Kuninkaalliset kyykkyyn

Kuka suomalainen on valittu Bundesliigan parhaaksi pelaajaksi? Kenen numero on jäädytetty eurooppalaisessa huippuseurassa? Ketä meikäläistä on pyydetty vaihtamaan Saksan kansalaiseksi, jotta germaanien maajoukkue vahvistuisi?

---

FC Barcelonan käsipallojoukkueen Iñaki Urdangarin y Liebaert on harvoin saanut sellaista kyytiä kuin huhtikuussa 1993. Katalonian käsipallojättiläinen kohtasi Euroopan mestarien cupin välierässä piskuisen SG Wallau-Massenheimin.

Espanjan kuningasperheeseen nykyään kuuluva Iñaki Urdangarin pelasi oikeana laitapelaajana. Kun saksalaisjoukkueen vasempana pakkina hääri Mikael Källman, kaksikko oli toistensa iholla jatkuvasti. ”Hän oli ihan normaali äijä. Minuutti ennen loppua hän harhautti minut pihalle, työnsin jalan eteen ja potkaisin sen kumoon”, Källman muistelee. Kahden minuutin jäähy ei haitannut, koska Wallau johti yhteismaaleissa riittävästi. Källman innostui vielä provosoimaan kuumana käynyttä yleisöä käsimerkeillä. ”Sitten katsomosta alkoikin lentää kolikoita kentälle.”

Barçan kaatamisen jälkeen Euroopan kuningaskilpailun finaalissa oli vastassa Badel Zagreb. Kroatialaiset voittivat avausosan 22-17.

Kotipeli Frankfurtin Festhallessa oli dramaattinen. Wallau-Massenheim johti jo kuudella maalilla, mutta vieraat imivät eron kiinni. Kun aikaa oli jäljellä kolme sekuntia, Zagreb sai vapaaheiton. ”Loukkaannuin tilanteessa ja jouduin sivuun puujalan takia.” Ottelupari oli menossa rankkareille, mutta vieraiden ykköstähti Iztok Puc pääsi kiskaisemaan pallon sisään – Wallaun ex-valmentajan Velimir Kljaicin Nenad-pojan syötöstä.

Näin saksalaisseuran unelma Euroopan herruudesta mureni. ”Siinä oli sauma ottaa kuningaspokaali.”

Ottelua seurasi lähes neljä miljoonaa tv-katsojaa, sillä käsipallo on Saksassa suosittu laji. Vuoden 2007 MM-kisojen ratkaisupelit keräsivät yhtä paljon tv-katsojia kuin edellisvuoden MM-kisat jalkapallossa. Mikael Källman tunnetaankin Saksassa verrattain hyvin – paremmin kuin Suomessa.

KOTIMAASSAAN Källman ei ole koskaan saanut sitä arvostusta, joka hänelle kuuluisi, koska valitsi ”väärän” lajin. Jos Källman olisi kasvanut jossain muualla kuin Karjaalla, hänestä olisi tullut todennäköisesti keihäänheittäjä. Keppi lensi kylmiltään lähes 70 metriä, korkeushypyssä hän oli ikäluokkansa parhaita. Poika todella viihtyi urheilukentillä.

”Asuimme kukkulan laella, ja jossain vaiheessa päivää tai iltaa vanhemmat karjaisivat syömään. Viimeistään pimeän tullessa he hakivat sitten kotiin.” Jan-veli ei ollut yhtä innokas omatoimiseen treenaamiseen, vaan piti enemmän ohjatuista harjoituksista. Poikien äidiltä löytyi osuva vertaus. ”Jos minulla oli uudet housut, ne olivat samana iltana paskaiset ja molemmat polvet rikki. Kun broidi sattui kerran kaatumaan niin, että polveen tuli vekki, hän itki sitä pitkään.”

Källmanin elämä muuttui, kun Länsi-Uudellamaalla sijaitsevaan rautatieasemakaupunkiin valmistui kuplahalli 1976. ”Asuin vain 500 metrin päässä ja kävelin tuoreeltaan katsomaan paikkaa.” Pitkän linjan valmentaja Jan-Gösta Westerlund oli jo silloin kuvioissa: kaksikon kemiat toimivat alusta lähtien. ”Muutaman harjoituskerran jälkeen ymmärsin, että käsipallo on laji numero yksi.”

Kun BK-46 pelasi, legendaariseen kuplaan ahtautui viikosta toiseen 700-800 katsojaa. Eturivi seisoi aivan rajaviivalla taaimmaisten katsojien nojatessa takaseinään. Handisbuumi nosti BK-46:n käsipallon lippulaivaksi Suomessa. Mystisestä kuplasta ei pisteitä hevin haettu. Kun Jan Rönnberg palasi Ruotsin Karlskronasta ja Källman oli juuri noussut edustusjoukkueeseen, karkkipaidat pelasivat 1980-luvun alussa kaksi ja puoli vuotta ilman kotitappiota. Putki katkesi lopulta HIFK-ottelussa.

”Olimme väsyneitä PM-kisojen jäljiltä. Niissä avauskuusikkomme tuli Karjaalta ja maalia vartioi BK:n Tommy Ruponen.” Väsymyksestä huolimatta Bollklubb luuli kaatavansa HIFK:n rutiinisuorituksella, mutta hävisikin maalilla. Seuraava kohtaaminen Hifkin kanssa oli sitten murhaa. Helsingin Urheilutalon tulostaululle piirrettiin lukemat 10-40. ”Tulimme Helsinkiin veret silmissä. Ei ollut asenteessa vikaa, vaan annettiin HIFK:lle ympäri korvia.”

Ne päivät, jolloin Källmanin oma asenne ei ole ollut kohdallaan, olivat harvassa. Se nähtiin hänen kakkoslajissa jalkapallossakin. Sen sai huomata myös Vantaan Pallon topparipari Timo Suvanne-Jorma Salmela, joka oli päättänyt hieman kouluttaa käsipalloilijaa VanPan ja EIFin matsissa 1987 kakkosdivarissa.

”Kun tuli eka kulma, päätimme ottaa Källmanin voileivän väliin, mutta toisin kävi. Källman hyppäsi hyvissä ajoin palloon voimalla, joka lennätti minut kolme metriä toiseen ja Salmelan kolme metriä toiseen suuntaan”, ”Snaga” Suvanne muistelee. Kaksikon kerätessä kamoja maan pinnasta Källman virnisti ja kehotti jatkamaan peliä.

Wallaun johto oli kieltänyt futiksen pelaamisen, mutta Källman halusi kentälle. ”Mutta osaanhan minä varoa paikkojani”, Källman sanoi Ilta-Sanomissa. Källman teki tammisaarelaisten riveissä 11 maalia kaudella 1986, ja seuraavana kesänä hän ehti iskeä kymmenen osumaa heinäkuuhun mennessä. Fyysisesti huippukuntoisen hyökkääjän otteista kiinnostui HJK:n valmentaja Jyrki Heliskoski. ”Minulla oli sopimus FinnPan kanssa 1987, ja tarkoitus oli mennä sen kautta HJK:hon.”

FinnPaa tarvittiin välikädeksi siirtomaksujen takia. Pelaaminen SM-sarjassa jäi unelmaksi, koska lähtö Saksaan romutti suunnitelman. ”Olen ajatellut vähän väliä, miten pitkälle olisin jalkapallossa voinut päästä. Ei välttämättä mihinkään”, Källman naureskelee.

Källman ei ollut lajinsa ainoa kuningaspelin taitaja. Ruotsalaisista käsipallohuipuista Magnus Wislander oli fantastinen myös futiksessa. 1900-luvun parhaaksi käsipalloilijaksi valitulla ”Slangenillä” oli loistava tekniikka ja hyvä pelisilmä.

MATKA Karjaan hallin valmistumisesta Bundesliigaan kesti 11 vuotta, mutta Källmanin karriääri oli hyvin suunniteltu. ”Valitsin koulussa saksan kielen vähän sillä silmällä, että sitä vielä tarvitaan.” Källman oli jo C-junnuna eli 15-vuotiaana voittamassa A-junioreiden Suomen mestaruutta ”laiturina joukon jatkona, mutta mukana joka tapauksessa ”. Sitä joukkuetta liidasi neljä vuotta vanhempi Jan Rönnberg. 16-vuotiaana Källman valittiin 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka karsi MM-kisoihin Hollannin kanssa. Vuonna 1980 määrätietoinen nuorukainen nostettiin BK:n edustusjoukkueeseen.

Miesten maajoukkuedebyytti tapahtui 1982 EM-karsintojen C-ryhmässä. Seuraavana vuonna pelatuissa nuorten MM-kisoissa Källman voitti maalikuninkuuden 47 täysosumalla. Källmanin erikoisuus oli hyppyheitto, johon hän ponnisti molemmilla jaloilla, mutta Magnus Wislanderin mukaan Källmanin heittovalikoimakin oli maailman paras.

Karjaan pommittaja pääsi vertailemaan kykyjään Ruotsissa järjestetyissä turnauksissa, joissa BK kohtasi DDR:n, Saksan liittotasavallan ja Neuvostoliiton huippujoukkueita. ”Koska oma tavoitteeni oli koko ajan Bundesliiga, oli hienoa nähdä heidän pelaavan.”

Norjassa pelattuihin B-sarjan MM-kisoihin 1985 tuli mukaan huippumaitakin, koska neljä maata oli lentänyt A-ryhmästä edellisvuoden olympiaboikotin takia. Claes Åströmin valmentama Suomi pelasi hyvin ja säilytti paikkansa B-ryhmässä.

Källman oli Unkarin Peter Kovacsin jälkeen maalintekijätilaston kakkonen, eikä hänen potentiaalinsa jäänyt huomaamatta ulkomaalaisseuroilta. ”Meinasin pudota perseelleni, kun puhelin soi yhtenä päivänä ja minulle tarjottiin sopimusta Espanjan pääsarjaan.” Källman sai tarjouksen kolmelta espanjalaisseuralta, mutta kieltäytyi, koska oli päättänyt, että Bundesliiga oli hänen juttunsa. 21-vuotiaana hän ei tuntenut itseään valmiiksi lähtemään Espanjaan, vaikka armeija oli käyty ja opinnot aloitettu Vaasan opettajakoululaitoksessa. ”Seuraavat B-ryhmän EM-kisat olivat Italiassa 1987 ja ajattelin, että minulla on kaksi vuotta aikaa kehittyä.”

ITALIAN kisoissa hän olikin merkitty mies, sillä Wallau-Massenheim tarkkaili heittomyllyä. Toisen pelin jälkeen seuran edustajat tulivat juttelemaan ja tarjosivat sopimusta. ”Myös Bayer Leverkusen lähestyi minua, mutta seura ei kiinnostanut yhtä paljon, koska he eivät onnistuneet nousukarsinnoissa ja jäivät 2. Bundesliigaan.”

Källmanin löytämisestä kuuluu kunnia ruotsalaispelaaja Björn Jilsenille, joka oli palaamassa Wallausta kotimaahansa. Saksan sarjassa oli yhden ulkomaalaispelaajan kiintiö, joten vahvistuksen valinnassa ei saanut tyriä.

”Ihmettelin kun sopimuksen vahvistavaa puhelinsoittoa ei kuulunut, vaikka kauden viimeisestä pelistä oli viisi päivää.” Lopulta Jilsen soitti ja kertoi, ettei hän ole ehtinyt soittamaan, koska nousujuhlat ovat kestäneet viisi päivää. Seuran nousu ykkösliigaan oli kiinni yhdestä maalista. ”Diilini oli tehty ykkösbundesliigaa silmällä pitäen – jos sitä maalia ei olisi tehty, urani voisi olla ihan toisennäköinen.”

Kun Wallau-Massenheimin puheenjohtaja-manageri Bodo Ströhmann julkisti Jilsenin seuraajan tulevan Suomesta, lehdistö haukkui hänet pystyyn. ”Tuskin minua mihinkään perinteiseen menestysseuraan olisi palkattukaan, koska Suomea ei tunnettu käsipallomaana.”

SEURA oli perustettu 1975 eikä se ollut koskaan pärjännyt, joten pelaajat pääsivät nauttimaan jatkuvasta nousukiidosta. Källman pääsi tulemaan puskista, koska häneltä eikä Wallaulta odotettu juuri mitään. Suomalaisen pelipaikaksi oli suunniteltu keskitakarakentajan tonttia, mutta hän joutui oudolle paikalle oikeaksi pakiksi ja takarakentajaksi.

”Meillä oli kaksi vasenkätistä oikean puolen pakkia, mutta molemmilta meni alkukausi ihan plörinäksi ja minä jouduin pelaamaan sitä paikkaa, vaikka olin oikeakätinen.” Jo lokakuussa 1987 Handball Magazine valitsi hänet kuukauden tähdistöön. ”Siinä minä taoin sitten koko kauden.

”Oudosta pelipaikasta huolimatta Källman oli maalintekijätilastossa kymmenen joukossa ja Handball Magazine rankkasi hänet kauden jälkeen pelipaikkansa neloseksi (ainoana oikeakätisenä). Jälkikäteen Källman tajusi että oli hyvä, ettei hän joutunut heti alussa takarakentajaksi, koska ei hallinnut kieltä riittävästi ensimmäisenä syksynä.

Toisella kaudella hän pääsi sitten mielipaikalleen keskimmäiseksi takarakentajaksi. Hänestä tuli joukkueen aivot, mutta siitä huolimatta Källman tykitti 130 maalia eli yli kuusi osumaa per matsi. Lempinimeksi vakiintunut ”Suomalainen kranaatti” kertoi jotain karjaalaisen heittokädestä. ”Palkkioksi onnistuneesta kaudesta seurajohto antoi pelaajille työsuhdeautoksi Golfin tilalle Bemarit.”

PERHEEN ensimmäinen lapsi oli syntynyt 1988 ja Camilla-vaimo viihtyi hyvin rivitaloasunnossa, joka sijaitsi joukkueen harjoitushallin välittömässä läheisyydessä Wallaun pikkukylässä. ”Micke” nautti asemastaan joukkueen ykköstähtenä.

Keväällä 1990 hänet valittiin Bundesliigan parhaaksi ulkomaalaiseksi 14 valmentajan ja joukkueenjohtajan äänestyksessä. He arvostivat suomalaisen monipuolisuutta. ”Heittovoiman lisäksi hän oli ketterä ja nopea. Lisäksi pelisilmä oli erinomainen”, analysoi lajia pitkään seurannut toimittaja Göran Wallén. Seuraavana vuonna Källmanista tehtiin joukkueen kapteeni. Suomalaisen asema oli vakiintunut. ”Ensimmäiset kolme sopimusta olivat vain vuodeksi kerrallaan, mutta sen jälkeen kun muut seurat ryhtyivät soittelemaan, Ströhmann tarjosi kahden vuoden paperia.

”Maailma oli muuttunut vuosikymmenen vaihtuessa. Yhtäkkiä maa oli paljon suurempi, mutta ei Saksojen yhdistymistä Frankfurtin seudulla juuri huomannut.” Tosin lännen seurat kävivät pelaamassa hyväntekeväisyysotteluita idän puolella, ja niillä reissuilla Källmankin pääsi kurkistamaan ”ossien” karumpaan elämään.

Kesällä 1990 seuraan liittyi kaksi entistä DDR:n maajoukkuepelaajaa. Samana vuonna SG siirtyi pelaamaan Frankfurtiin, jossa oli isompi halli. Pelaajat asuivat Wallaussa tai sen ympäristössä, joten kyse oli yhä kyläjoukkueesta. ”Emme olleet frankfurtilainen seura, eikä yleisökään tullut sieltä.” Yleisö oli kuumaa ja meteli peleissä melkoinen. Vihellys oli hurjaa, mutta katsojien käytös ei ollut epäurheilijamaista.

Oranssipaitojen nousu huipentui kauteen 1991-92, jolloin kroatialaisen Velimir Kljaicin valmentama nippu valtasi ensimmäisen Saksan mestaruutensa. Menestyksestä otettiin kaikki irti. Pelaajat olivat juhlineet jo viisi päivää, kun maajoukkuemies Martin Schwalb sai ajatuksen: lennetään Mallorcalle. ”Bodo Ströhmann teki sen virheen, että lupasi lähteä mukaan ja maksaa lystin, jos kaikki pelaajat lähtevät.”

Seuran matkanjärjestäjä vuokrasi pikaisesti potkurikoneen, ja pelaajat kävivät hakemassa passit kotoaan. ”Emme ottaneet mitään matkatavaroita emmekä kertoneet vaimoille asiasta.” Perillä huoltaja kävi ostamassa jannuille pari vaatekertaa.

Ennen koneeseen nousua pelaajat soittivat Bildin toimitukseen ja kutsuivat lehden lentoasemalle. Näin pelaajien rouvat saivat lukea lehdestä miesten häipymisestä pikalomalle. Neljän päivän päästä seurue palasi väsyneenä takaisin. ”Olimme marssimassa bussiin, kun vaimot ilmestyivät sen takaa ja heittivät kermakakuilla meitä naamaan.” Tällä kertaa vaimot olivat tilanneet Bildin paikalle.

WALLAU oli kova luu myös eurokentillä, sillä 1992 Frankfurtin takametsissä juhlittiin maanosan kakkoskilpailun IHF-cupin voittoa. ”Saksan mestaruus on vaikeampi voittaa kuin eurocupin kilpailu. Jälkimmäisessä täytyy voittaa muutama olennainen peli, mutta liigassa täytyy takoa voittoja koko ajan”, kuuluu Källmanin näkemys kilpailujen arvostuksesta.

Källman valittiin 1992 vuoden pelaajaksi Saksassa, mutta menestyksestä huolimatta sen vuoden kevät oli raskasta aikaa. Wallau pelasi pudotuspelejä samaan aikaan, kun Suomi tavoitteli nousua MM-kisojen A-ryhmään Itävallan turnauksessa. Källman joutui lentämään edestakaisin ja pelaamaan päivittäin parin viikon jakson. ”Hävisimme Itävallassa isännille tuomaripelillä ja kun menimme tuhrimaan Sveitsi-pelin 14-16, lopputurnaus jäi haaveeksi.”

Vuoden 1993 kisat olivat Ruotsissa, joissa Sveitsi selviytyi MM-pronssille. ”Silloin meillä oli kaikkien aikojen joukkue”. Sinivalkoisen unelman mentyä pirstaleiksi Källman oli valmis vaihtamaan Saksan väreihin.

Ensin Horst Bredemeier 1992 ja hänen jälkeensä päävalmentajaksi tullut sveitsiläinen Arno Ehret pyysivät häntä ottamaan Saksan kansalaisuuden. Jälkimmäinen tarjous oli houkutteleva, koska kolmen vuoden aikana oli tulossa MM- ja EM-kisat sekä olympialaiset.

”Ajattelin, etten pääse koskaan Suomen kanssa arvokisoihin, joten tehdään nyt tämä päätös. Säännöt olivat kuitenkin juuri muuttuneet ja minun olisi täytynyt odottaa vuoden sijasta kaksi vuotta ennen kuin olisin ollut pelikelpoinen. Eli olisin ehtinyt vain EM-kisoihin.”

Källman viihtyi erinomaisesti Saksan maalla, eikä hän tarttunut espanjalaisseurojen houkutteleviin tarjouksiin. ”Olin asunut vuosia Saksassa ja tunsin itseni jossain määrin saksalaiseksi: se tuntui toiselta kotimaalta, joten maan edustaminen olisi ollut luontevaa.” Källman ymmärtää hyvin Katja Nybergiä, joka otti Norjan kansalaisuuden ja on voittanut lähes kaiken toisen kotimaansa maajoukkueessa.

Källmanin seuraa kutsuttiin myös nimellä SG Mikael-Massenheim tai SG Källman-Massenheim, joten suomalaisen merkitystä joukkueelle voi tuskin yliarvioida. Kun fanien suosikki päätti palata Suomeen keväällä 1996, paikallinen lehti kutsui häntä suomalaisten metsien messiaaksi. Micke oli kantanut koko uransa ajan numeroa 3, joka jäädytettiin muutamaksi vuodeksi Källmanin lähdettyä.

PERHE palasi Suomeen keväällä 1996 – jälleen hyvin suunnitellusti. ”Saksassa oli aksöniä, elämässä oli kiihkeä pulssi. Suomeen oli kiva palata lomalle, koska Länsi-Uudellamaalla oli rauhallista. Sielu ja kroppa saivat levätä.” Kuukausi riitti lataamaan akut uuteen kauteen, mutta nyt oli kyse elämästä peliuran jälkeen. ”Opiskelut olivat jääneet kesken ja ajattelin, että tulevaisuudelle täytyy tehdä jotain. Olin käynyt tammikuussa 1996 Poliisikoulun testeissä ja pääsin sisälle.”

Kahden vuoden jälkeen Källman oli valmis palaamaan takaisin ulkomaille. Suuntana jälleen Saksa ja huippuseura TUSEM Essen. Ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta toinen vuosi Essenissä oli raskasta. ”Manageri oli hullu ja valmentaja samaa pirtaa. Voi Maamme-laulu, siitä kaudesta en halua edes puhua.” Wallau oli tapetilla uudestaan kesällä 2000. Perhe oli ehtinyt muuttaa Tammisaareen, kun Wallau otti yhteyttä.

Pääsponsorilla ja Bodo Ströhmannilla on talot vierekkäin Gardajärvellä. He kutsuivat Källmanin kolmeksi päiväksi vieraakseen – yksin. ”Tiesin, että he puhuisivat minut ympäri, jos menisin. Niinpä kieltäydyin lähtemästä.” Ura jatkui Suomessa poliisina ja käsipalloilijana. ”40-vuotiaaksi asti taottiin sitten BK:ssa. Broidi valmensi BK:ta ensimmäisen vuoden, mutta jäimme hopealle ja hän päätti lopettaa.”

Mikael otti pelaamisen ohella myös valmennusvastuun. Tuloksena kaksi Suomen mestaruutta. Kauden 2008 päätteeksi Karjaa jäi pudotuspeleissä neljänneksi, ja johtokunta vapautti seuraikonin valmentajan tehtävistä. Ei mennyt monta viikkoa, kun HC West ilmoitti palkanneensa Källmanin valmentajakseen. Avauskaudellaan Källman luotsasi Kauniaisissa pelaavan sikermän hopealle.

Kesällä 2009 vastuu kasvoi, kun Tomas Westerlund jätti maajoukkuevalmentajan homman ja kakkosena toiminut Källman hyppäsi vastuuvalmentajan pukille. Pelaajana numero 3 oli maailman absoluuttista huippua. Valmentajana matka sinne on huomattavasti pidempi.