Miesten käsipallomaajoukkueelle arvottiin Wienissä vastustajat sekä 2016 EM- että 2015 MM-karsintoihin. Matkassa oli sekä tuuria että vähemmän toivottua kohtaloa.
Moni hyvä asia saa alkunsa sattumalta. Poikani joukkue oli ulkomaanprojektinsa tehnyt ja kaksoissiskon joukkue lähdössä Ekeniin. Mentäiskö mukaan? Päätettiin lähteä. Koottiin joukkio Siuntion [...]
Syksyllä 2011 aloimme GrIFK:n ja KyIF:n joukkueenjohtajien kesken keskustella kuinka saisimme paremmin peliaikaa P99-pojille. Seurojen pelaajamäärä sarjassa oli aika vaihteleva ja oli haastavaa [...]
”Kesän kuumimpana käsispäivänä” P94 maajoukkue kokoontui Siuntioon viimeistelemään kisakuntoaan heinäkuun alussa Partille cupin yhteydessä pelattaviin European Open kisoihin. [...]
Entinen maajoukkuepelaaja Mika Maunula pelasi 1980- ja -90-luvuilla SM-sarjassa yli 200 ottelua, joissa teki lähes 1200 maalia. Mika lähti Amerikkaan jossa pelasi ja valmensi LA Team Handballin [...]
Kukkoilija lupasi vielä palata päättyneeseen kauteen ja ainakin siihen millä eväillä kukkolauma sitä niin ylivoimaisesti hallitsi. Ja lupauksethan täytyy aina pitää. Miksi punakeltaiset siis [...]
Käsipallo on lajeista parhaimpia. Se on monipuolinen ja siksi se auttoi minua myöhemmin päälajissani jalkapallossa. Hypärit, harhautukset, joita finteiksi kutsuimme, läpiajot, syötöt viivalle ja [...]
Viikon kesäharjoittelut oli hieman normaalista poikkeavia. Oscarin Stord HK kävi viettämässä mielenkiintoisen ja erilaisen viikonlopun, jossa keskityttiin harjoittelun lisäksi myös joukkuehengen [...]
Suomen Olympiakomitean huippu-urheilun kehitysohjelmassa, johon Käsipalloliitto osallistui viime vuonna, työstettiin hankkeiden ohella tärkeä huipulle tähtäävän käsipalloilijan urapolku.
Miesten käsipallomaajoukkue eteni lohkovoittajana EM2016-karsinnan seuraavaan vaiheeseen. Suomi sekä muut lohkovoittajat Viro ja Kreikka kohtaavat jonkun heikoimmin EM2014-karsinnoissa [...]
Suomen Käsipalloliiton kauden päättäjäistilaisuus Finnhandball Gala järjestettiin lauantaina 15.6. Espoossa. Tilaisuudessa palkittiin kauden 2012-2013 parhaat miesten SM-liigasta ja naisten [...]
P98-maajoukkueen katsastustoiminta alkoi vuoden 2013 alusta. Kahden katsastusleirin jälkeen joukkueen runko on alkanut muodostumaan ja nuorten maajoukkueiden kesäleirille Solvallaan kutsuttiin [...]
Suomen miesten maajoukkueen kesäkuinen vastustaja Kypros kuuluu Suomeenkin verrattuna käsipallon lilliputteihin. Saarivaltakunnan käsipallollinen taso ei ole korkea mutta se on hyvin suhteessa [...]
Oscar Kihlstedt ja Alexandra Roos pelaavat puoliammattilaisina Norjassa ja Ruotsissa, Ida Väyrynen ja Topias Laine edustavat nuorempaa polvea, kummankin tavoitteena päästä tulevaisuudessa ulkomaille.
Kesän alkaessa toden teolla päästä alkuun Kukkoilija palaa vielä parin artikkelin verran mielenkiintoiseen käsipallokauteen 2012 – 2013. Otetaanpa ensimmäisen jutun aiheeksi pienimuotoinen [...]
Ota yhteyttä
Juuri nyt emme ole linjoilla mutta lähetä sähköpostia niin vastaamme mahdollisimman pian.