Sofia Lindholm

”Kun aloitin käsipalloilun pelasin ensin vuoden kentällä. Maaliin jouduin kun meidän maalivahdit eivät päässeet tulemaan otteluun ja valmentaja kysyi kuka haluaisi mennä maaliin. Sinne sitten jäin, eikä paikanvaihto ole käynyt mielessä.” Puheenvuorossa Sofia Lindholm, Dicken.

Sofia Lindholm

Sanotaan että maalivahti on puoli joukkuetta, jotkut sanoo että maalivahti on yksilöpelaaja joukkueessa, jotkut sanoo että käsipallomaalivahti on ihan hullu kun vapaaehtoisesti menee pallon eteen

Paikkahan on erilainen kuin mikään muu paikka kentällä, joten siinä mielessä maalivahti on yksilöpelaaja, mutta pitäähän yhteistyö kenttäpelaajien kanssa toimia jotta pelit voitetaan. Hulluudesta en kyllä tiedä… Heittojen kovuuteen tottuu ajan mukaan, joten ei se torjunta niin paljon tunnu, ja aika harvoin tulee heittoja pahaan paikkaan.

Sofia Lindholm

Synt. 1991
Kasvattajaseura: HIFK (1998-2010)
Nykyinen seura: Dicken (2013-)

Muut seurat
Sparta (2010-2012),
Borlänge HK, Ruotsi (2012-2013)

Saavutukset:
3 SM-kultaa, 1 hopea, 1 pronssi
3 Suomen cup voittoa
SM-sarjan All Stars maalivahti 2011

27 nuorten maaottelua
EHF challenge trophy voitto 2011

Täydellinen maalivahtityyppi?

Hyvä maalivahti on mielestäni henkilö joka osaa lukea peliä, on räjähtävä, nopea ja jolla on hyvä kehonhallinta.

Maalivahdin pitää olla kärsivällinen ja olemalla henkisesti vahva voi voittaa monta tilannetta. Maalivahdit ovat useimmiten parhaimmillaan noin 30-vuotiaina, rutiinilla on siis iso merkitys, mutta sitä saa vain pelaamalla. Ihannemaalivahti on myös isokokoinen, mutta kokoa voi aina korvata muilla ominaisuuksilla.

Voiko muiden lajien maalivahdeista oppia jotain käsikseen?
Muista lajeista voi varmaan oppia jotain. Itse en ole seurannut muiden lajien maalivahteja mitenkään erityisesti, mutta muista lajeista olen kyllä ottanut harjoituksia, esimerkiksi tennispallot ja kuperkeikkoja jne.

Pitääkö maalivahdin osata myös pelata kentällä?
Mielestäni maalivahdin ei tarvitse osata pelata kentällä, kunhan ymmärtää kenttäpelaamisen perusasiat.

Mitä maalivahti käy mielessään läpi ennen ottelua?

Käyn läpi vastustajien pelaajat, mitkä on heidän suosikkikulmat ja mistä haluavat heittää. Muuten en mieti paljon mitään ennen peliä, yritän vain keskittyä omaan tekemiseen ja hyvän fiiliksen saamiseen.

Joukkueen kanssa keskustellaan vastustajien pelaajista, mistä he haluavat heittää ja miten me voimme tehdä heidän heittotilanteesta mahdollisimman vaikea ja maalivahdille mahdollisimman helppo. Puhutaan myös siitä, miten lähdetään hyökkäykseen heiton jälkeen, nopeat, puolinopeat vai jotain muuta.

Muut omat rutiinit?
Minulla ei ole mitään rutiinia ennen peliä. Kunhan katson että pelikamat ovat mukana ja paikat saadan teipattua ennen peliä. Sitten vain fiiliksellä eteenpäin.

Lämmittelyvaihe

Lämmittely menee saman kaavan mukaan joka kerta: juoksut, syötöt, lämmittelyheitot jne. Hyvä asia, sillä silloin pääsee keskittymään peliin eikä tarvitse miettiä mikä lämmittelyvaihe otetaan seuraavaksi.
Vastustajia en seuraa ollenkaan ennen peliä. Niitä ehtii katsella joskus toiste.

Itse ottelu

Kuinka puolet pelistä saa kulumaan kun pallo on toisessa päässä kenttää?
Hyökkäysten aikana seuraan peliä, sillä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja nopeita vastahyökkäyksiä voi tulla yllättäen. Muuten voidaan käydä läpi jotain pieniä juttuja toisen maalivahdin kanssa.

Yhteistyö toisen maalivahdin ja vaihtopenkin kanssa?
Yhteistyö toisen maalivahdin kanssa toimii hyvin ja pystymme sanomaan toisillemme virheistä joita huomaamme toisen työskentelyssä.

Palaute kanssapelaajille voi välillä (tyypistä tietysti riippuen) olla aika rankkaakin..

