Luvassa lämpenevää…
Otsikko ei tarkoita sitä, että Kukkoilija olisi nappaamassa valtakunnan arvaajan titteliä Pekka Poudalta ja kollegoiltaan vaan sitä, että Sm-liigassa on saatu pudotuspelit myös miesten osalta käyntiin ja tästä todennäköisesti alkaa fiilis nousta ja ainakin tunteet lämmetä kohti kevättä olivatpa kelit ulkona kuinka hyytäviä tahansa. Ja Riksussa tietysti lyödään löylyä kiukaalle oikein toden teolla jo tulevana viikonloppuna.
Ensimmäiset puolivälierät eivät vielä lopputulosten valossa tuoneet yllätyksiä vaan puhtaalla kotivoittojen sarjalla aloitettiin. Puoliaikatuloksia katsellessa tilanne vaikutti kuitenkin vielä huomattavasti värikkäämmältä ja siinä kohtaa vain Cocks oli jo ratkaissut pelin. Toisella jaksolla yksi peli kääntyi ja parissa muussa ero tuli selvemmäksi mutta aivan täyttä läpihuutoa eivät tämänkään vaiheen pelit välttämättä tule olemaan. Voisiko Atlaksella tai Hifkillä ihan oikeasti olla saumoja yllätykseen?? Ainakin tähtirinnoilla kynnys murtaa luolan taika taitaa olla jokseenkin kova mutta annetaan nyt vielä pientä saumaa sinnekin. Ja kukapa tietää… ehkä Turussakin torstaina jotain hieman yllättävää ainakin pelitaktiikan osalta nähdään kun vierailija kuitenkin tähtää tällä hetkellä kaiken tekemisen viikonlopun peleihin.
Ja mitä pelejä onkaan luvassa ensi viikonloppuna!! Kukkoilija odottaa tietenkin heltta täristen (ei kuitenkaan pelosta) oman suosikkinsa kohtaamista Pölvan kanssa. Kaksi äärimmäisen tasaista vääntöä tämän(kin) kauden liigassa takana ja mitä ilmeisimmin kolmas edessä lauantaina. Ihan vähäinen ei silti ole kiinnostus illan jälkimmäiseen matsiinkaan, kun päästään näkemään mitä Kehrä on kehitellyt ylivoimaisen ennakkosuosikin Minskin pysäyttämiseksi. Ja tästähän meno sen kuin yltyy sunnuntaiksi. Kukkoilija on jo nähnyt selkeät enneunet, joissa liigan viimeisessä ottelussa olivat vahvasti esillä punakeltaiset värit… Ja jos näissä geimeissä kaikki katsojat ovat joko Riksulaisia tai Virolaisia niin johan on helvatti! On meillä silloin vielä pitkälti matkaa käsipallomaaksi, jos nämäkään eivät muita kiinnosta ; )
Siitäpä tulikin Kukkoilijan mieleen, että maajoukkekin tässä välissä piipahti Luxemburgissa mutta ei pystynyt jatkopaikkaa tässä pelissä varmistamaan. Se oli tietenkin pettymys eikä muuksi muutu vaikka kuinka kääntelisi. Onneksi sentään jatkopaikka ”lilliputtilohkosta” on vielä täysin omissa käsissä. Ja onneksi ainakin nyt pari aiemmista peleistä puuttunutta tärkeää lenkkiä oli taas mukana. T.Tammisen sivuun jäänti syksyllä on toki Temen vammahistoria muistaen täysin ymmärettävää. Kun pelaa jatkuvasti kahdessa liigassa isoja minuutteja, on kropan pakko antaa joskus palautuakin, jos tuon kierteen haluaa katkaista. Tai sanotaanko nyt ainakin niin, että ei siinä kauheasti tarvitse maajoukkuekoutsin kanssa joutua nokittelemaan, kun mielenkiinto alkaa olla kortilla… No kaikki ymmärtävät, että Suomella ei juuri ole tuolla tasolla varaa antaa tasoitusta ja liigassa 10 maalia/matsi tykittänyt ja huikeat 5 peräkkäistä tähtipelaajatitteliä kahminut pelaaja olisi ehkä syytä saada mukaan. Valtakunnanjoukkueessa siis kaikki taas tältä osin hyvin ja hyvä niin.
Kukkoilija palaa jälleen kehiin, kunhan Baltian pölyt ovat laskeutuneet. Ehkä taas yhtä sulkaa rikkaampana… ;D