Rodeo in Qatar part 5
Perjantaina tehtiin Qatarin Lusail hallissa historiaa. Ensimmäisen kerran koko MM-kisahistorian aikana Euroopan ulkopuolelta tuleva maa on mitaleilla.
Eemil EilolaNii jos Qatarin pelaajat ois oikeesti qataril...
Ville ValveMontas byyriä paikalliset teki Qatarille? Ps...
Rodeo in Qatar part 4
Käsipallon imago on pohjalukemissa, toteaa kansainvälisen Käsipalloliiton (IHF) PRC-komissio. Huolestunt komissio on ollut erityisesti puolustuspelaajien otteista kentällä.
Robert VaenerbergMinua on eniten yllättänyt miten paljon pai...
Kari KallioJo oli aikakin. Kun Anton Kanervan heittokäs...
Rodeo in Qatar part 3
Kaksi viime aikojen kestomenestyjistä on mitalipeleistä pois. Kroatia ja Tanska saavat luvan taistella pistesijoista. Mestaruudesta taistelevat Puola, Ranska Espanja ja Qatar. Kuka olisi ennen [...]
MM-kisat etenemässä ratkaisuvaiheeseen
Kaikki suurimmat ennakkosuosikit selvittivät tiensä Qatarin MM-kisoissa puolivälieriin, mutta yhden suuren tie neljän joukkoon katkeaa varmuudella ottelussa Tanska-Espanja. Eurooppalaisten [...]
Rodeo in Qatar part 2
Pudotuspelien ensimmäinen päivä oli kolmen ottelun osalta tiukkaa. Neljännessä pelissä Espanja näytti kaapin paikan Tunisialle. Rodeo oli seuraamassa Slovenian voittoa Makedoniasta ja Kroatian [...]
Rodeo in Qatar
Niin siitä on vaan kaksi vuotta kulunut kun viimeksi tuli Barcelonassa seurattua miesten MM-kisoja. Tuntuu kuin se olisi ollut toissapäivänä. Nyt ollaan kuitenkin Qatarissa seuraamassa vastaavia [...]
Talenttileirit jälleen hiihtolomaviikolla Solvallassa
Suositut Talenttileirit juniorimaajoukkueiden välivuosina syntyneille nuorille järjestetään jälleen hiihtolomalla Solvallan Urheiluopistolla. Valmentajina leirin aikana mm. Ulf Andersson, Vanja [...]
Maailman parhaat kokoontuvat Qatariin
Käsipallon miesten MM-kisat pelataan tänä vuonna Qatarin lämmössä. 24 maan MM-kisat alkavat 15. tammikuuta isäntämaan ja Brasilian välisellä alkusarjan ottelulla ja päättyy 1. helmikuuta [...]
Qatarin MM-kisojen livelähetykset VeikkausTV:ssä
Käsipallon MM-kisat Qatarissa alkavat 15.1. MM-otteluita voi seurata suorina lähetyksinä netissä VeikkausTV:n kautta. Alkusarjan lähetysaikataulu on vahvistettu, VeikkausTV esittää livenä kaikki [...]
Andreas Rönnberg vuoden 2014 paras käsipalloilija
Urheilutoimittajien liiton perinteiset valinnat lajien parhaista Suomessa vuonna 2014 on julkistettu. Vuoden käsipalloilijan tittelin vei kolmatta kertaa peräkkäin Andreas Rönnberg.
Robert VaenerbergRedan den superba prestationen i matchen mot ...
Juha SainioOnkohan kuvassa lähdössä alaveto:)...
Cyril Dumoulin
Maalivahtisarjan ensimmäinen kansainvälinen vieras on Qatarin MM-kisoihin valmistautuva Ranskan maajoukkuemaalivahti Cyril Dumoulin. (Artikkelin kieli tästä eteenpäin englanti)
Larmrapport?
Har de senaste dagarna, intresserat, följt debatten om det minskande idrottsutövandet bland barn och unga. Det har, i det närmaste, varit fråga om larmrapporter och stor [...]
Syksyn saldona hyvä tulos mutta raskaat verot
Niin on syksy kiirettä Kukkoilijaankin pistänyt, ettei sulkakynään ole oikein ehtinyt koko syyskauden aikana tarttua, vaikka jutunjuurta olisi kyllä ollutkin. Kukkoilijan suosikkijoukkueen [...]