Jan Stolt

”Juniorivalmentajat kysyvät usein virheellisesti: Kenet pitäisi uhrata maalivahdiksi? Tosiasiassa nykypäivän maalivahdilta vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin vaikkapa takamiehiltä: kokoa, kimmoisuutta, voimaa ja nopeutta. Hyvällä urheilijalla on parhaat edellytykset tulla hyväksi maalivahdiksi. Näin se vaan menee.” Jan Stoltilla on asiaa!

Oliko sinun paikkavalinta alusta asti selvä vai olitko ensin kenttäpelaaja?
”Aika selväähän se oli. Vuosi oli 1993, olin juuri aloittanut jalkapallon pelaamisen Etelä-Espoon Pallon riveissä ja tavallaan ajautunut siellä joukkueen maalivahdiksi. Kuitenkin suuri osa koulukavereistani pelasi käsistä ja välitunneilla pelattiin milloin mitäkin ihme teippipallo-viritystä, jossa opettajan pöytää käytettiin maalina. Pallo tehtiin kastelluista paperipyyhkeistä, joka sitten tiivistettiin maalarinteipillä palloksi. Voi niitä laman lapsia…”

”Jälkikäteen ajateltuna lähes hengenvaarallista touhua ja se pallo lensi muuten todella kovaa. Ilmeisesti vakuutin torjuntataidoilla luokkatoverini ja minua pyydettiin mukaan Dickenin D-poikien harjoituksiin.

Nyt tulokset kädessä luonnollinen pelipaikkani olisi ollut K9, mutta oli alusta asti selvää, että maalivahtihommiinhan sitä tänne oltiin tultu. Kesti pari kuukautta oppia miten käsipallomaalivahdin tontilla toimitaan, mutta laji vei kyllä ihan saman tien mennessään.”

Sanotaan että maalivahti on puoli joukkuetta, jotkut sanoo että maalivahti on yksilöpelaaja joukkueessa, jotkut sanoo että käsipallomaalivahti on ihan hullu kun vapaaehtoisesti menee pallon eteen.

Höpönlöpön! Maalivahdillahan on kuuden metrin turva-alue joka suuntaan! Paljon pahempana pidän vaikkapa viivapelaajan tonttia, varsinkin jos vielä sattuu puolustamaan keskellä kolmosena.

Puheet yksilöpelaajasta joukkueessa allekirjoitan osittain, mutta kyllä maalivahti on suuri osa joukkuetta ja joukkueen mahdollista menestystä – oli laji sitten mikä tahansa. Hulluuden ja nerouden raja on kuin veteen piirretty viiva, sanotaan. Suoraan sanottuna keksin kyllä aika paljon hullumpia hommia kuin tämän, esimerkkinä vaikkapa vapaasukellus.

Täydellinen maalivahtityyppi?

Pituus ja peittävyys ovat kieltämättä eduksi ja harvemmin KV-tasolla on sienenkatkojia maalipuiden välissä. Pitkät raajat ovat ehkä se tärkein fyysinen edellytys. Tyyppinä maalivahti saisi olla jotain voimistelijan ja painijan väliltä, eli monipuolinen urheilija.

Henkimaailman jutut ovat yksilöllisiä, mutta esim. sisukkuus ja tietty periksiantamattomuus ovat ehdottomasti eduksi. Pallon pelkääminen on ehkä sitten se suurin handicappi. Lisäksi maalivahdille on hyvin tärkeää, että itseluottamus on oikeasti kunnossa. Parhaimmassa tapauksessa maalivahti on johtaja, joka olemuksellaan rauhoittaa muun joukkueen tekemisiä kentällä.

Jokaiselta maalivahdilta voi oppia jotakin. Tiedosta se ja opettele nämä asiat paremmin. Se on hyvä peukalosääntö! Muista lajeista esim. futsal- ja vesipallomaalivahdeilta voi oppia paljonkin.

Pitääkö maalivahdin osata myös pelata kentällä?
Mielestäni ei pidä, ainakaan käsipallossa. Mutta ei siitä varmaankaan haittaa ole. Heittotekniikan oppiminen on kuitenkin todella tärkeää ja sitähän voi harjoitella vaikka sitten pelaamalla kentällä. Erikoistuminen liian aikaisessa vaiheessa on yleensä epäedullinen ratkaisu. Oikeastaan olen sitä mieltä, että kenttäpelaajien olisi hyvä pelata junnuissa vähän maalivahtinakin. Maalista käsin pääsee näkemään peliä aivan uudesta ulottuvuudesta ja ainakin omasta mielestäni kokonaisvaltaisemmin.

Ennen ottelua

Mitä maalivahti käy mielessään läpi ennen ottelua?
Mielikuvaharjoittelu on aina ollut ”mun juttu”, eikä ainoastaan urheiluun liittyen. Tein sitä myös jos vaikka koulussa piti pitää esitelmä (jota by-the-way vielä tuolloin inhosin kuin lipeäkalaa jouluna!). Aihe on viimevuosina ollut tapetilla ja jotenkin minun on ollut vaikea ymmärtää koko haloota, sitä kun on tullut tehtyä jo kohta 25 vuotta. Epäilenkin vahvasti, että suuri osa urheilijoista tekee mielikuvaharjoituksia jollain tasolla, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kaikille!

Muut omat rutiinit?
Nuorempana olin valtavan taikauskoinen! Piti aina olla lempisukat, -kengät, -hikinauhat jne. Mutta vanhempana sitä vaan viisastuu ja iän myötä taiat, horoskoopit sekä muutkin hölynpölyt ovat saaneet väistyä.

Mitä joukkueen kanssa käydään läpi ennen ottelua?
Vastustajan heittokartta on hyvä olla tiedossa ja vähintäänkin pitää tietää avainpelaajien ns. painenurkat, eli se kohta maalista, minne vastustaja mielellään heittää silloin kun on aivan pakko tehdä maali. Auttaa muuten kummasti! Pidin aikanaan suhteellisen kattavaa rekisteriä jopa ruotsalais- ja virolaisvastustajista. Puskista tullut hyvätasoinen juniori olikin yleensä minulle hankala vastustaja, ainakin kunnes kikat tulivat tutuksi.

Dennis ja Atlas-aikojen iki-ihanat lauantain aamuharjoitukset olivat loppujen lopuksi maalivahdin kannalta todella tarpeellisia. Siellä sai rauhassa käydä läpi tulevaa ottelua oman puolustuksen ja myös muiden maalivahtien kanssa.

Lämmittelyvaihe ja muu valmistautuminen?
Hyvä lämpö, joka ei kuitenkaan saa johtaa piiputukseen (vähän vanhemmat häkkärit ymmärtänevät). Siihen perään venyttely alhaalta-ylös-metodilla. Plain and simple.

Lämmittelyyn ei ole koskaan kuulunut varsinaisia suosikkeja, jos musiikkia ei lasketa. Aina on tullut ihmeteltyä sitä, miksi maalivahtien lämmittelyyn kulutetaan niin paljon aikaa ja energiaa? Riittää, että saa kierroksen heittoja käsille, jaloille, ylänurkkiin ja alanurkkiin. Kierros omilta paikoilta riittää tuntuman saamiseksi, kunhan siihen satsaa tosissaan. Lisäkierrokset ovat mielestäni yleensä vain haitaksi. Jos menee hyvin, niin tuhlaat energiaa, mikäli taas sattuisi menemään huonosti, niin se saattaa johtaa epävarmuuteen. Kummastakaan ei ole ottelun kannalta hyötyä.

Ottelun aloittavan maalivahdin tehtävänä on pelata voitokas ottelu. Joukkueen toinen maalivahti voi sitten tarvittaessa toimia kenttäpelaajien lämmitysautomaattina.

Itse ottelu

Kuinka puolet pelistä saa kulumaan kun pallo on toisessa päässä kenttää?
Pelin saa mukavasti kulumaan vaikkapa avustamalla tuomareita päätöksenteossa… 😉

Yhteistyö toisen maalivahdin ja vaihtopenkin kanssa?
Yhteistyö vaihtopenkin kanssa on aika yksilöllistä. Monet maalivahdit kommunikoivat vaihtopenkin kanssa aina tilaisuuden tullen, toiset taas keskittyvät enemmän omaan tekemiseen.

Miten valmistaudutaan esim. rankkareihin?
7 metrin heitot sovittiin yleensä pelaavan maalivahdin aloitteesta, tosin jotkut päävalmentajat tai maalivahtivalmentajat haluavat jostain syystä pitää päätösvallan tästä itsellään.

Palaute kanssapelaajille voi välillä (tyypistä tietysti riippuen) olla aika rankkaakin.

Kuinka itse käsittelit päästetyt maalit tai tilanteet joista on päästetty heittämään liian helposti?
Hyvä maalivahti ei päästä puolustustaan helpolla. Piste. Puolustuksen lepsuilua ei kerta kaikkiaan tule hyväksyä.

Vaativa täytyy olla, mutta tämä ei myöskään saisi mennä liiallisuuksiin. Mieleeni muistuu eräs virolaismaalivahti, joka lopetti pelaamisen haukkuakseen puolustuksen ja lähti jahtaamaan uhrejaan ennen kuin pallo oli edes maalissa! Puolustajat pakenivat peloissaan paikalta ja tilanne herätti myös lievää hilpeyttä katsomossa.

Kun olet ”pelastanut puolustajan” megalomaanisella kopilla tai kun omiin on lipsahtanut turhan helppo maali?
Turhasta ei kannata huudella, puolustajat kyllä yleensä tietävät tehneensä virheen. Ja päinvastoin. On myös hyvä muistaa, että vastustajakin tekee välillä ihan hyviä suorituksia. Omista hyvistä suorituksista saa ja pitääkin nauttia täysin rinnoin – onnistumiset kun tuppaavat ruokkimaan onnistumisia!

Millä keinoin veskari voi herätellä joukkuettaan?
Keskipuolustajien tsemppaaminen ja mahdollisimman yksinkertaisten sopimukset puolustajien kanssa toimivat usein hyvin. Kanssapelaajat pitää saada keskittyneeseen tilaan hinnalla millä hyvänsä. Standardipoppakonsteja ei ole, mutta yleensä tekemisen yksinkertaistaminen tuo puolustukseen lisää virtaa, ainakin hetkeksi.

Vaihtoon!

Käsipalloon kuuluu tyypillisesti maalivahdin vaihdot kesken ottelun.
Eräs vanha menttorini tiivisti asian hyvin: vaihtoon tullaan joko kilon kokoisina paloina tai sitten valmentajan käskystä. Ei koskaan omasta pyynnöstä. Vaihtopenkki ei ole pakopaikka, piilo eikä turva. Tämä on hemmetin hyvä ohjenuora jokaiselle maalivahdille – ikään, sukupuoleen tai lajiin katsomatta.

Millaisia ajatuksia vaihtoon joutuminen herättää? Tekeekö aina mieli hypätä takaisin?
Totta kai vaihtokomennus harmittaa, varsinkin jos homma ei ole toiminut. Tällöin tulee helposti haettua syytä asioista, joihin ei itse pysty suoranaisesti vaikuttamaan. Vaihtoon tullessa asia pitäisi pystyä käsittelemään omasta vinkkelistä: miten minä voin auttaa joukkuettani? Mitä teen paremmin sitten kun pääsen takaisin kentälle? Ainakaan asiasta ei kannata ruveta riitelemään valmentajan kanssa. Tätäkin on kokeiltu ja yllättäen aika huonolla menestyksellä…

Rankkareissa vaihdon takana voi olla useita syitä, joista yleisin on tietenkin usko vaihdosta tulleen maalivahdin parempaan mahdollisuuteen torjua heitto. Vaihto voi myös toimia hengähdystaukona hyvin pelanneelle maalivahdille ja häntä voidaan tiukassa paikassa ikään kuin varjella ”varmalta maalilta”.

Vaihdon takana voi olla myös taktinen syy, jota valmentajat ikävä kyllä harvemmin ymmärtävät hyödyntää. Kuvitellaan että ottelu on viimeisellä minuutilla tasatilanteessa ja vastustajalle tuomitaan 7 metrin heitto. Maalivahti voi pysäyttää kellon yksinkertaisesti menemällä vaihtoon. Tällä voi parhaimmillaan säästää kymmeniä sekunteja lisää armonaikaa…

Toipuminen tällistä?

Pallo osuu aina silloin tällöin arkaan paikkaan tai päähän.
Pelottaako seuraava heitto? Kuinka tällistä toivutaan?

Niin, koko kroppahan on tunnetusti torjuntaväline. Harvemmin pallo osuu niin pahasti, että pelkoon olisi aitoa aihetta. Yleensä osuma saa adrenaliinin mukavasti virtaamaan! Lisäksi vartaloon saattaa jäädä miehekäs todiste torjutusta pallosta!

Paha vastustaja naruttelee…

Vastustajan laituri on kerta toisensa jälkeen hassuttanut sinua. Mitä keksit seuraavaksi että saat horjutettua kaverin itseluottamuksen?
Keskustelu Skövdessä pelatun ottelun jälkeen:

Pahinta on tyytyä autopilottiin ja jatkaa sillä, mikä ei selvästikään toimi. Yleensä kannatta pakottaa vastustaja uuteen tilanteeseen, esim. muuttamalla omaa sijoittumistaan ja katsoa miten tämä reagoi. Taikurilaitureita vastaan kannattaa rohkeasti kokeilla eri vaihtoehtoja, yleensä tämä vain lopulta sotkeentuu omaan näppäryyteensä.

Kärsivällisyys on myös valttia – aloite pitäisi aina pyrkiä siirtämään vastustajalle.

Esikuvat ja pahimmat vastustajat

Oliko itselläsi esikuvaa maalivahtina?
Kuka on kaikkien aikojen paras käsipallomaalivahti Suomessa ja maailmassa?
Esikuvia on ollut monia ja etenkin ruotsalaiset maalivahdit ovat olleet hyvin edustettuina. Nuorempana Mats Olsson, vanhempana sitten Peter Gentzel. Olsson oli huikea maalivahti! Mielestäni hän on modernin maalivahtipelin esikuva ja ensimmäinen, jonka tekemisen takana piili selkeä, tunnistettavissa oleva filosofia.

Ruotsin maajoukkueessa oli 90-luvulla tavallaan hullunkurinen tilanne: Tomas Svensson, fysiikaltaan ja tekniikaltaan aivan ylivoimainen yksilö, sai useimmiten tyytyä penkinlämmittäjän rooliin. Sama toistui vielä 2000-luvun taitteessa, jolloin Gentzelistä tuli Olssonin mantelinperijä ja jälleen Svenssonin kustannuksella. Olsson on, jos nyt ei ihan kaikkien aikojen, niin ainakin oman aktiiviaikani merkittävin maalivahti. Gentzel ei myöskään ollut pelkkä hyvä kopio Olssonista, vaan toi varsinkin koollaan aivan uuden elementin maalivahdin syvyyspelaamiseen.

Lisäksi olen aina pitänyt ns. popcornveskareista (esim. Dan Beutlerin aggressiivinen pelityyli), jossa jokaisella torjunnalla on aitoa viihdearvoa – prosenteista ei nyt niin väliä!

Kuka on kaikkien aikojen paras käsipallomaalivahti Suomessa?
Suomalaisista on mahdotonta nostaa ketään ylitse muiden. Ehkä sitten parhaimmat kilpakumppanit: Korpimäki, Lindroos, Segersven, Kurppa – kaikki olivat omalla tavallaan taitavia!

Parhaan Suomessa pelanneen ulkomaalaisen vahdin nimeäminen on sen sijaan varsin helppoa: Valentin Koshovy oli rautaisen Cocks-puolustuksen takana kyllä väärässä sarjassa.

Kuka on tämän hetken paras käsipallomaalivahti?
Maailman tämän hetken parhaan maalivahdin tittelin antaisin Árpád Sterbikille.

Sterbikin paras taso ei aivan vedä vertoja esim. Omeyerille, mutta ranskalaisen taso kuitenkin vaihtelee järkyttävän paljon – välillä jopa ottelun sisällä. Sterbik on tasaisen hyvä illasta toiseen ja on vasta parhaan iän kynnyksellä. Ruumiinrakenteensa puolesta Sterbik on aika ainutlaatuinen ja siten tekniikkavinkkejä hakevalle varsin huono opiskelukohde.

Tekniikkapuolta hallitsevat tanskalaiset, parhaina esimerkkeinä Hvidt ja Landin. Näistä etenkin Landinin tekeminen on mitä parhainta opetusmateriaalia.

Suomessa on tällä hetkellä loppujen lopuksi aika vähän ns. huippuveskareita, joten Nordqvist-Laitinen-Roslander -akselilla tässä varmasti liikutaan tulevina vuosina. Kahden ensiksi mainitun kanssa olen saanut tehdä hommia useamman vuoden aikana.

Kenen vastustajasi heitot oli kerta kaikkisen mahdottomia torjua, toisin sanoen ketä oli pahin vastustaja juuri sinulle?
SM-liigassa pahin vastustaja oli BK-ikoni Jan Helander. Tämä liigajyrä oli suorastaan ärsyttävän suoraviivainen pelaaja, joka harvemmin teki pallon kanssa tyhmyyksiä. ”Det blir inget strunt när han har bollen..”, kuten eräs maalivahtivalmentaja asian ilmaisi. Helander on ainoa pelaaja jonka kohdalla voin rehellisesti sanoa, että hänellä saattaa olla enemmän tehtyjä maaleja minua vastaan, kuin mitä itselläni on torjuntoja häntä vastaan. Toisaalta, tässä kategoriassa ei ainakaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi..

Maalivahtivalmennuksen peruskivi?

Tämän päivän maalivahtivalmennus eroaa 1990–2000-luvun taitteesta huomattavan paljon jo siinä suhteessa, että maalivahdeille suunnattua valmennusta on ylipäänsä nykyään tarjolla! Itse valmennuksessa olisi tärkeää painottaa miksi asioita tehdään tietyllä tavalla ja mihin oikeastaan pyritään. Muuten vaarana on, että harjoittelusta tulee mekaanista suorittamista ilman varsinaista päämäärää.

Määrätietoisuus on muutenkin ehdottomasti päivän sana. Lahjakkuudella voi vielä parhaimmillaan päästä jopa edustusjoukkueen rinkiin, ehkä jopa pelaamaan, mutta ainoastaan hyvällä ja määrätietoisella harjoittelulla voidaan saavuttaa aidosti hyviä, lajia ja itseään eteenpäin vieviä tuloksia.

Tai kuten eräs tuttavani asian niin osuvasti kiteytti:

Uskon hänen olevan oikeassa.

Jan Stolt