrittää.

Esikuvat ja pahimmat vastustajat

Tomas SvenssonNuorena esikuvani oli ruotsalaiset Mats Ohlsson ja Tomas Svensson.

Kuka on kaikkien aikojen paras käsipallomaalivahti Suomessa ja maailmassa?
Suomessa Tommi Ruponen ja maailmassa Tomas Svensson.

Kuka on tämän hetken paras käsipallomaalivahti Suomessa?
HC Westin nuori maalivahtikolmikko.

Kenen vastustajasi heitot oli kerta kaikkisen mahdottomia torjua, toisin sanoen ketä oli pahin vastustaja juuri sinulle?
Tommi Ruponen EI niitä mahdotomia heittoja ollut, mutta on kyllä pakko myöntää, että Jankka Rönnbergillä oli jalo taito heittää ”väärään” nurkkaan ; )

Maalivahtivalmennuksen peruskivi?

Mihin maalivahtivalmennuksessa pitäisi mielestäsi eniten kiinnittää huomiota?
Mielestäni tärkeintä on, että valmennuksella on jokin tavoite tai päämäärä. Valmentajan on kyettävä kertomaan mihin pyritään ja miksi harjoituksissa tehdään erilaisia harjoitteita.

Jokaisella maalivahdilla olisi hyvä olla mentori joka on kokeneempi ja pystyy ohjaamaan ja opastamaan. Jo pelkästään puhumalla voidaan joskus saada ihmeitä aikaan.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset