Benny Broman

Vuodesta 2010 pelatun SM-liigan tehokkain pelaaja Benny Broman kuuluuehdottomasti liigan kirkkaimpiin tähtiin. Kaikki BB:n kuusi liigakautta on päättynyt SM-finaaleihin ja mies itse on järjestään ollut pienestä koostaan huolimatta paitsi joukkueensa, myös koko sarjan parhaita maalintekijöitä.


Benny Broman, Dicken (Kuva: touchdown.kuvat.fi)

Maalintekotaito

Mitä se tarkoittaa, mitä se pitää sisällään?
Maalintekotaito on sekoitus lahjakkuutta, vaistoa ja kovaa työtä. Juniorina saattaa vielä pärjätä hyvin pelkillä lahjoilla, samoin tiettyyn pisteeseen asti pääsarjatasolla Suomessa, mutta jotta vastustaja ei pystyisi lukemaan tai aavistamaan tekemisiä pitää maalintekotaitoa kehittää harjoittelemalla sitä.

Mistä tunnistaa hyvän maalintekijän? Tärkeimmät ominaisuudet?
Tärkein on ehdottomasti itseluottamus. Jos ei uskalla heittää, ei voi tehdä maalia. Samalla se tarkoittaa myös sitä että mokiakin tulee ja tiettyinä päivinä saattaa missata enemmän kuin tehdä maaleja.

Miksi sinä olet nimenomaan hyvä maalintekijä?
Vaikea vastata itse mutta uskoisin että se johtuu siitä että uskallan ottaa vastuuta ja heittää paljon. En pelkää epäonnistumisia mutta jokaisen missin jälkeen mietin tarkkaan mikä meni pieleen ja pyrin korjaamaan tilanteen etten tekisi samaa virhettä uudelleen.

Benny Broman

Synt. 1990
Pelipaikka K9, V9
Kasvattajaseura: Dicken
Nykyinen seura: Dicken
Muut seurat: HC West

7. kausi SM-sarjassa
181 SM-ottelua, 1063 maalia

West: 145/835
Dicken: 31/200 (2012-13) + 5/28 (21.11.2013)

A-maaotteluita: 26
-maaleja: 38.

Nuorten ja poikien maaotteluita: 65
-maaleja 298.

Saavutukset:

  • 2 SM-kultaa, 4 SM-hopeaa
  • 2 Suomen cupin voittoa
  • SM-liigan All Stars-joukkueessa 2010, 2011, 2012, 2013
  • SM-liigan vuoden pelaaja 2011 ja 2012
  • SM-liigan vuoden tähtipelaaja 2010, 2011, 2012
  • SM-sarjan kuukauden tähtipelaaja 8 kertaa
  • SM-liigan paras maalintekijä 2011
  • SM-sarjan vuoden tulokas 2008
Benny Broman, Dicken

Benny Broman, Dicken

Miten maalintekotaitoa harjoitellaan?
Heittoja, heittoja ja heittoja! Jos osaat heittää hyvin sinulla on paremmat mahdollisuudet tehdä maaleja.

Suosikkimaalintekotilanne
(tilanne ottelussa jossa tiedät aina ja heti että tästä tulee varma maali)?

Joka kerta kun yrittää pitää uskoa että heitto voi mennä maaliin! Tietysti löytyy joitakin poikkeuksia tähän mutta jos et itse usko että voit tehdä tilanteesta maalin, ei pidä myöskään heittää. Yksi suosikeistani on läpiajo ykkös- ja kakkospuolustajan välistä.

Kuinka paljon vastustajan maalivahtia seuraat (esim. lämmittelyn yhteydessä)?
Seuraan kyllä heitä, aika tiiviistikin. Sitten valmentajien ja joukkuetovereiden kanssa voi hieman aavistella kuinka maalivahdit liikkuu maalissa.

Mitä mielessä liikkuu maalintekotilanteessa?
Itse tilanteessa ei paljon mitään, ajatukset tulee heiton jälkeen kun on joko tehnyt maalin tai missannut heiton.

Tuleeko kaikki selkäytimestä?
Suurin osa tulee. Harjoituksissa tehdään paljon toistoja ja sen myötä varmuus siitä miten, ja mihin, kussakin tilanteessa pitäisi heittää.

Olitko kova tekemään maaleja/pisteitä myös muissa lajeissa?
En, en ole ikinä ollut.

Kuinka itsekäs maalitykin täytyy olla?

2 vs 1 tilanne. Menenko minä itse vai pelaanko kaverin vapaaksi?
Maalitykin täytyy olla itsekäs tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei liian itsekäs. Hyväiin maalipaikkoihin pääsee nimenomaan kanssapelaajien ansiosta, ja jos toinen pelaaja on paremmassa paikassa kuin itse on pitää pallo aina syöttää eteenpäin.

Itseluottamuksen merkitys maalitykille?
Kuten jo sanoin, itseluottamus on hyvinkin tärkeä ominaisuus maalintekijälle. Ottelussa tulee paljon heittoja ja monestikaan ne ei mene maaliin. Mokista ei kannata kaivaa itselleen kuoppaa vaan pitää yrittää aina hyödyntää ne ja ottaa niistä opiksi.

Benny Broman 2012 (Kuva: Mikko Horsmanheimo)

Henkinen kapasiteetti oltava kovaa luokkaa kun ratkaisuhetkillä joukkueen katse lähes aina kääntyy totutun ratkaisijan suuntaan.

Kuinka vahva olet henkisesti? Mistä sen huomaa?
Maalitykit ottaa tosiaan usein vastuuta kun ottelua ratkaistaan. Niin ei kyllä aina pitäisi olla vaan jokaisen kentällä pitäisi uskaltaa yrittää riippumatta siitä mitä tulostaululla lukee. Itsestäni en osaa sanoa kuinka vahva olen henkisesti mutta joukkue jossa kaikki tukevat toisiaan on kokonaisuutena paljon vahvempi. Uskon että yksilön henkinen vahvuus kehittyy koko ajan iän myötä.

Rankkarit

Kuinka paljon olet ehtinyt heittää rankkareita urasi aikana?
Olen kyllä saanut heittää niitä paljonkin sekä junioreissa että miesten sarjoissa. Joidenkin mielestä en ole mikään spesialisti mutta kun pääsen heittämään rankkaria teen aina parhaani jotta tekisin maalin.

Oletko joukkueesi vakioheittäjä?
Olen joskus ollut mutta meillä on nykyisin monta hyvää rankkariheittäjää jotka jakavat heittovastuun.

Miten valmistaudut heittämään rankkarin?
Mietin ennen ottelua kuinka olen ennen heittänyt niitä juuri tämän vastustajan maalivahdille. Heittoviivalla ajattelen vain että teen maalin.

Kuinka paljon päätät etukäteen, mitä teet?
Joskus päätän etukäteen mihin nurkkaan heitän ja sitten vain heitän sinne niin hyvin että tulee maali.

Nimeä maalivahti joka on ollut vaikein ohitettava? Miksi juuri hän?
Tomi Kurppa, koska hän analysoi heittäjiä uskomattoman hyvin. Tomin kanssa täytyy aina keskittyä olemaan ovelampi kuin hän.

Esikuvasi pelaajana?
Aaron Palmarsson.

Kerro jostain mieleenjääneestä maalista?
Vaikea muistaa mitään tiettyä hetkeä mutta kaikki ratkaisevat maalit on erityisiä.

Mitä ilman maalitykki ei olisi maalitykki?
Olen maininnut itseluottamuksen jo moneen kertaan mutta se on todella tärkeä. Tietysti tarvitaan myös hyvä joukkue joka pystyy pelaamaan ne paikat joista maaleja tehdään.

Kuinka paljon erilaisia heittokikkoja pitää tai kannattaa harjoitella?
Oikeastaan ei tarvitse harjoitella mitään erityistä, muuta kuin paljon toistoja harjoituksissa. Sitten kun on oppinut ”tavallisen” heiton voi ottaa mukaan skruibia ja flippejä sun muuta.

/JK

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset