Ville Nordqvist

”Kyllä se on jokin synnynnäinen vietti joka vie maalin suulle. C-junnuissa laitoin ensimmäistä kertaa pitkät päälle tykitettyäni ensin pari vuotta pakin paikalla”, kertoo värikkäällä tavallaan alkaneen SM-liigakauden kokeneimpiin pelaajiin kuuluva ÅIFK:n Ville Nordqvist.

Ville Nordqvist. Kuva: Jouni Lappi

Sanotaan että maalivahti on puoli joukkuetta, jotkut sanoo että maalivahti on yksilöpelaaja joukkueessa, jotkut sanoo että käsipallomaalivahti on ihan hullu kun vapaaehtoisesti menee pallon eteen

Totta joka sana, ehdottomasti kentän paras paikka!

Ville Nordqvist

Synt. 1983
Kasvattajaseura: PIF
16 A-maaottelua

Nykyinen seura:
ÅIFK

Muut seurat:
HC Dennis
HC Fenix
Ribe-Esbjerg HH (Tanska)

Saavutukset
1 SM-kulta, 2 SM-hopeaa, 1 SM-pronssi

Vuoden 2007 SM-sarjan vuoden HBL-pelaaja, maalivahti ja All-stars maalivahti. Lisäksi olen saavuttanut polttopallon EM-kisoissa 7. sijan.

Täydellinen maalivahtityyppi?

Tottakai ulottuvuudesta, hyvästä koordinaatiosta ja räjähtävyydestä on hyötyä, mutta ehdottomasti tärkein ominaisuus on pelin ja pelaajien lukutaito. On aivan sama oletko 150-senttinen vai parimetrinen jos pallot jää kiinni. Ei muiden lajien maalivahdeista kannata paljon vaikutteita ottaa, ottakoon ne oppia meistä.

Pitääkö maalivahdin osata myös pelata kentällä?
Ei pidä, vaikka kyllähän me osataan.

Mitä maalivahti käy mielessään läpi ennen ottelua?

Kaikilla on omat tapansa valmistautua otteluun. Itse otan ihan rennosti enkä ole koskaan kehitellyt itselleni mitään rutiineja. Kun aloitan lämmittelyn niin tarkistan vastustajan joukkueen ja palauttelen mieleeni heidän heittoja. Tärkeintä on tietysti saada lihakset riittävän lämpimäksi. Päälle aktiiviset venyttelyt ja paljon vetoja.

Vastustajaa tulee seurattua vain, jos sinne on tullut uusia pelaajia. Kyllähän vanhat pelaajat jo muistaa, eihän ne ikinä mitään uutta ole oppinut. Jos vastaan tulee täysin tuntematon joukkue, niin silloin seuraan tarkemmin. Puolustuksen kanssa voidaan sopia jotain pikku juttuja, mutta kyllä kaikilla siinä vaiheessa pitäisi olla tiedossa miten puolustetaan.

Itse ottelu

Kuinka puolet pelistä saa kulumaan kun pallo on toisessa päässä kenttää?
Itse vietän aika paljon aikaa vaihtopenkin läheisyydessä jutellen toisen maalivahdin kanssa, joskus jopa itse pelistä.

Ville Nordqvist. Kuva: Jouni Lappi

Miten valmistaudutaan esim. rankkareihin?
Rankkareihin on aina kiva keksiä jotain uutta, eihän siinä maalivahdilla ole kuin voitettavaa. Vähän hikeä palloon niin heittäjä on tyytyväinen.

Palaute kanssapelaajille voi välillä (tyypistä tietysti riippuen) olla aika rankkaakin..

Kuinka itse käsittelet päästetyt maalit tai tilanteet joista on päästetty heittämään liian helposti?
Välillä tulee raivottua pelaajalle jopa omasta mokasta. Yleensä kuitenkin yritän olla rauhallinen ja antaa positiivista palautetta. Silloin tulee huudettua jotain kun itsellä on epävarma olo. Jos tulee ”pelastettua” puolustaja megalomaanisella torjunnalla, niin ei muuta kuin kädet ilmaan ja tuulettamaan. Eipä ole tähän mennessä tullut puolustajaa haukuttua torjunnasta.