Kuinka itse käsittelet päästetyt maalit tai tilanteet joista on päästetty heittämään liian helposti?
Useimmiten puolustus kyllä tietää kun vastustaja on päässyt heittämään liian vapaasti. Jos tämä tapahtuu usein pitää yrittää herätellä puolustusta ja kertoa miten heidän olisi pitänyt seistä. Puolustuksella on aivan samat oikeudet herätellä veskaria kun ”lörppöjä” pääsee maaliin. Haukkumisesta ei mitään hyvää kuitenkaan seuraa.

Entä kun olet ”pelastanut puolustajan” megalomaanisella kopilla?
Silloin ei kyllä anneta palautetta. Silloin nautitaan ja toivotaan että vastustajan selkäranka katkeaa pikkasen enemmän.

Tai kun vastustaja kontraa kerta toisensa jälkeen?
Eihän se hauskalta tunnu, mutta yritän jättää ne taakse ja keskittyä siihen mitä on jäljellä. Tiedän kuitenkin että hyökkääjät eivät anna palloa tahallaan vastustajille. Joukkuekavereita voi vaan kannustaa ja muistuttaa heitä olevan tarkempia syöttöjen kanssa.

Sofia Lindholm

Vaihtoon!

Käsipalloon kuuluu tyypillisesti maalivahdin vaihdot kesken ottelun. Millaisia ajatuksia vaihtoon joutuminen herättää?
Olen pettynyt itseeni jos olen pelannut huonosti, mutta samalla toivon etta vaihdosta tulevalla maalivahdilla olisi hyvä päivä ja pystyisi pitämään pelin kasassa paremmin kuin minä itse. Joskus voi toki olla ihan hyvä päästä vaihtoon vaikkapa pariksi minuutiksi niin että saa ajatukset koottua.

Tekeekö aina mieli hypätä takaisin?
Tottakai, aina haluaa pelata.

Mitä vaihdolla haetaan 7 metrin heitossa?
Penkillä oleva maalivahti saattaa tietää mihin heittäjä tykkää heittää tai sitten hän on parempi pilkkujen torjuja. Jos torjuntatyylit ovat erilaisia voi tämä myös vaikeuttaa heittäjän tilannetta.

Toipuminen tällistä?

Pallo osuu aina silloin tällöin arkaan paikkaan tai päähän. Pelottaako seuraava heitto?
Ei pelota. Seuraavaan tilanteesen mennään kuitenkin täysillä. Kuten Sonja sanoi omassa osiossaan, olen myös kuullut että mitä enemmän palloja maalivahti saa päähän, sitä paremmaksi hän tulee. Joten jatketaan sillä linjalla 🙂

Paha vastustaja naruttelee…

Vastustajan laituri on kerta toisensa jälkeen hassuttanut sinua. Mitä keksit seuraavaksi että saat horjutettua kaverin itseluottamuksen?
Jos oma torjutatyyli ei toimi voi vaihtaa tyyliä ja kokeilla jotain uutta. Erilaisilla tyyleillä voi yrittää jekuttaa vastustajaa. Jos ei vieläkään toimi, voi puhua puolustuksen kanssa että ottavat laidan kokonaan pois.

Esikuvat ja pahimmat vastustajat

Katrine Lunde Minulla on ollut monta esikuvaa vuosien aikana. Kasper Hvidt, Peter Gentzel, Henning Fritz ja Arpad Sterbik muutamia mainitakseni.

Kuka on kaikkien aikojen paras käsipallomaalivahti Suomessa ja maailmassa?
Paras maalivahti joka on pelannut Suomessa on Valentin Koshovy. Maailmassa on ollut monta hyvää, mutta sanon vaikka Thierry Omeyer. Vaikka en itse pidä hänen tyylistä, niin on hän parhaimmillaan ollut aika mahtava.

Kuka on tämän hetken paras käsipallomaalivahti?
Suomessa minulla ei ole ketään suosikkia enkä juuri nyt pysty sanomaan kuka olisi paras. Johannes Bitter Naiskäsipalloa seuraan todella huonosti, mutta sanoisin että maailmassa Katrine Lunde Haraldsen on paras naisten puolella ja miesten puolella Arpad Sterbik tai Johannes Bitter.

Kenen vastustajasi heitot oli kerta kaikkisen mahdottomia torjua, toisin sanoen ketä oli pahin vastustaja juuri sinulle?
T90-maajoukkueen kanssa on tultu pelattua monia huippupelaajia vastaan, joten pahinta vastustajaa en osaa valita, mutta SM-sarjassa pahin heittäjä on Annette Tallqvist.

Maalivahtivalmennuksen peruskivi?

Mihin maalivahtivalmennuksessa pitäisi mielestäsi eniten kiinnittää huomiota?
MIelestäni pelin lukemiseen. Missä pitäisi seistä ja miten pitäisi liikkua kun heitto tulee.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset