Tämän päivän jatkopeleissä pelattiin paikallisia jengejä vastaan. Pelihalli oli neuvostotyylisessä koulukeskuksessa, joka poikien mielestä muistutti Suomen eduskuntataloa.
Prahan julkinen liikenne toimii !! Ainakin hallit joissa olemme pelanneet, ovat löytyneet hyvin, jos joukossa on edes joku jolla on vähänkin suuntavaistoa. Tänään olimme Prahan länsipuolella [...]
Tänään oli ohjelmassa alkulohkon kaksi viimeistä matsia, jotka pelattiin jo tutuksi tulleessa kuplahallissa. Vastassa oli ensin ruotsalainen ja sitten kroatialainen jengi.
Tämä päivä alkoikin aikaisin ja ottelut päättyivät ”ihmisten aikoihin”, joten raporttikin tulee jo nyt. Allekirjoittanut on matkannut mukana kaksi päivää kohtalaisessa kuumeessa, [...]
Tulimme eilen Prahaan n 19.30, hotelli jossa asumme on apartments-tyyppinen eli hoidamme itse ruokailut. Etujoukot olivat hoitaneet ekan päivän aamiaistarpeet, joten siitä ei ollut [...]
Ensimmäisenä reissupäivänä otettiin tuntumaa paikalliseen käsipallohalliin kevyellä aamutreenillä. Enimmäkseen päivä sujui kuitenkin akkuja ladatessa ja muuten vaan chillaillessa.
Iskuryhmämme on saapunut kommelluksitta ja hyvässä järjestyksessä Prahaan. Samoin kaikkien matkatavarat. Vastassa oli turnaustoimiston järkkäämä opas HIFK-kyltin kera sekä bussi, punainen matto [...]
Pääsiäisenä Prahassa pelattava käsipallon junioriturnaus Prague Handball Cup on tänä vuonna kerännyt 454 joukkuetta 23 maasta. Joukkueista kolme tulee Suomesta, sillä Prahaan matkustavat [...]
No niin, matkakuume nousee ! Tänään tuli alustava peliohjelma ja meillä BP , lohko 7, on vastustajia Ruotsista, Saksasta, Tsekeistä, Sloveniasta ja Kroatiasta. Kaikenkaikkiaan B-poikien sarjassa [...]