Millä keinoin veskari voi herätellä joukkuettaan?
Hyvien torjuntojen jälkeen kunnon tuuletukset voi saada pelaajatkin parempaan fiilikseen.

Vaihtoon!

Käsipalloon kuuluu tyypillisesti maalivahdin vaihdot kesken ottelun. Millaisia ajatuksia vaihtoon joutuminen herättää?
Välillä on hyvä mennä hetkeksi istumaan penkille, jos pelistä ei tahdo saada millään kiinni. Yleensä se on valmentaja joka katsoo vaihdon tarpeelliseksi, mutta on sitä tullut itsekin pyydettyä.

Penkiltä kentälle?
Sisään tulevana maalivahtina saa yleensä pelata paineettomassa tilassa, mutta jos joutuu pelaamaan aina ne sääliminuutit, niin saattaa se turhauttaa, varsinkin jos ei ole edes realistisia mahdollisuuksia saada kurottua eroa umpeen.

Tuleeko valmentajan kanssa erimielisyyksiä vaihdoista?
Olen pelannut pelissä, jossa kolme maalivahtia kävi ensimmäisen erän aikana yrittämässä. Ei valmentajan kuitenkaan ihan niin kärsimätön pitäisi olla.

Mitä vaihdolla haetaan 7 metrin heitossa?
Välillä on ihan hyvä rikkoa vastustajan 7 metrin heittäjän rytmiä vaihtamalla maalivahtia. Jotenkin se vaan tuntuu aina auttavan.

Toipuminen tällistä?

Pallo osuu aina silloin tällöin arkaan paikkaan tai päähän. Pelottaako seuraava heitto?
Onneksi SM-liigan pelaajat osaavat jo olla heittämättä päähän niin halutessaan, mutta vahinkojahan sattuu. Tekeehän se hetken herkkua, mutta jos siitä saa torjunnan niin hyvä niin. Puolustus kompensoi jos heitto vaikuttaa tahalliselta.

Paha vastustaja naruttelee…

Vastustajan laituri on kerta toisensa jälkeen hassuttanut sinua. Mitä keksit seuraavaksi että saat horjutettua kaverin itseluottamuksen?
Eipä ole omalle kohdalle sattunut. Mutta tässä hypoteettisessa tilanteessa pitää tehdä jotain konkreettisia muutoksia. Yleensähän se on maalivahti joka laitaa hassuttelee.

Esikuvat ja pahimmat vastustajat

Peter Gentzel Oliko itselläsi esikuvaa maalivahtina?
Nuorena suosikkini oli Jan Othman ja Peter Gentzel.

Kuka on tämän hetken paras käsipallomaalivahti?
Kaikkien aikojen paras maalivahtia on mahdoton sanoa… Viime vuosina varmaan Thierry Omeyer, tosin nykyään ehdin aika vähän käsipalloa katsomaan.

Jos jäävään itseni, niin Suomen tällä hetkellä paras on varmaan Tuomas Laitinen. Hän on mielestäni loistava esimerkki, miten maalivahdin ei tarvitse aina olla yli 190 cm pitkä. Tärkeintä on, että pallot jää kiinni.

Mikael Mäkelä, Dicken Lisäksi odotan tulevaisuudessa nuorelta Mikael Mäkelältä paljon, ikinuorta Rony Leveniä unohtamatta.

Kenen vastustajasi heitot oli kerta kaikkisen mahdottomia torjua, toisin sanoen ketä oli pahin vastustaja juuri sinulle?
Ei minulla ketään suurta inhokkivastustajaa ole. Ehkä Teemu Tamminen ja Benny Broman jos pitää valita. Olen pelannut yhden pelin maalissa Mikael Källmania vastaan. Hän teki silloin 18 maalia, mutta kun me voitimme ottelun niin ei siitä niin kauhean huonoja muistoja jäänyt.

Maalivahtivalmennuksen peruskivi?

Mihin maalivahtivalmennuksessa pitäisi mielestäsi eniten kiinnittää huomiota?
Tärkeintä olisi, että nuoret maalivahdit saisivat heti alusta henkilökohtaista valmennusta. Paljon liikkuvuutta ja tekniikkaa parantavia harjoitteita.

Ville Nordqvistin kuvat:
Jouni Lappi

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset