Kesätiimin viikko 33

Omatoimisista ollaan palaamassa joukkueharjoituksiin kun pre-season kausi alkaa lähestyä. Neljä kuudesta kesätiimiläisestä pääsi viikon aikana harjoittelun makuun, Christoffer jatkaa matkailun merkeissä ja Wilhelm odottelee lääkärin tuomiota.

Anu Pihlström

Maanantaina oli pallohallia ja aika perustreeniä. Pallon kanssa touhuamista ja pientä kuntopiiriä.

Tiistaina vedettiin sitten 10h työpäivä. Tämä on ollut todella kiireistä duunin kanssa ja on ollut todella vaikeaa löytää aikaa treenaamiseen.

Keskiviikkona pääsin taas juoksemaan pallon perässä. Ihanaa, odottelen vain että saamme uudet pallot.

Torstaina sitten jälleen puntille. Nyt ohjelma sujui jo todella hyvin. Pientä kritisointia valmentajalle kun penkki puuttui, kun siitä tykkään ja sain siitä jo kiksejä… joten se varmasti lisätään ensi viikon ohjelmaan.

Perjantain menikin polttareissa ja siksi seuraava treeni oli sunnuntaina. Kotikuntopiiri 20kg tangolla. Liikkeinä mm. rinnalleveto, pystypunnerrus, etukyykky, vatsoja, selkiä ja vähän pallon heittoa seinään. Hiki tuli ja ihan kiva palautus perjantain ”humpasta”.

Seuraava viikko onkin mielenkiintoinen kun rinsessani aloittaa koulun ja arki alkaa…

Henri Auer

Maanantai, joukkueharjoitus:
Juoksutesti ja käsipalloa 1 1/5 h

Testi meni oikein hyvin, sain melko hyvän ajan johon voin olla tyytyväinen. Maksimijuoksun jälkeen on aina vähän vaikea herätellä jalkoja käsipallotreeniin, mutta sekin sujui yllättävän hyvin.

Tiistai, joukkueharjoitukset:
Fysikkaharjoitukset hallissa 1,5h
Illalla käsipalloharjoitukset 1,5h

Jalat olivat hyvin raskaat eilisen testin ja harjoituksen jäljiltä. Kroppaa särkee mutta se menee yleensä ohi parissa viikossa. Pitää vaan selvitä ensimmäisestä viikosta, sen jälkeen kroppa kyllä mukautuu kovaan harjoitteluun.

”Muutin Elverumiin jossa tyttöystäväni asuu ja hän pääsi töihin sairaalaan. Kun itse olin saanut opiskelut Tukholmassa suoritettua ja mahdollisuus siirtyä muualle, päätimme muuttaa yhteen asumaan. Käsipallo oli tämän päätöksen kanssa toissijainen asia, minulle valinta tapahtui siis henkilökohtaisista syistä. Toivon pääseväni pelaamaan Elverumin kanssa, neuvottelut ovat käynnissä. Elverum osallistuu tänä vuonna Norjan liigan lisäksi EHF-cupiin.”

Keskiviikko, joukkueharjoitus:
Juoksua 8km, matka harjoitusleirille ja tunti suunnistusta.

Torstai:
Käsipalloa 2h, tunturivaellus 16km.

Perjantai:
Juoksua ja jalkapalloa 1h
Lenkki 45min

Lauantai:
Juoksua + fysiikkaharjoitus 1,5h
Käsipalloa 2h

Sunnuntai:
Juoksua ja jalkapalloa 1h

Harjoitusleiri oli raskas, muutama treeni päivässä, mutta keho tarvitsee tätä päästäkseen seuraavalle tasolle, johon pyrimme.

Jessika Gammals

Maanantaina oli kesän viimeiset spurttitreenit joukkueen kanssa. Spurtit olivat 30 metriä ja jokaisen jälkeen heitimme erilaisia heittoja kuntopallolla. Punttisarjat olivat samat kuin ennen, eli 4×4 toistoja ja liikkeinä oli leveä penkki, taputuspunnerus, kapea penkki, siivekkeet, kyykky, kyykkyhypyt, rinnalleveto, pohjehypyt, askelkyykky ja saksihypyt.

Tiistaina tein yläkroppa puntin. Tein 4×6 toistoja, ja pyrin pitämään toistot räjähtävinä.

Keskiviikkona oli sitten kesän viimeiset loikkatreenit. Eli sama idea kuten ennen, eli erilaisia loikka sarjoja ja sarjojen välissä oli erilaisia heittoja kuntopallolla. Sen jälkeen oli sama puntti treeni kuten maanantaina.

Torstaina menimme kuntonyrkkeilemään. Erittäin hauskaa ja rankkaa myös tällä kertaa!

Perjantaina tein jalkapunttia ja keskivartalolle kuntopiiriä.

Viikonloppu oli vähän rauhallisempi treenien suhteessa, mutta vähän ennalta ehkäiseviä harjoituksia ehdin tehdä.

Ensi viikolla alkaa vihdoinkin pallotreenit, mikä myös tarkoittaa sitä että kausi alkaa kohta! 🙂

Johanna Hilli

Maanantaina meillä oli 3000 metrin testi. Sen jälkeen meillä oli puolentoista tunnin pallotreenit, paljon nopeita ja pieniä 3-3 pelejä.

Tiistaina kävin punttisalilla päivällä.
Pyöräilyä 15 min
Kyykky
Rinnalleveto
Leukoja
Penkki
Vatsoja

Ennen pallotreenejä teimme polville ennaltaehkäiseviä harjoituksia. Keskityimme hyökkäyspeliin ja lopussa pelattiin taas.

Keskiviikkona meillä oli omatoimiset treenit. Aloitin pyöräilyllä punttisalilla, sitten tein
Pohkeet
Ojentaja
Hauis
Olkapäät
Selkä
Sitten vielä 2,5 km juoksu juoksumatolla

Torstaina kävin punttisalilla, siellä tein pari helppoa harjoitusta jaloille sekä olkapäille ja pyöräilin noin 10 minuuttia. Illalla meillä oli harjoitusottelu Önnerediä vastaan, he pelaavat Elitserienissä. Alussa pystyimme heidän vauhdissa mutta sen jälkeen meillä oli hieman vaikeuksia päästä puolustuksen ohi. Hävittiin aika monella maalilla mutta opimme taas jotain uutta.

Perjantaina oli vuorossa vähän yli tunnin pallotreenit. Aloitimme valmistelut viikonlopun leiriin. Puolustuspää oli teemana.

Lauantaina lähdimme aikaisin aamulla kohti Uddevallaa, siellä odotti kahden päivän leiri. Lauantaina oli kahdet pallotreenit, noin puolitoista tuntia molemmat. Aloitimme tietenkin jalkapallolla ja pienellä lämmittelyradalla. Sitten oli aina vuorossa eri teemat. Hyökkäys, puolustus, ylivoima, alivoima.

Sunnuntaina taas kahdet puolentoista tunnin pallotreenit.

Intensiivinen viikko takana, mutta se kuuluu asiaan ennen kuin sarja lähtee käyntiin.

Christoffer Eneberg

Greetings from San Francisco

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset