Vanhan puuman uudet temput

Jos ja kun käsipallon suosio Suomessa kasvaa kohisten, tulee mukaan varmaan entistä useammin myös sellaisia pelaajia, jotka tutustuvat lajiin vasta aikuisiällä. Näin etenkin silloin kun lajia levitetään tänne Sisä-Suomen käsipalloperiferiaan.

Tässä hieman ajatuksia siitä, millaista on levittää pihkaa käsiinsä elämänsä ensimmäistä kertaa vasta kolmenkympin kurttuisemmalla puolella. Meille seniorijunioreille monet yllättävätkin asiat ovat vaikeita, kun olemme jopa kymmeniä vuosia opetelleet asioita käsipallon kannalta väärin.

Alku vaikeaa

Luin Puuman Metsästäjien vasta alkaneista käsipallotouhuista paikallislehdestä syksyllä 2012. Olin kymmenen vuotta pelaillut vesipalloa kerran viikossa hupiporukassa ja joku etiäinen oli että lajeissa olisi ehkä jotain samaa: vauhtia, vaaratilanteita ja äärimäisyyden kokemuksia. Siksipä päätin mennä kokeilemaan. PuMe otti minut avosylin vastaan, mutta aluksi laji tuntui ihan mahdottoman vaikealta. Ihan aluksi käsipallon haaste tuli minulle etenkin siitä, että askeleiden laskeminen piti yhdistää hyppyheittoon. Vaikka vesipallo oli opettanut heittämään isoa palloa niin sen yhdistäminen kolmeen askeleeseen ja etenkin hyppyyn vei kaiken huomioni.

Miten ottaa pallo liikkeessä syötöstä vastaan niin, että sai kolmen askeleen vauhdin yhdistettyä tukijalalla tehtyyn hyppyyn? Mahdotonta… Kun tämä lopulta joskus onnistui niin keskittyminen oli ainakin niin tiukasti itse suorituksessa että heitto yleensä epäonnistui täysin. Kun tämä ei heti lähtenyt sujumaan niin tein omilla juoksulenkeilläni viikkotolkulla aika tyhmältä näyttävää harjoitusta: yks, kaks, hyppy, yks kaks hyppy, yks kaks hyppy, ja joka toistolla kuvitteellinen heittoliike, three step fake tai jotain. Muutaman viikon jälkeen hyppyheitto alkoi tulemaan jo enempi ytimestä mutta kaukana ei ollut että olisin sen takia luovuttanut koko lajin mahdottomana.

Toinen ongelma aluksi oli se, että syötöt tulivat niin kovaa, että pallo putosi jatkuvasti. Edelleen tuntuu siltä, että käsipallosyötön vastaanottaminen on taito, jota mikään muu laji, ehkä amerikan fudista tai rugbya lukuun ottamatta ei opeta. Hyppyihin auttaa lentopallo, heittämiseen esimerkiksi vesipallo ja liikkeeseen varmasti esim koripallo, mutta nyt pitää ottaa kaksin käsin kiinni todella kovaa ja kivuliaasti lentävää palloa.

Vielä tälläkin hetkellä, 1,5 vuotta ensitreeneistä, kovaa tuleva syöttö pelottaa minua ja saa varomaan kullanarvoisia sormiani. Näin on, vaikka joukkueen kokeneemmat ovat monesti opettaneet oikeaa vastaanottotapaa. Tämä lienee isoimpia eroja junnujen vaikeuksiin. Hehän kasvavat syöttöihin samaa vauhtia kuin heidän ikäluokkansa syötöt kovenevat eivätkä varmaan huomaakaan niiden muuttuvan hämmentävän koviksi pikku hiljaa.

Seuraavat pulmat

Kun perusasiat alkoivat joidenkin kuukausien jälkeen sujua jokseenkin siedettävästi, pystyi keskittymään seuraaviin vaikeuksiin, joiden kanssa painin kyllä edelleen. Ehkä vaikein niistä on riittävän tilan hakeminen omille ratkaisuille hyökkäystilanteessa. Se, että laitapelaajan pitää tehdä ristiinajossa juoksu aika kaukaa takamiehen tontilta, että ajoon saa minkäänlaista uskottavuutta. Ja se, että jos aikoo heittää puolustusmuurin takaa, se on syytä tehdä riittävän kaukana puolustajista. Vieläkin hävettää se tuska jonka polveni aiheutti erään EIF-puolustajan sukukalleuksissa viime syksynä kun minä päätin tehdä hyppyni lähikontaktissa. Maalia ei tullut, varoitus kyllä.

Puolustus on koko ajan tuntunut selvästi hyökkäystä helpommalta. Osasyy voi olla siinäkin että pelaan laidassa, ja vastapuolella laidassa on usein vastassa myös sitä vähemmän kokenutta osastoa. Suurin vaikeus puolustuksessa itselleni liittyy sen hahmottamiseen, että vastustajan heittokäsi vaikuttaa omaan optimaaliseen sijoittumiseen todella paljon. Että tiettyihin väleihin voi jättää paljonkin tilaa jos tila on vastustajan väärän käden puolella. Vielä nytkin aloitan aina hirveän valituksen viereiselle puolustajalle aina kun tilaa jää ”liikaa” ja saan sitten rutinastani yleensä pikaista palautetta…

Käsipallon kummallisuuksia

Käsipallossa on joitakin outouksia joita piti aluksi selitellä itselleenkin ja edelleen joutuu selittämään muille. Ne on hyvä tiedostaa. Tällaisen seniorialoittelijan mielestä suurimmat kummallisuudet ovat:

• Klibba
  En oikein vieläkään tajua miksi sitä käytetään. Entä jos palloissa olisi vesipallon tapainen grib, tai edes jotain koripallon tapaista? Tai jos pallo vaan olisi sentin pari pienempi? Mehän Jyväskylässä joudumme pesemään salin lattian kerran viikossa. Ei tunnu mukavalta. Jos kerran Hollanti pärjää ilman Klibbaa niin ehkä piskuinen Suomikin, ja pian koko käsipallomaailma? Olen monta kertaa kuullut että klibba kuuluu lajiin. Suuremmistakin asioista ihmiskunta on luopunut. Vai onko klibbaa suurempaa?

 

• Seurojen nimet ja lajin maine
  Niin, kun maan johtavat joukkueet ovat Cocks ja Dicken ja oma tiimi on Puuman Metsästäjät niin jengi putoaa tuoleiltaan kun yritän kertoa niiden olevan oikeita joukkueita, että laji on ”raju ja nopea kontaktilaji” ja että minä treenaan tätä ihan tosissani. Kun tämän yhdistää siihen, että mitään tietämättömillä punaniskoilla on tapana pitää lajia ”Rantaruotsalaisten hinttarihyppelynä”, niin välillä on vaikea puhua lajistamme vakavasti. Jotta laji voisi levitä tehokkaammin sisä-Suomeen niin junteille pitäisi pakkosyöttää oikeampi kuva lajista ja siinä sivussa suomenruotsalaisista. Ehkä käsipallonäytöksiä pitäisi järjestää lätkämatsien erätauoilla.

Temput hallussa

Lopuksi on kiva sanoa, että kaikista yllämainituista tuskailuista huolimatta yli kolmekymppinen perheenisäkin oppii tämän lajin, ja kuten itselläni kävi, ihastuu ikihyviksi. Oma käsipallourani saavutti tähänastisen huippunsa taannoisessa PuMe-KuMuRi -pelissä kun kolmen tekemäni laitamaalin jälkeen puolustaja joutui käyttämään kiellettyjä keinoja pysäyttääkseen minut. Minua sattui polveen, me teimme rankkarista yhden lisää ja voitimme pelin sillä yhdellä maalilla. On se kuulkaa mahtavaa että tällainen ukkeli oppii lajin reilussa vuodessa niin että joku joutuu rikkomaan sääntöjä. Sen parempaa ei voi olla. Joten kiitokset vaan KuMuRin vasemmalle laidalle, saa satuttaa toistekin.

Lisää Puuman metsästäjien aloittelijoiden otteita peleissä >

Puuman metsästäjien oikea laita
Panu Halme